Rentoutunut ja onnellinen

Ihanaa olla nainen! Ihanaa olla minä! Ihanaa olla onnellinen nainen!

"Olit niin aurinkoinen, että sinua oli vaikea ohittaa"

Onnellinen nainen säteilee hyvää oloa, energiaa ja tuulta ympärilleen. Onnellinen nainen on viehättävä ja puoleensavetävä. Ihmiset hakeutuvat lähelle onnellista ihan vaistonvaraisesti. Onnellisen naisen lähellä on helppo olla.

Tuo onnellisuus ei kuitenkaan ole sattumaa. Syvältä sisältä pulppuava ilo, hymy ja sädehtivät silmät syntyvät valinnan seurauksena, valinnasta olla onnellinen. Itsetuntoa monin tavoin koetteleva avioero haastaa naisen, kuten miehenkin, tekemään valintaa; ollako onnellinen vai jäädäkö haikailemaan päättyneen perään. Ja jos valitset onnellisuuden, kuinka se tehdään?

Parivuotisen kovan työn, syvällisen itsetutkiskelun ja perusteellisen asioiden käsittelyn jälkeen, tai loppuvaiheessa, voin jo hengittää vapautuneesti. On vaan niin hyvä olla. Toki pintaa raapii milloin mikäkin arkinen oire, mittauttaa hyvinvointini tilaa, haastaa vahvuuteni, mutta syvällä sisällä  minun on hyvä olla. Siihen on tarvittu ämpäritolkulla kyyneleitä, erilaisia psykofyysisiä oireita, mustaa ja mustaakinmustempaa sävyä aamuauringon peittämiseen, mutta ennenkaikkea siihen on tarvittu oivallus siitä, mikä tekee minut onnelliseksi, mistä minun hyvinvointini syntyy. Oivallus siitä, ettei onnellisuuteni ole kenestäkään tai mistään ulkopuolisesta kiinni, vaan se täytyykin tehdä itse, on ollut ollut mullistavaa. On myös ollut mielettömän upeaa tuntea elävänsä, olevansa omissa housuissaan - tällainen minä olen, näistä asioista minä nautin, mutta mihin kadotin sen kaiken pariksikymmeneksi vuodeksi ja miksi? Miksi hylkäsin itseni, luovuin omistani, ryhdyin suorittajaksi? Miksi jätin hyvinvointini viimeiselle sijalle? Olisiko hiukkasen enemmän positiivista itsekkyyttä säästänyt jopa erolta?

Ei, mennyttä en kaipaa, enkä sitä takaisin enää halaja. Kaikessa kurjuudessaan ero oli ratkaisuna hyvä. Kaksi nääntynyttä ja toisensa näännyttänyttä ihmistä teki lopulta ratkaisuista ainoan oikean päästäessään toisensa vapaiksi, luopuessaan siitä, mikä sai molemmat voimaan huonosti. Se teki kipeää, jätti jälkensä, joiden siivoaminen olikin sitten se eheyttävä kokemus, meille molemmille. Sekä minä että lasteni isä voimme molemmat nyt hyvin, ja olemme onnellisia molemmat tahoillamme, hivenen erilaisessa elämäntilanteessa kuitenkin.

Eilen illalla, ensimmäistä kertaa ehkä ikinä, kuulin ventovieraan miehen lausuvan: "olit niin aurinkoinen, että sinua oli vaikea ohittaa". Miten mairealta se tuntuikaan, puhuiko hän minulle? Ja samaan aikaan tiesin, että puhui. Olin jo aiemmin vilkaissut itseäni peilistä, miltä näytin, kun oli niin helppoa ja mukavaa nauttia illasta ilman ulkonäöllisiä tai suorituksellisia paineita. Kyllä, kyllä se olin minä, joka hymyili peilikuvalleni.  Hyvä olo näkyi nyt jo siis uloskinpäin!


Näin naistenpäivän iltana tahdon muistuttaa, että meidän naisten tulee rakastaa ja pitää huolta itsestämme ja omasta hyvinvoinnistamme. Kukaan muu ei voi sitä tehdä puolestamme. Meidän tulee kohdella itseämme välillä ihan silkkihansikkain, olla armollisempia ja vähemmän vaativia. Meidän on sallittava itsellemme epäonnistumisia, virheitä ja mokia. Ystävän kanssa humaltuminen ja armottoman krapulan poteminen sitä seuraavana päivänä ei tee meistä huonoja ihmisiä. Eikä se, että murut jäävät lattialle tai lapset saavat toisten äitien tekemää ruokaa jonakin päivänä. Ei myöskään välistä jäänyt treeni tai häpeämätön itsekkyys ole aina pahasta. Niin meidän täytyy toimia, kuin sydän sanoo, kuunnella sielumme säveltä ja antaa hyvän olon tuoda tullessaan ja viedä mennessään. Ja sitten se kaikki muu... Se tulee kuin itsestään, kaupanpäälle ikäänkuin.