maanantai 30. joulukuuta 2013

Kalkkiviivoilla

Viime vuonna tähän aikaan olin täynnä toiveikkuutta. Vaikeudet oli selätetty, uutta vuotta odotettiin hymy huulilla ja pisaroita vatsan pohjassa: vuoden vaihteen laseja kilistellessä todettiin pahan selän taittuneen - tästä alkaisi loppuelämän parhaat päivät. Toisin kuitenkin kävi, ja heti alkuvuodesta oli selvää, että ei tämä jatkuisi - unelmaa ei kyettäisi elämään todeksi.

Nyt vuotta myöhemmin olen kuiviin imetty ja tyhjä. Tulevaisuus siintää jossakin horisontin tavoittamattomissa. Oma elämä on täynnä kysymysmerkkejä, ja suorittaminen vie eteenpäin vain hetki kerrallaan. Olen kykenemätön suunnittelemaan elämääni huomista pidemmälle, minä, joka olen aina tiennyt ainakin suuntaa-antavasti, mihin tarttua seuraavaksi, mihin suunnata ja miksi. 

Toisaalta se optimisti minussa nostaa aina ajoittain päätään... Tämähän on mahdollisuus tehdä toisin, muuttaa suuntaa, löytää jotakin uutta. Ehkä tämän kaiken tarkoituksena onkin opettaa minulle jotakin elämästä, kyvystä heittäytyä, olla kontrolloimatta, unohtaa järjen ääni ja tehdä asioita jollakin muulla perusteella. No, pitkästä koulusta taitaa olla kyse - niin hitaasti kykenen muuttumaan, näemmä. Joitakin asioita olen kuitenkin jo aloittanut - olemalla hivenen itsekkäämpi, kuuntelemalla omia tarpeitani ja miellyttämällä muita vähän vähemmän. Lähtisikö se siitä?

Yhtä kaikki, lomasta on vaikea nauttia juuri nyt. Aikaa on liikaa ja tekemistä liian vähän. Kirjastosta lainatut kirjat eivät houkuttelekaan, pohkeet vaikertavat edellisen lenkin jäljiltä eikä kipu kannusta juoksemaan, ulkoilu ei huvita ja sisällä olo kyllästyttää, rahatilanne ei salli shoppailua (joka auttaa muuten aina!) - olen siis kaksin ajatusteni kanssa. Kurjia tunteita ei pääse karkuun, vaikka välillä haluaisinkin. Silti katson huomenna vaihtuvaan vuoteen toiveikkaana, jälleen kerran, josko se toisi jotain hyvää tullessaan? 

JK: Niin siis elättelen toiveita jostain sellaisesta omasta, henkilökohtaisesta kivasta tai ihanasta - toki moni asia on hyvin ja tämä vuodatussiivu on vain yksi osa kokonaisuutta... Ymmärrän, ymmärrän ja tiedän sen... En vai halua kuormittaa ystäviä ja läheisiä ihan kaikella tunnemyrskyllä, he ovat jo muutenkin hoitaneet asiansa enemmän kuin kiitettävästi.

sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Two days left

Pöytälaatikko on tyhjennetty - olen siirtynyt menneisyydestä reaaliaikaan. Kuka minä oikein olen, tunnenko itseäni enää tai vielä? Prosessi on joka tapauksessa käynnissä. Ollut jo pitkään. Lukiessani omia ajatuksiani totesin kuitenkin eteneväni - no, hitaasti, mutta kuitenkin! ;)

Selvisin joulusta, vaikka se olikin lyhyempi kuin edellisvuosina - aatonaaton ja aaton - kun sain viettää sitä lasten kanssa. Uutta oli kokemus Tapaninpäivän vietosta itseksensä, ensimmäistä kertaa neljäänkymmeneen vuoteen. Kun tämä ei kuitenkaan ole minua tappanut, sen täytyy tehdä lopulta hyvää.

Vuotta 2013 on jäljellä kaksi päivää, ja hyvä niin. Se on ollut erittäin vaikea ja raskas. Tahdon kuitenkin uskoa hyvään, että sitä on vielä varattu myös minulle. Aika näyttää, miten tuo suunnitelma toteutuu. Elämä jatkuu joka tapauksessa käsikirjoituksesta poikkeavalla tavalla - vapaana, perheellisenä ja tunteiltaan tuoreena. Kaikki on taas mahdollista. Tervetuloa 2014!

maanantai 23. joulukuuta 2013

Joulu tulee - ai olenko valmis?

Olen kamalan väsynyt. Uupunut. Loppu. Joulu on tulossa ja mua ahdistaa - miten siitä voi ikinä selvitä hengissä tällainen. Jouluihminen. Olo on tyhjä ja riittämätön. Lapset ruoskivat sanallisesti. Laskevat pahaa oloa pois. Tunnen itseni erittäin yksinäiseksi ja keinottomaksi selvitä tästä hengissä.

Joulu tulee, uni ei. Levoton ja toisaalta levollinenkin mieli harhailee päämäärättömästi etsien paikkaa johon ankkuroitua. Ikävöin yhtä aikaa sekä mennyttä että tulevaa. Ambivalenssi, jonka kanssa on elettävä.

maanantai 2. joulukuuta 2013

En tullutkaan hulluksi

Se tunne, kun tajuaa, ettei enää kannata odottaa sinua kotiin. Ei enää raivostuttavia tapojasi, ei häiriötä eikä ärsytyksiä. Ei enää, sillä sietämätön rauha on laskeutunut maahan, ja pitäisi ryhtyä onnelliseksi näillä eväillä. Vitun vaikeaa, kun lakkaa tekemästä ja istuu aloilleen. Sellaista on ikävä.

Pohjien pohjakosketus on nyt kuitenkin tehty. En tullut hulluksi, joten taidan selvitä.