Onnenkyyneleitä

Tänään itku on herkässä. Kanavat aukesivat eilen illalla, kun harrastin romanttisten elokuvien (Just like heaven ja One day) maratonia itsekseni kotisohvalla. Ehkäpä lauantai-illan nollaus teki tehtävänsä, ja lukot aukesivat; olin iloinen, onnellinen ja kaunis. Sain osakseni sitä, mitä tarvitsin: loistavaa musiikkia, muistoja, hauskanpitoa hyvien ystävien seurassa, sopivasti huomiota ulkopuolisilta, mukavia tapaamisia eikä yhtään illanaikaista mokaa. On kyllä myönnettävä, että ei tällaisia ilonpitoputkia tolkuttoman kauan jaksaisi, mutta vielä tämä viikko!

Niin, niihin kyyneliin. Kuuntelin Jannan ja Junon uuden biisin Karkumatkalla, luin heistä artikkelin ja sen jälkeen Spotify tarjosi lahtelaisräppäreiden (Ideaali & Jay Who?) taidonnäytettä Lupaus-biisissä. Kyyneleet valuivat, mutta eivät ikävästä, eivätkä surusta, vaan suuresta rakkaudellisesta olosta kaikkea kohtaan: onnellisista lapsista, välittävistä vanhemmista, ihanista kohtaamisista, mahdollisuudesta olla ja elää omassa kodissa, menneistä ja tulevista päivistä, torjutuista tilaisuuksista, välittämisestä, aitoudesta, kauniista sanoista... Lopulta vain kohtaamisilla on merkitystä.

Monet eivät hörhöilyyn usko, mutta minussa se elää, ja siksi kirjoitan vielä tämän, minkä ehkä vain osa teistä ymmärtää: On huikeata olla niin auki, että energia virtaa vapaana läpi kehon. Se ottaa vastaan kaikkialta hyvää ja jakaa sitä eteenpäin jokaiselle vastaantulijalle. Illalla on sitten aika liimata jalkapohjat maanpintaan, ladata itsensä huomiseen. Tänään on kuitenkin tämmöinen päivä.

JK 14.7. Katselin illalla vielä Pilvikartasto-nimisen elokuvan... Sitä vaan, että olipahan sopiva jatke päivän agendaan... Huh!