Vuoropalloa Universumin kanssa

Elämä sinkkunaisena on kyllä mielenkiintoista. Yksikään päivä ei ole toisensa kaltainen, eikä missään vaiheessa näytä syntyvän harhakuvitelmaa siitä, että elämä olisi tylsää tai jollakin tavoin paikalleen jämähtänyttä. Ei, sitä se ei kerta kaikkiaan ole, ainakaan minun kohdallani. On pakko myöntää, että pitkään vallinnut tasapaino ja sisäinen rauha ovat suorastaan tavoiteltavia olotiloja aina silloin, kun elämä vie mennessään ja naureskelee minua sen tuulissa.

Viittaan tällä avauksellani viikonloppuiseen toteamukseeni ja toiveeseeni löytää mies, jonka kanssa voisi rauhoittua nauttimaan siitä itsestään ilman tarvetta tempoilla suuntaan tai toiseen. Huuteluni tuotti kuin sattumalta (mutta jos uskoo siihen, ettei sattumia ole, niin...) matchin. Mainitsin asiasta edellisen postaukseni kommentissa, mutta päädyin sitten kuitenkin kirjoittamaan asiasta hiukan enemmän, kun eihän se sitten siihen päättynytkään. Leikkasin kommenttini irti, käsitelläkseni sitä hiukan lisää täällä:

"Onneksi universumi tuntuu kuulevan pyyntöni kerta toisensa jälkeen. Eilen illalla sain treffikutsun, mikä realisoitui jo tänään. Vastassa oli erilainen kuin minä tai kukaan koskaan aikaisemmin, mutta silti jollakin tavalla kiinnostava mies. Päädyimme yhdessätuumin harkitsemaan toistakin kertaa... Ei hänestä loppuelämän kumppania varmasti synny, mutta iloa pimenevään syksyyn tai ainakin yhteen sen iltaan... Miksipäs ei?! ;)"

Treffiseuralaiseni oli siis monin tavoin varsin pätevä. Viihdyimme toistemme seurassa kahvilla useamman tunnin, mitä sinällään ei välttämättä ensikohtaamiselta odota. Poistuessamme paikasta eri suuntiin totesimme, että jotakin määrittämätöntä hyvää tässä oli, jota lienee syytä selvittää lisää. Ajatus tuntui mukavalta. Mutta mitä tekee eronnut, "elämäänsä hallitseva" ja itsensä tunteva nelikymppinen nainen? Yön yli nukuttuaan hän ottaa puhelimensa ja lähettää viestin tuolle potentiaaliselle tunnustaen, että kaikesta huolimatta hän ei olisi se, ketä nainen etsii. 

Tämäkin tarina päättyi siis jo ennen alkamistaan. Ja mistäkö moinen suunnanmuutos ensireaktioon? Noh. Se vain alkoi tuntua siltä, eikä sitä oikein voi olla kuuntelemattakaan, kuten historia on osoittanut. Vitsinäkö Universumi minua pitää, vai miksi se lähettää eteeni erilaisia kokelaita? Mitä minun nyt pitäisi oppia? Hmmmm... tilaan vastauksen tähän kysymykseeni. Saanen sen ennenpitkää.