Sytytin kynttilän syys- ja talvi-iltojeni tapaan, tänään myös ensimmäisen adventin kunniaksi. Liian väsyneenä pintaan nousee melankolinen minä. Lähestyvä jouluaika saa herkistymään: Miten mukavaa olisikaan jakaa näitä hetkiä oman ihmisen kanssa, käpertyä kainaloon ja ottaa vastaan hellyyttä, toisen kosketusta ja läsnäoloa. Miten paljosta sitä jääkään paitsi, kun niin ei ole. Voiko sitä sittenkään olla kokonainen ilman toista? Joskus epäilen jo omiakin ajatuksiani ja käsityksiäni elämästä. Mitä, jos asiat eivät olekaan siten, kuin niiden kuvittelen olevan?
Sydän tuntuu hetkellisesti tyhjältä. Olen viime aikoina antanut itsestäni paljon toisille. Yritin ladata sydäntäni tänä iltana, mutta vain hädin tuskin siinä onnistuen. Juuri nyt tarvitsisin vähän enemmän, joltakin toiselta, en vain itse synnyttäen. Tiedän tilanteen näyttävän taas paremmalta huomenaamulla, mutta jonkinlainen vissiperä tuossa toisinaan esiin nousevassa tunteessa on. Sittenkin. Ehkä.
Tinder kilahtaa viestin merkiksi. Valonpilkahdus pimeässä? Valoa pimeyksien reunoilla.
Mikähän siinä on, että jonakin päivänä sitä on täysin tyytyväinen elämäänsä, ja toisina hetkinä sitten se samainen todellisuus saa suupielet alaspäin?
VastaaPoistaValoa sinulle. Toivottavasti Tinder kilisytteli hyvän mielen kelloja :)
Pyh! Tiedäthän Tinderin: Hetkellistä iloa, ei mitään todellista. Tällä kertaa "eihän tässä muuta estettä ole kuin 150 km välimatkaa..." ;)
PoistaJa kiitos. Kuten sanottu, aamulla, hyvin nukutun yön jälkeen, elämä on taas raiteillaan! Välillä pitää vaan oksentaa näitä ei-niin-valoisia-päivityksiä ihmisten ilmoille, ihan vaan todistaakseni, etten hyvästä olostani huolimatta ole vielä täysin kuivilla! :)
<3 tuttuja fiiliksiä! Haikeutta..hetken iloa..onnea..surua..kaikkea mahtuu päiviin ja erityisesti näihin pimeisiin iltoihin!
VastaaPoista❤️ "Maanantai on harmaa ja sateinen suuressa osassa maata..." Eihän tässä voi kun nousta mahalaskun jälkeen taas uudelleen lentoon. Kesää odotellessa...
Poista