Ihmisen mieli on kummallinen. Hetki sitten, kesken raukean ja hyväntuulisen juhannuspäivän, sain itseni kiinni ajatuksesta, mitä jos en enää kelpaakaan kellekään. Ja mitähän lapsetkin minusta ajattelevat... Isänsä on edennyt uudessa elämässään jo pitkälle, ja lapset selkeästi nauttivat siitä, vaikka sitä välillä hieman vieraana pitävätkin. Sen sijaan äitinsä, elää nelikymppisen naisen suhteellisen tasapainoista elämää ja sinkkunaisen arkea aina silloin, kun lapset ovat vuoroviikkoansa toisessa kotona, pääsemättä siinä kuitenkaan seuraavalle levelille, osin omasta tahdostaan. Näyttäydynkö siis lapsilleni epätoivoisena tai ei-haluttavana naisena, josta kukaan mies ei ole kiinnostunut riittävästi? Ja mitä jos oikeasti olen kaikkea sitä? Apua...
Johanna Kurkelan rakkauslaulu sen kaipuun taas nosti pintaan, toisen ihmisen ikävän ja kosketuksen tarpeen, joista sinkkunainen jää paitsi. Kesälomaakin kun olisi niin mukava viettää yhdessä jonkun erityisen kanssa, tehdä kaikkea sitä, mitä Facebook-päivitykset tähän aikaan vuodesta pullistelevat... No, kesä on onneksi vasta aluillaan, ja
kesähoroskooppinikin lupasi kaikenlaista piristävää ihan syksyyn saakka. Yksinolemiseen juuri nyt tympääntyneen sinkkunaisen viimeiset toivonrippeet: Voisiko ennustus pitää paikkansa?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti