Odotan kovasti sitä valkenevaa aamua ja päivää, kun X:n tempaukset eivät enää hetkauta, suututa, loukkaa, raivostuta, itketä, hämmästytä, okseta, ahdista tai kun ne eivät enää myös hymyilytä, miellytä, ilahduta tai mitään muutakaan. Alan olla varsin kyllästynyt reagoimaan yhtään millään tavalla. Kerrankin neutraali kuulostaisi varsin varteenotettavalta vaihtoehdolta.
En tiedä, pitäisikö tässä hämmästellä omaa kyvyttömyyttään irtautua lopullisesti tai päästää irti. Vai pitäisikö sittenkin ihmetellä tunteiden määrää, niiden variaatioita ja vaihtelutiheyttä. Miksi ihmeessä hyvin alkanut uusivuosi teki taas laadussaan notkahduksen. No, juu. Onhan siihen selvä syy, joka ei toivottavasti toistu montaa kertaa. Sovitusta kun on pidettävä kiinni tällaisessa eropelissä, eikä mitkään selitykset, mielenliikahdukset tai tunteiden palokaan voi tehdä sitä mitättömäksi. Jotta tiedät. Minun selkäni kyllä kestää!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti