Etsimättä paras

Kuva: www.hidastaelamaa.fi

Luonnon herääminen kevääseen on aina yhtä henkeäsalpaavan kaunis tapahtuma ja ajankohta ihmisen elämässä. Vuosi toisensa jälkeen vihreä työntyy ulos maan uumenista, syvältä mullan seasta tai talveen virittäytyneen habituksensa lävitse valmiina taas täyteen loistoonsa. Yhä uudelleen kevät kerää itsensä, unohtaa menneen vuoden koettelemukset ja kasvaa ylpeänä kohti valoa. Se leikittelee auringonsäteillä, imee sen luovuttamaa energiaa sisäänsä ja heittäytyy lempeän tuulen vietäväksi - kesä on kohta täällä!

Tuosta kevään raukeasta terhakkuudesta meidän jokaisen pitäisi oppia jotakin... Parhaani olen tehnyt, vaan en kovin kummoisin tuloksin. Paljon tekeminen on ollut viime päivien, tai pitäisikö sanoa viikkojen, koodi kaiken sen keväisen sijaan. Ja niin nopeasti on aika rientänyt, että todella nopea on se, joka ehtii työntää sormensa väliin. Niin kuitenkin tapahtui. Mies menneisyydestä yllätti, shokeerasi ja jätti ilmaan sarjan kysymyksiä vailla vastauksia. Sanoi ohi juostessaan, että ehkä aika oli nyt vaan sopivampi. En osannut vastata siihen mitään. Mikä aika? Sopivampi? Ja kenelle? Kertoi ajattelevansa, pitävänsä ja haluavansa. Itse en pystynyt moiseen. En ollut ajatellut koko asiaa oikeastaan vuoteen. Enkä ole ihan varma, haluanko ajatella vieläkään. Moni asia puhuu vastaan, ja vain jokunen puolesta, mutta painavatko puolestaolevat sittenkin enemmän. Se toinen olkapäällä vaatii heittäytymään ja se toinen taas painaa jarrua kaksin koivin. Mitä tahdon ja tahdonko?

Taidan jättää asiat sattuman varaan; tulee mitä tilaa, haluaa tai toivoo tai sitten jotain ihan muuta. Oleellista lienee se, että on mukavaa elää hetkessä roikkuen, siitä nauttien ja sen suurempia suunnitelmia tekemättä. Jarkko Hakola lainasi blogissaan Rakkauden pohjasakkaa  Gangajia varsin osuvasti: "Niin yksinkertaista se on. Etsintä päättyy, kun oivallat, että etsimäsi aito ja kestävä täyttymys voi löytyä vain siitä, missä olet juuri nyt."