Aikainen lintu jne.

Sisäinen kello herätti lauantaiaamuna työaamun aikaan. Yrityksistä huolimatta silmät eivät pysyneet kiinni, niin mukavaa kuin olisikin ollut nukkua vähän pidempään. Etu, josta ei pääse nauttimaan joka viikonloppu.

Kuten jo joskus aiemmin kirjoitin, ei-minkään-tekeminen antaa aina tilaa ajattelulle, niin myös tänä aamuna. Jatkoin "Jälleenrakentaminen"-kirjan lukemista kohdasta Rakkaus. Luku alkoi kysymyksellä, mitä rakkaus on. Siitä muutama ajatus ja oivallus.

Fischer kirjoittaa ehdottomasta rakkaudesta ja itsensä tarkoituksenmukaisesta rakastamisesta: "...haluan rakkauteni olevan lämmin hehku, joka palaa sisälläni lämmittäen minua ja ihmisiä, joiden kanssa olen kosketuksissa. Ystävieni olisi lämmin ilman, että heidän tarvitsisi todistella olevansa rakastettavia. He vain yksinkertaisesti tuntisivat lämpöä ollessaan lähellä tultani!" Siitä rakkaudessa on kysymys.

Rakkaus toiseen ei saa olla ehdollistettua: "jos teet kotityöt, jos hoidat osuutesi, jos saan mennä kavereitteni kanssa, jos harrastat säännöllisesti seksiä kanssani... Niin sitten rakastan sinua ja pystyn olemaan lähelläsi niin paljon kuin tarvitset." Ei mikään rakkaussuhde voi pidemmän päälle toimia niin, että rakkauden tai hellyyden määrä, jota toisille osoitat on sidottu oman hyvän olon ensisijaisuuteen. Siis vanha periaate, "jos haluu saada, on pakko antaa". Eihän se niin mene.



Ajattelen nykyään entistä vahvemmin niin, että kaksi itsessään ehjää voivat muodostaa toisiinsa nähden ehdottoman yhteyden. Silloin kummallakin on mahdollisuus tulla rakastetuksi sellaisena kuin on. Silloin ei tarvitse miellyttää toista, tai olla kuin Marionettinukke, joka tanssii saadakseen jotakin hyvää myös itselleen. Ehdoton rakkaus ei vaadi, mutta se edellyttää nimenomaan sitä, että "oma ympyrä" on ehjä, että ihminen rakastaa itseään, kokee oman ainutlaatuisuutensa, arvokkuutensa ja tärkeytensä merkittävänä asiana.

Minun liekkini palaa monissa asioissa - töissä, ystävyyssuhteissa, lasten ja jopa vieraidenkin kanssa. Parisuhteen osalta sitä täytyy sytytellä uudelleen, että uskaltaisi taas joskus rakastaa, luottaa siihen, että riitän ja kelpaan tällaisena kuin olen, muutenkin kuin vain puheissa. Hyvässä vauhdissa jo kuitenkin olen. Työ itsen ja oman itsetunnon kanssa on ollut suuri loikka eteenpäin. Enää peilistä ei katso menneisyyden haamu, väritön, hajuton ja mauton keski-ikäistyvä perheenäiti vaan jotakin paljon parempaa... :)))

Fischer listaa kuusi tapaa rakastaa - onneksi on, mistä valita! ;)

Ja oikeasti ihmisen tapa rakastaa on sekoitus monia tapoja. Oleellista on ehkä tunnistaa ja ymmärtää se oma tapansa.

1. Romanttinen rakkaus sisältää paljon lämpöä, tunnetta ja tunteellisuutta. Se on "sähköinen" tapa rakastaa.
2. Ystävyysrakkaus on edellistä viileämpää, ja siitä puuttuu romanttisen rakkauden intohimo.
3. Pelaava rakkaus suhtautuu rakkauteen pelinä, jossa on tietyt säännöt.
4. Tarvitsevan rakkauden tapa on täynnä omistamista ja riippuvuutta.
5. Käytännöllinen rakastaja tarkastelee realistisesti rakkauskumppaniaan ja päättää rationaalisilla ja älyllisillä perusteilla, onko rakkaus sopivaa,
6. Epäitsekäs rakastaja saattaa olla jokseenkin muihin keskittynyt ja hyvin halukas tyydyttämään toisten ihmisten tarpeet

No niin. Tässähän sitä taas olikin. Huomenta vaan!