Herrasmiehet ovat.

"Herrasmiehiä on vaikea nykypäivänä löytää, toivoani en kuitenkaan ole menettänyt", vastasin sille yhdelle, joka kohteliaisuuttaan, kuulemma, sai sydämeni kiivailemaan hetken verran.

Vuoden vaihtuminen on merkityksellistä myös muutaman päivän päästä. Vuosi sitten kirjoitin, miten liikkuminen piti minut hengissä, ei oikeastaan mikään muu, paitsi lapset totta kai. Nyt tilanne on toinen. Terveys on rajoittanut liikkumistani, tuota hengenravintoani, jo jonkin aikaa ja mielekkyys joka-aamuiseen heräämiseen on löydettävä jostain muualta. Ja se on totta vieköön löytynytkin. Hyvin monin eri tavoin.

Kirjallisuus on vakiinnuttanut paikkansa elämässäni. Optimismikaan ei ole koskaan kadonnut, edes vaikeimmalla hetkellä, ja itse asiassa olen siitä kovin ylpeä. Taipumuksenani on ollut löytää asioista se kääntöpuoli, joka puhaltaa kuihtuneeseenkin ilmaa. Sen avulla olen selvinnyt tähän saakka. Nojapuihini lukeutuvat myös myös monesti todetut ystäväni, uudet (hetkelliset) tuttavani, jotka ovat vakuuttaneet itsetuntoni aina oikeassa kohdassa... Ja ne monet, erikseen mainitsemattomat ihmiset, asiat ja seikat. Oikeastaan kaikki on ihan kamalan hyvin. Fenix on noussut tuhkasta, pudottanut ne loputkin siipiensä väleistä ja lentänyt jo hyvän matkaa kohti tulevaisuutta. En voi kuin olla onnellinen siitä kaikesta.

Siipeni siis kantavat, ja huomaan vaativani lisää. Ei enää riitä, että selviää, pitää myös nauttia, ja nauttia lisää, saada enemmän... Mistä tämä kyltymättömyys elämään johtuu? Miksi mikään ei tunnu riittävän, vaan tahdon aina jotakin lisää? Onko se hyvästä vai pahasta? Mistä löytäisin vastauksen. Ja jos jotakin lisää, niin mitä se olisi? Ja jos ei, niin mitä se sitten olisi?

Jossakin vaiheessa tätä vuotta kuvittelin, että seuraavaa vuodenvaihdetta, tätä tulevaa, en viettäisi yksin, vaan nostaisin maljan rakkaani kanssa, katsoisin silmiin ja tuntisin, miten nousen arjen yläpuolelle tuossa tunteessani. Pukeutuisin kauniisti, ottaisin vastaan rakkaudentunnustuksia, pieniä suloisia yllätyksiä, tanssisin aamuun saakka tuon ihanan rintaa vasten nojautuen, ajattelisin, miten kaikki olisi ikuista...

Sen sijaan... No, kukapa tuosta tietää. Onhan tässä aikaa vuoden vaihtumiseen vielä muutama hetki... :)