Koska oivalsin tänään erään omaan elämääni liittyvän keskeisen hyvinvointitekijän, minkä olin UNOHTANUT tyystin. Unohtanut!! Olin unohtanut urheilla, liikkua ja hikoilla, ja sen vuoksi oloni oli kuin vieroitusoireista kärsivällä konsanaan. En muistanut, että olin liikkunut läpi vuoden 3-5 kertaa viikossa, ja nyt touko-kesäkuun aikana kiire ja paljon tekeminen oli syrjäyttänyt liikkumisen, tarpeen hikoilla ja nauttia endorfiiniryöpystä. Ja siksi olin nyt kuin yksi Alien, millaiseksi en mielelläni tunnustaudu... Kyllä, en voi pitää itseäni kuin tyhmänä.
Tänään sitten korjasin tilanteen ja kävin hölkkäilemässä reilun tunnin verran. Ja voi, miten taivaalliselta oloni sen jälkeen tuntuikaan. Alkuillasta vielä ystävien tapaaminen, ja avot: Eipä tarvitse unta odotella tänä yönä, on nimittäin rentoakin rennompi olo juuri nyt. Ja hyvä. On siis myönnettävä addiktioni liikuntaan ja pidettävä jatkossa huoli siitä, ettei näin pitkiä taukoja enää tule.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti