lauantai 11. heinäkuuta 2015

Menneisyysvatulointia

X:llä oli tapana väheksyä mielipiteitäni ja ajatuksiani ristiriitatilanteissa. Hän ei kyennyt keskustelemaan rakentavasti, vaan hyökkäsi sanallisesti minua moittien; "ootsä vähän tyhmä", "älä siinä lässytä", "mieti nyt vähän itsekin", "idiootti"... Siihen aikaan vastasin tietenkin samalla mitalla, ja ilmiriita oli aina käsissä pian alkamisensa jälkeen.

Nyt, kun yhteisestä ajasta alkaa olla jo kulunut hyvä tovi, ja kumpikin on rakentanut näköistänsä elämää, yksi asia ei ole muuttunut. Edelleenkään X ei kykene keskustelemaan ns. vaikeista asioista kanssani, vaan lyö luurin korvaan, arvostelee, väheksyy, ei suostu keskustelemaan; "unohda, että edes kysyin asiaa". Tilanne jotenkin kärjistyi toukokuisten muutosten jälkeen, kun minä lopulta pääsin eroon vanhoista rakenteista ja aloittamaan puhtaalta pöydältä ihan oikeata omaa elämää. En tiedä, onko nyt hänen vuoronsa potea eron jälkimaininkeja vanhojen muistojen vallatessa mielen vai mistä on kyse. Saan kuitenkin kaiken aikaa osakseni varsin vihamielistä kohtelua. Koskahan tämä eroon ja entiseen parisuhteeseen liittyvä käsittely oikeasti loppuu. En sinällään koe tarvetta enää moiseen vatulointiin, mutta ilmeisesti alitajunta on jostakin vielä eri mieltä...Tai sitten tuo mainittu X-mies.

Tänään on kuitenkin edessä tyttöjen ilta - aikaa itselle, omalle hyvinvoinnille ja nautinnoille. Kotikaupungin iltapäivä, ilta ja yö kutsuu juhlimaan vuotuisille festareilleen. Mieli on hyvä viimeaikaisista ystävien statuspäivityksistä huolimatta, usko huomiseen (no, ei välttämättä ihan konkreettisesti huomiseen... hih-hih!) on vahvaa - aurinko paistaa meille kaikille, jos ei muuten, niin siellä pilvien takana!
 


2 kommenttia:

  1. Niin, en tiedä loppuuko se koskaan. Edelleen meillä on sama kommunikaatio-ongelma lasteni isän kanssa, kuin yhdessä ollessa.

    Onneksi ei enää tarvitse katsella 24/7, vaikka yhteiset lapset toki sitoo yhteen lopuksi elämää.

    VastaaPoista
  2. Niin on, lapset sitovat yhteen ja tietyt asiat on hoidettava pinnaa venyttämällä ja vaikka päällään seisoen. Tulee vielä päivä, että tuo kommunikaatio-ongelma menettää merkityksensä ja muuttuu ihmisen ominaisuudeksi...! XD Ihanaa, leppoisaa sunnuntaipäivää, Nainen!

    VastaaPoista