Kolmas vuosi

Siitä on nyt kaksi vuotta, kolmas uusi alkamassa juuri, eropäätöksestä, hetkestä, jolloin ikuiseksi tarkoitettu muuttuikin määräaikaiseksi. Kummallisen kauan alkaa tuosta ajasta olla. Välillä jään kiinni epäuskosta itseäni kohtaan; oliko kyseessä todellakin minun elämäni? Niin kauas toisistamme, ja silti uudella tavalla läheisiksi olemme lasteni isän kanssa kasvaneet. Mitä enemmän aikaa kuluu, sitä huonommin myös mieleen palautuvat ne yhteiset hetket, jota rakkaudeksi kutsuttiin. Toisinaan jään oikeasti ihmettelemään, että todellakinko liki 20 vuotta tuon miehen kanssa elämästäni jaoin. Niin se aikaa vierii, tekee ihmisestä  uuden. Hyvällä tavalla uuden, ja toisaalta hyvin tutulla tavalla uuden, saman kuin joskus silloin ennen, vaikka ehkä hivenen laadukkaamman! ;)

Oliko se todella minun elämäni -tyyppiset ajatukset tuntuvat hassuilta, sillä onhan tuosta kaikesta todisteena pari kloonia minusta ja heidän isästään. Niin toisenlaiseksi elämä on kuitenkin muuttunut, niin paljon paremmaksi, jollakin tapaa. Eikä se paremmuus oikeastaan johdu ulkoisista olosuhteista, vaan siitä, mitä minussa, pääni sisällä, on näiden vuosien aikana tapahtunut. Sen verran opettavainen ja kasvattava prosessi tuo ero ja siitä eroon pääseminen on ollut, että kaikki pahakin muuttui lopulta hyväksi! Ehkä aika myös on alkanut kullata muistoja, mutta väliäkö sillä. Näin valitsin, päätin elää enkä katkeroitua, ja nyt, kaiken sen ansiosta olen se, mitä olen, itseeni tyytyväinen ja itsestäni pitävä aikuinen, mutta mieleltään silti varsin veikeä ja nuorekas, nainen.

Ilmassa on monia, lupaavia kevään merkkejä. Olen hyvilläni siitä kaikesta. Tämä kolmas alkanut vuosi itsenäisenä naisena on kuin kevät konsanaan, uusia mahdollisuuksia ja alkuja täynnä.

Tervetuloa elämä!