Anna edes mahdollisuus

"Pitäisi kai olla varovainen mitä toivoo, se saattaa toteutua!"

Tehdessäni aarrekartan tälle vuodelle, en voinut kuvitella sen mahtia, ja nyt mennään sentään vasta helmikuun alkua!

Karttaani leikkasin sanoja, kuvia ja lauseita lehdistä täysin intuitiotani seuraten, kuten viime vuonnakin. Pala palalta paperille asettui sattumanvaraisesti niitä asioita, mitä elämääni haluaisin kuuluvan tai tulevan tämän kuluvan vuoden aikana. Suurimmalla tuossa kartassa luki edellisessä postauksessani näkyvillä oleva "tee itsellesi hyvää, ota hitaasti". Vähän pienemmällä, mutta noin neljänneksen koko sivusta lohkaiseva nurkka on "pyhitetty elämäni miehelle". Yksi neljännes liittyy liikuntaan ja hien suomaan nautintoon ja kolmas neljännes täyttyy haaveesta löytää uusi koti. Viimeinen neljännes pitää sisällään sisäisen tasapainoni avaimet: "Nykyään otan vastoinkäymisetkin lahjana", "enää en pelkää, että menetän jotain", "nauru ja sisältä kumpuava ilo", "aion nautiskella" ja "aion nautiskella".

Ihmettelin tällä viikolla ääneen muutamille ystävilleni, miten oloni oli niin kepeä, kuin lomalla: ei paineita, ei stressiä, ei suunnitelmia tai  käsitystä seuraavan päivän ohjelmasta. Ihanteellinen tila, ja silti elämä tuntui olevan hanskassani edelleen. No, ei kai sitä kiirettä tai stressiä voi kokea, jos toiveena on kokonaisvaltainen hitaus! (hi-hi!)

Toinen yhtä mystinen juttu liittyy kuvani "miesnurkkaan". Tapasin Tinderissä pari kuukautta sitten miehen. Juttelin hänen kanssa useita viikkoja viestien välityksellä, kunnes lopulta päädyimme tapaamaan. Tuo tapaaminen oli häkellyttävä. Häkellyttävä se oli jo siksikin, että en juuri tunne ihmisiä, jotka saisivat minut häkeltymään. Nyt sellaisen kohtasin. Tuohon mieheen mahtui myös monta muuta piirrettä, joille salaa mielessäni nostelin peukkuja; "wau, voiko tuollaista miestä edes olla olemassa, josta todellakin löytyvät ne piirteet, asiat ja ominaisuudet, joita olen unelmamiehelleni toivonut!" Uskomattominta oli kuitenkin se, että hän oli kaikkea sitä, mitä omaan aarrekarttaani olin lehdistä leikannut!

Yhtäkkiä olin keskellä aarrekarttani totuuksia ja mitä teen? Pelästyn, ja alan etsiä miehestä vikoja päästäkseni tilannetta karkuun, vikoja joita hänessä ei ole. Eivät hänessä, vaan minussa. Eikä vikana, vaan pelkona tai jonakin, mitä en kerrassaan osaa vielä sen tarkemmin eritellä. Tiedän ainoastaan, että itsestäni löydän aikanaan myös vastauksen tähän ongelmaan. Facebookissa Sisäinen voima - 365 ajatusta parempaan arkeen -sivustolla tarjottiin, sattumalta sekin että juuri tänään, yhtä selitystä, mikä on kyllä helppo ostaa:

"Janoatko täydellistä rakkautta niin paljon, että et edes huomaa, kun rakkautta sitten olisi tarjolla? Kun löydät jonkun jota rakastaa, saatat tarttua häneen niin kovaa kiinni, että rakkaus muuttuu kontrolloimiseksi ja peloksi. Pelkäät, että toinen kuitenkin katoaa elämästäsi, jättää sinut yksin, unohtaa sinut, katoaa. Mitä enemmän pelkäät, sitä enemmän takerrut, eikä sellainen ole puhdasta rakkautta.
 
Kokemuksen ja ennen kaikkea luottamuksen kautta alat huomata myös, ettei täydellistäkään rakkautta olekaan. Täydellisyys on viime kädessä harhaa ja suurimpia arjen illuusioita, jotka saavat sinunkin tuntemaan olosi kurjaksi, riittämättömäksi ja joskus myös epärakastetuksi.
Et saa rakkaudessa pelätä, vaatia, takertua, olla riippuvainen, kontrolloida tai luoda massiivisia odotuksia. Rakkauden tulee antaa sinulle ja rakkaillesi tilaa hengittää. Lopulta onnellisuutesi ei edes riipu siitä, rakastaako joku sinua vai ei. Tiedät, että sinussa itsessäsi on jo syvä rakkaus. Ja niin se on heissä muissakin. Anna rakkauden virrata, suhtaudu siihen kepeästi. Anna sille vapautta. 

"Pystyn olemaan onnellinen oman itseni kanssa ilman, että nojaan mihinkään ulkoisiin asioihin. Onneni ei riipu parisuhteesta, saamastani rakkauden määrästä, rahatilanteestani tai omaisuudestani. En kaada vastuuta onnestani kenenkään muun niskaan, vaan löydän sen itsestäni ja omasta voimastani.""

Tyhjentävää, eikö totta? Niin vaan se menneisyys aina nostaa päätään, vaikka kuinka kuvittelisi olevansa kuivilla. Toisaalta, jos parisuhdetta rakentaa parikymmentä vuotta, miten siitä voisikaan olla vapaa vuodessa tai kahdessa. Ei kai mitenkään. No, parasta tässä tilanteessa on ehkä se, etten vielä ole juossut karkuun tuota miestä. Seuraavat treffit ovat jo varauksessa. Osittainen kiitos siitä kuuluu niille ihmisille, jotka sanoivat minulle juuri ajallaan: "Anna edes mahdollisuus"!