maanantai 27. heinäkuuta 2015

Rakkautta, rakkautta vain...?

Kirjoitin muutama päivä sitten naiseuteni palauttaneesta miehestä. Tai mainitsin, väliäkö sillä. Yksi ainoa tapaamisemme yli vuosi sitten synnytti välillemme ystävyyden liekin, tai jotakin sen kaltaista. Mies on herrasmies, komea, sporttinen, älykäs, koulutettu, hyväkäytöksinen, menestynyt urallaan, luonteeltaan sopivasti haastava, mutta silti vastaantuleva... kaikkea, mitä nainen voi toivoa. Parasta tässä kaikessa on, että tuo mies haluaisi minut. Vielä tänäänkin. Hän ei ole kadonnut elämästäni. Hän vetää puoleensa. Ei päästä irti. On kuin magneetti.

MUTTA

Minä en tahdo häntä.  Syvällä sisimmässäni minussa elää tunne, ettei hän ole minulle se oikea. On elänyt jo pitkään. Ja silti hän vetää puoleensa kuin magneetti. On vastustamaton. Todellinen haaste, kun kyseessä on kieltäytyminen. En vielä ole sitä hänelle kertonut, mutta en myöskään häntä tavannut, yrityksistään huolimatta. Nyt ojennan hänelle ruusun mielessäni, ihana mies, olet rakas ja löydät varmasti itsellesi sen oikean - minä en ole se. Ja josko jo pian... saisin kerrottua sinulle saman ihan oikeasti?

SADE: Cherish the day

JK klo 00:25: Ja miksi en siihen olen kyennyt? Koska tunne rakastetuksi tulemisesta on niin ihanaa! Sitä tunnetta olen kaivannut pitkään... Että joku ajattelisi kaikenaikaa, muistaisi viestein ja soitoin, odottaisi tapaamista... Väärinhän tämä näinkin on, mutta... Anteeksi, rakkaus, tämä pieni huijaus, mutta tarvitsen sitä juuri nyt...



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti