Nostin Hidasta elämää - olet jo perillä -korttipakastani kolme korttia vahvan intuition varassa, kuten yleensäkin, saadakseni selvyyttä ja toisaalta päästäkseni jonkinlaiseen lopputulemaan näiden viime aikaisten tapahtumien puitteissa. Kortit olivat kerrassaan pysäyttäviä: "Kuuntelen sydäntäni, luon uutta ja tiedän etten ole koskaan yksin". Pysäyttäviä ne olivat ennenkaikkea itselleni, muille niiden merkitystä on hivenen vaikea selittää.
Aina välillä (hmmm... hymyilyttää tämä oma kommenttini; "aina välillä" - pitäisi ehkä sittenkin sanoa "säännöllisesti" tai "tuon tuosta"...! Hahah!) tuntuu siltä, että on tarve selvittää omaa päätänsä ja niitä vahvoja aistimuksia, tuntemuksia ja mainittuja intuitiivisia viestejä, jotka vahvistuessaan tarvitsevat selitystä. Siksi siis nostin kortit tänään. Kaivaakseni itselleni selityksiä itsestäni ja omasta päänsisäisestä maailmastani. Uskon nimittäin yhä syvemmin itsensä kuuntelemisen tärkeyteen hyvinvoinnin perustana, ja siihen, että vastaukset ja ratkaisut ovat meissä kussakin sisällä, eivät kenessäkään muussa. Itseäni siis kuuntelen, ja sen perusteella toimin, silläkin riskillä, että se ei muita miellyttäisi. Utelen enää vain harvoin muilta vastauksia mieltäni askarruttaviin kysymyksiin (mitä ne eivät siis todellakaan ole, niin konkreettisia kuin kysymykset, tarkoitan). Mieluummin vajoan jonkinlaiseen meditatiiviseen tilaan, jolloin vastaukset alkavat löytyä kuin itsestään. Ja nyt puhun siis syvällisemmin ihmisenä kasvamisen ulottuvuuksista, en niinkään arkitajunnan sisällöistä. Tänään tähän uppoutumiseen tarjoutui oiva tilaisuus pitkähkön ajomatkan aikana, Haloo Helsingin pauhatessa taustalla.
Kas, ajatus karkailee nyt levottomasti, että postauksen pääidea tahtoo kadota... No, yhtä kaikki,
nostamiini kortteihin ja niiden hähkähdyttävyyteen palatakseni; Vuonna 1995 eräs ystäväni, silloin vielä vieras, johdatti minut huuhaan maailmaan mm. lukemalla käsiäni. Siitä tapahtumasta hän kirjasi paperin, tulkinnan, joka on kulkenut matkassani nyt sen kaksikymmentä vuotta. Siihen paperilappuun on kirjattu tuo samainen lause; et koskaan ole yksin... Silti tänään matkaa ajellessani jäin itselleni kiinni hyvin syvästä ihmisen kaipuusta, kahden välisestä suuresta ja intensiivisestä, intohimolla, välittämisellä ja yhdessäololla täytetystä rakkaudesta, sellaisesta, minkä todella haluaisin vielä kokea (uudelleen). En sitä tunnetta halua sen enempää tässä avata, mutta tiedän, kun se kohdalle osuu... Kunpa tuo kortti merkitsisi sitä, mutta tiedän, että sen merkitys on jotakin ihan muuta, ihan yhtä tärkeää.
Pää on täynnä ajatuksia, ja ne pitäisi voida purkaa kaikki nyt kerralla tähän "paperille"... Kello kuitenkin rientää, ja huomenna on työpäivä. On pakko malttaa mielensä juuri nyt, kun jäsentymättömia kirjainyhdistelmiä tulisi ulos kuin saavista kaataen... Oleellista lienee kuitenkin se, että sydämeni on pakahtumaisillaan tästä elämänilosta, intohimosta elämää kohtaan. Ja mistä se nyt yhtäkkiä tuli? Sen kun tietäisi! Niin nyt taas kuitenkin vaan on. Olisipa joku, jonka kanssa jakaa tämä tulva. Sen muotoa voisi tuskin ennalta arvata, mutta rakkautta tulvillaan se olisi!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti