Kompromissiin taipunut

Pitkään jatkunut vääntö X:n kanssa, johon tartuin myös Voiko vitutukseen kuolla? -kirjoituksessani joitakin viikkoja sitten, päättyi lopulta kompromissiin. Urbaani sanakirjan mukaan kompromissi tarkoittaa "tilannetta, jossa on pyritty pääsemään kahden tai useamman henkilön kanssa tasapuoliseen jakoon/sopimukseen." Synonyymisanakirja pääsee määrittelyssään lähemmäksi tämänhetkistä mielentilaani: "Sopuratkaisu, myönnytys, sopimus", jossa "molemmat kiistan osapuolet antavat vähän periksi vaatimuksistaan." Paitsi, että minä, meistä kahdesta, taisin jäädä tappiolle mutta lasteni edun ja käräjäoikeusuhkailun vuoksi, jouduin taipumaan jokseenkin kohtuuttomaan tai vähintäänkin epäreiluun vaatimukseen. Sain sentään määräaikaistettua sen. 

Syntyneen kompromissin kunniaksi X näytti pistäneen nyxänsä kanssa juhlaksi julistaen sitä suureen ääneen sosiaalisessa mediassa. Myönnän, että välillä se kirpaisee jotakin toista päivää enemmän. Oloani parantaakseni kasasin tyynyt pinoksi sohvan nurkkaan ja käperryin niiden väliin lohtua saadakseni. Mieluummin olisin itkenyt rakkaan kainalossa, kironnut maailman vääryyttä ja pyyhkinyt kyyneleeni jatkaakseni elämää. Yksin, siis ilman puolisoa elävänä naisena, pyyhin kuitenkin kyyneleeni salaa itseltäni, viimeisen kerran tänä aamuna kuunnellessani uutta Lahti Unitedin biisiä Kioski. Lauloivatko ne sittenkin minun elämästäni?

- Ei, en laita kioskiani kiinni, en, vaikka kuinka koettelisit kestävyyttäni. Minä en kaadu, en enää.

"Kengät jalkaa, takas duunii
Vaik pääsin nukkumaa vast äsken mä hukun laskuihin uusiin
Matti kukkaros ja pankki perii velkojaan
Täs pattitilanteessa taskumattiin purkaa pelkojaan
Toiset selvii ja onnen löytää
Pysytään nöyrän et pystys leivän hoitaa pöytään
Ku pienest pitäen elämä ollu nousust laskuu
Se takataskuun jäi jo et kantaa ite vastuun"