Jäin pohtimaan rakkautta... Miten vaikeaa siitä onkaan kirjoittaa. Ei siksi, ettäkö rakkaus itsessään olisi jotenkin vaikeaa minulle, vaan siksi, että kyse on lopulta niin järjettömän suuresta asiasta, että sen pilkkominen muutamaan riviin olisi suoranaista väkivaltaa.
Käsitykseni rakkaudesta on muuttunut avioliiton jäljiltä. On totta, etten kykene enää rakastamaan sillä tavoin, kuin entistä miestäni rakastin, sillä se ei ollut aitoa rakkautta. Jos olisin rakastanut oikeasti, en olisi vaatinut häntä muuttumaan, luopumaan, olemaan toisenlainen. En rakastanut häntä sellaisena kuin hän oli. Se, mitä välillämme oli joskus alkuaikoina, muuttui ja vääristyi molemminpuolisten odotusten ja vaatimusten myötä sellaiseen muotoon, mikä ei enää ollut rakkautta vaan ennemminkin tapa ja tottumus, väline suorittaa elämää. Ajatus kirpaisee vieläkin. Miten siinä niin pääsi käymään? Miksi en rakastanut häntä sellaisena kuin hän oli?
En voinut hyvin tai rakastanut häntä, koska kaikessa hyvyydessään hän ei ollut sellainen mies, jonka kanssa halusin elämäni jakaa, jonka kanssa minun olisi ollut hyvä olla. Ei ollut, ja silti en osannut siitä luopua. Ja se, jos mikä oli väärin meitä molempia kohtaan.
Nyt, tällä hetkellä siis, rakastan monia ihmisiä tässä maailmassa; lapsiani, läheisiäni, ystäviäni, jopa entistä miestäni ja hänen uutta puolisoaan sekä joitakin satunnaisia ohikulkijoita. Se rakkaus riittää minulle ja saa voimaan hyvin. Heidän en odota muuttuvan tai olevan toisenlaisia, hyväksyn heidät itsenään. Miksi heidän edes pitäisi muuttua toteuttamaan jotakin minussa elävää tahtoa, tehdäkseen jotenkin minusta täydemmän? Ei minkään vuoksi. Miksi siis odotin sitä entiseltä mieheltäni?
Mooji, eräs suuri ajattelija, kirjoittaa, että rakkaus on elämää ja elämä on rakkautta. Tämän ajatuksen oivaltaminen on vähitellen johdattanut myös minut sen ymmärryksen äärelle, että rakkautta ei pidä etsiä, sillä se on jo meissä, minussa, kaikkialla. Tunnen niin. Siitä lähtökohdasta käsin onkin mielenkiintoista seurata, millainen mies onnistuu ujuttautumaan rakkauteni sisäpiiriin siten, että en aktivoidu samankaltaiseen toimintaan kuin menneinä vuosina. Ehkäpä sen sitten tietää, kun niin tapahtuu.
Rakkautta, kutinaa vatsan pohjassa, teidän kaikkien päivään! <3
Viisaita pohdintoja. Itsekin olen taas näinä päivinä pyöritellyt mielessäni tätä rakkauden olemusta ja omia odotuksiani sille. Hauskaa että satuit taas kirjoittamaan samasta aiheesta, toki omasta näkökulmastasi :) Toivottavasti teoriasi toimii ja rakkaus löytää rakkauden luo.
VastaaPoistaRakkaus saa voimaan hyvin ja aitona se on pyyteetöntä, vaivatonta, kasvattavaa ja hyväksyvää, tuo kaikki on totta. Löytyyköhän parisuhdetta, jossa se on alusta saakka ollut tätä lajia? Voiko siihen seesteiseen vaiheeseen päästä ilman rakastumisen ja ihastumisen aiheuttamia tuskallisia riittämättömyyden tunteita?
Aito rakkaus on varmasti tavoiteltavan arvoista. Niin haluan uskoa.
PoistaOlen myös pohtinut, että mitä jos en enää tapaa ketään sellaista, jonka kanssa haluaisin jakaa elämäni, edes osittain. Sekään ei tunnu pahalta ajatukselta. Satunnaisia miehiä mahtuu elämään riittävästi, miksei siis myös minun kohdalleni... Lisäksi ympärilläni on paljon ihania muita ihmisiä... Pärjäisiköhän sitä ihan niin, siis jos kohdalle ei osuisi enää sitä oikeaa...
Toisaalta, ei minulla ole myöskään mitään perustetta olla uskomatta, etteikö niin tapahtuisi jonakin päivänä, ettenkö vielä kohtaisi häntä... Jännittäviä energioita nyt ilmassa, kun ajatukset karkailevat tällaiseen!
Hienoa tekstiä. Itsekin olen miettinyt sitä, mitä rakkaus on ollut menneissä suhteissa ja etenkin siinä viimeisessä. Oliko se aitoa? Oliko se edes rakkautta? Mitä se tunne oli?
VastaaPoistaJa samalla miettii, mitä se rakkaus sitten on? Minkälaiselta se tuntuu? Voinko sellaisen joskus kokea?
Rakkaudellisia ajatuksia kaikille meille :))
:) Kirjoitahan jonakin päivänä, sitten kun olet valmis, ajatuksiasi rakkaudesta; mihin päädyit, millaisena sen ymmärrät. Tätä ajatusta on mukava paisuttaa. Ehkä sinäkin EntinenVaimo? Tiedä, miten viisaiksi vielä tulemme!
PoistaKäyn parhaillaan Fisherin eroseminaaria ja siellä oli viime kerralla kotitehtävänä kirjoittaa rakkauden määritelmä...tuijotin tyhjää paperia aika kauan ja mielessä risteili kaikenlaista..olenko ollut koskaan rakastunut ihan oikeasti? miltä rakkaus tuntuu? rakastinko exää ollenkaan? rakastiko hän minua? miksi välillä tuntuu siltä, että mikään ei tunnu miltään? vaikeaa..niin vaikeaa
VastaaPoistaOn hätkähdyttävää herätä sen äärelle, että "olenko koskaan rakastanut, ja jos en, niin mitä se sitten oli," Kiitos, että jatkoit tätä pohdintaa... Kiitos, että kommentoit! Voimia eroseminaariin ja eron läpi käymiseen!
Poista