Syytä iloon

Sanoilla sanotaan olevan parantava vaikutus. Luin tänään kirjoituksen, mikä käsitteli aihetta myös vähän toisesta kulmasta käsin. Siinä puhuttiin sanojen parantavasta merkityksestä, mutta siten, että kaikki se hyvä, mitä puhutaan, muuttuu todeksi. Ja tietenkin myös päinvastoin: Valittaminen ja sen ruikuttaminen, miten huonosti asiat ovat, ruokkii myös tilannetta huonompaan suuntaa. Jostain menneiltä kouluvuosilta palautuu mieleen ajatus itseään toteuttavasta ennusteesta.

Eron jälkeen vaikeimpina aikoina opettelin aluksi olemaan onnellinen, iloinen ja tyytyväinen kaikesta siitä, mitä minulla oli jäljellä sen jälkeen, kun perhe parisuhteen hajottua ja alkuperäisessä muodossaan lakkasi olemasta. Ensin osasin olla onnellinen vain lapsista. Seuraavaksi tunsin hyvää mieltä ystävistäni ja kantaperheestäni. Sen jälkeen pysyvästä työpaikasta ja niistä asioista, mitkä olivat vielä vakaita. Ajan vanhetessa noita ilon aiheita ja onnen tunteita ovat nostaneet pintaan lukemattomat eri asiat, pienet ja suuret, konkreettiset ja abstraktimmat. Joskus se on hiljaisuus ja toisinaan kaupungin valot ja melu, tänään sen tunteen synnytti valkea höyhen pensaan yhdessä oksassa. Piti jäädä oikein kuvaamaan sitä.

Elämä tuntuu mukavammalta ja helpommalta, kun siitä löytää enemmän syitä iloon kuin suruun, masennukseen tai epätoivoon. Toki niitä valittamisen ja surkuttelun aiheita ja syitä löytyy meidän kaikkien keski-ikäisten arjesta, mutta kuten sanoin, mukavampaa on kulkea sen kadun aurinkoista puolta. Ja hyvä tuntuu ruokkivan hyvää. Juuri kun teimme lasten isän kanssa periaatteellisia päätöksiä joidenkin roikkuneiden ja joidenkin välttämättömien asioiden suhteen, tilanne kääntyikin päälaelleen ja avautui uusi ovi uusiin mahdollisuuksiin. Huikeata, miten monet asiat ovatkaan mahdollisia, mutta siis nimenomaan mahdollisia eivät mahdottomia!

Ihana, upea, mahtava elämäni ja kaikki sen koettelemukset ja kolikoiden kääntöpuolet!