Muutos jännittää, pelottaa ja ahdistaa. Harppaus tuntemattomaan tuntuu hallitsemattomalta. Varsinkin, kun sitä edeltävä päätös tuli tehtyä sen enempää harkitsematta, ja vähän myös kiukuspäissään. Silti samaan aikaan tunnen, miten onnellisuuden tunne kasvaa vain kasvamistaan. Pian olen vieläkin vapaampi kuin hetki sitten.
On aika palata kotiin. Vierasvuodet naapurikunnassa päättyvät, eivät odotetulla tavalla, mutta päättyvät kuitenkin kompromissiin, mistä hyötyvät (toivon mukaan) kaikki siinä mukana olevat osapuolet, ja johon myös em. tahot (toivon mukaan) lopulta tyytyvät. Loppuu se sellainen turha vertailu ja valittaminen, mihin olen jo äärettömän kyllästynyt. "Such is life, and then you die..." Erossa vaan kaikki maksavat valinnastaan kovan hinnan, riippumatta siitä, oletko ns. jättäjä tai jätetty. Elämä ei viivan alla tule edullisemmaksi kuin kahden jakaessa arjen kustannuksia. Sellaista se on, valinnoilla on hintansa. Joitakin asioita pitäisi kai miettiä jo ennen kuin suuriin muutoksiin ryhdytään?
Taloudellinen itsenäisyys on sekä voitto että tappio, etenkin sitten, kun se itsenäisyys on kirjaimellisesti totta. Tällaisena aikana, kun asuntokauppa kuitenkin jämähtää paikalleen, ei itsenäisyydestä voi puhua kuin vasta sitten, kun yhteinen omaisuus on lopullisesti toisistaan erotettu. Ja sekös se onkin sitten ihan vihoviimeinen vitsaus. Jälkiviisaana sanoisin, että omaisuus, se pienikin, realoisoitavaksi, puoliksi ja jakoon heti eropäätöksen jälkeen. Älkää hyvät ihmiset kompastuko samoihin kiviin, mihin minä olen polveni loukannut jo useammin kuin kerran.
Ja mutta voi, mitä mahdollisuuksia kesä onkaan tuomassa tullessaan... Näyttää vahvasti siltä, että Kaikkien aikojen kesä on täällä ihan kohta!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti