Uuden rakentamista värittää sarja menneisyyden tapahtumia, tilanteita ja sattumuksia, mitkä ovat tehneet minusta sellaisen, mitä nyt olen ja edustan. Ymmärrettävästi samankaltaisen vaiheilun kautta tähän päivään on päätynyt myös tuo mystinen Mies. Kahta toisiaan puoleensa vetävä "se jokin" on sen verran voimakas, että kun inhorealistinen järkeni pääsee aina sujahtamaan tunteitteni sekaan, hämmennys on valtaisa. Olisi niin paljon yksinkertaisempaa antaa vain tunteen viedä, mutta kuka teki minusta tällaisen analyytikon, ja pakotti samalla käyttämään taitoa myös ihmissuhteissa? Ehkä juuri siitä syystä en pääse etenemään elämässäni pitkälle perustelematta ja varmistamatta, olenko aina kyllin valmis siihen, mitä haluan. Toisaalta, pitäisi kai olla kiitollinen. Tällaisen ratkaisun tein erotessani, etten enää koskaan jätä itseäni, tunteitani ja tarpeitani huomiotta.
Pohdin tätä asiaa ystävälleni tänä aamuna verraten aivojeni käsittelymekanismia tetrikseen. Kaikki nämä eroon ja uuteen aikakauteen välittömästi tai välillisesti liittyvät tunteet ovat kuin ne yksittäiset palat pelissä, ne jotka ennaltamääräämättömässä järjestyksessä putoavat peliruutuun. Eri värisinä ja muotoisina, eri tuntuisina ja eri vahvuisina, pelaajan tulee järjestää ne yhtenäiseksi kokonaisuudeksi, mikä pudottaa paketin pois ruudulta. Eikö niin, katsohan, niin ymmärrät ehkä tätä aivoitustani hiukan paremmin...? Järjestyksestä riippuen peli etenee tai päättyy. Näin näyttää tapahtuvan myös tässä tosielämän tetriksessä. Menneisyyden synnyttämä paketti täytyy järjestää ja "pudottaa pois peliruudulta", jotta uuden syntyminen ja jatkuminen voi edes olla mahdollista.
Tämän Miehen kanssa olen päässyt askeleen pidemmälle kuin muutaman edellisen kanssa. Jokaisella yrityksellä olen törmännyt, en suinkaan miesten vajavaisuuteen toiveisiini nähden, vaan omaan kykenemättömyyteeni sitoutua, rakentaa uutta ja päästää lähelle. Niin se on, myönnettävä, ei enää juostava pakoon. Tämä elämääni ilmestynyt Mies haastaa tietämättään minua nyt siirtymään "seuraavalle levelille" - mikä ei siis todellakaan ole mitään suurta tai ihmeellistä. Kyse on ennemminkin toisen päästämisestä taas hivenen lähemmäksi tunnemaailmaani. Jotta se onnistuisi, on pyrittävä ratkaisemaan päänsisäinen, tunteilla sävytetty arvoitus, jotta "peli", voisi jatkua. Hankalaksi pelaamisen tekee vaatimus arvoituksen ratkaisemisesta ihan itse, vastauksia tai "uusia elämiä" kun ei voi ostaa rahalla, kuten joissakin muissa peleissä. Plääh. Iso on vaatimus, mutta niin "palkintokin" houkutteleva... Joskus sitä kuitenkin toivoisi olevansa vähän yksinkertaisempi malliltaan, pääsisi niin sanotusti helpommalla maaliin saakka... ;P
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti