Illallinen yhdelle

Eronneen ja ei-eronneen kompastuksista selviytymistaidoissa lienee eroja. Tällä kertaa eronneelta kului siihen kokonaista 1,5 vuorokautta, litratolkulla itkettyjä kyyneleitä, kaksi tyhjäkäyntistä työpäivää, lukemattomia ristiintaulukointeja ja kryptisiä selvitysprosesseja tarkoituksena löytää kadonnut, kaksi huomautusta poissaolevuudesta, useampi arvioiva katse, muutama huolestunut viesti, jokunen ystävän yritys auttaa salapoliisityössä ja riita molempien lasten kanssa. Lisäksi siihen tarvittiin ex-mies, joukko huuhaaystäviä sekä henkilökohtainen taito hengittää sisään ja ulos sekä päästää se kaikki tarpeeton uloshengityksen aikana maanuumeniin. Lopulta intuitiivinen kykyni luottaa elämän kantavuuteen palasi ja suuntasin matkani lähikauppaan. Oli aika lähteä treffeille: Illallinen yhdelle.

On käsittämätöntä, millainen voima ihmisen mielellä on, ja kuinka sitä voikaan, suhteellisen nopeasti, tehdä korjausliikkeen ja jättäytyä elämän kannateltavaksi taas uudelleen siinä uskossa, että se myös kantaa, ja että asiat tapahtuvat kuten niiden kuuluu tapahtua. Eräs viisas ihminen sanoi minulle eilen, että oppiläksyni tässä elämässä ovat rakkaus ja muutos. Rakkauden oppiläksy on hänen mukaansa tehty, kun olen oppinut rakastamaan itseäni. Muutoksen oppiläksyyn vaaditaan sen hyväksymistä, että muutos on jatkuvaa ja pakollista, ja vähemmän se kirpaisee, kun ymmärtää ettei se ole hyvää eikä pahaa, vaan vain muutosta. Näistä oppiläksyistä tuo ensimmäinen alkaa olla suoritettu, mutta jälkimmäisen kohdalla minulla on vielä tekemistä. Liian paljon tahdon jäädä paikalleni, pysäyttää ajan ja unohtaa liikkeen. Ymmärrän kuitenkin tuon ajatuksen sisällön, enkä taistele edes sitä vastaan. Käytännön toteutus vaatii vielä hiukan hienosäätöä.

Tähän liittyy myös toinen tavoittamani, hetkeen sopiva, elämänohje. Se muistutti minua sydämen äänen merkityksestä, siitä, että niin romanttista kuin olisikin ollut heittäytyä sokeasti tilanteen vietäväksi, on silti syytä olla varovainen. Tilanne tällaisenaan ei olisi tuonut minulle etsimääni onnea, vaikka niin itselleni uskottelinkin. Tiesin olosuhteet ja sen sisältämät riskit. Ehkä maailmankaikkeus todella otti ohjat käsiinsä ja poisti meiltä yhteyden, joka olisi lopulta johtanut kohtaamiseen, ja mihin se sitten olisi vienyt - jäi näkemättä tällä kertaa. Tuo samainen viesti muistutti, että on olemassa muitakin vaihtoehtoja kuin rynnätä suinpäin eteenpäin, nimittäin odottaa. Aika usein järjestää asioita, tuo uusia näkökulmia, parempaa tietoa tilanteesta tai jopa jotakin parempaa tilalle. Ja kas, kuinka sattuikaan: Tindermiesten armeija säntäsi minua pelastamaan. Vuorokauden aikana toinen toistaan mielenkiintoisempi (ja komeampi) sankari on matchannut kanssani, vaikka olen pääasiassa keskittynyt etsimään juuri tuota kyseistä Tindermiestä. Kunnes sitten lakkasin etsimästä häntä - oli aika jälleen päästää itseni vapaaksi tuosta piinallisesta ajatusten kehästä, odotuksesta ja epätoivosta, ja antaa elämän viedä mennessään ja tuoda tullessaan, mitä se sitten ikinä onkaan.

"Jos yksi pettää, niin toinen jättää ja kolmas ystävä on..." <3

JK / Vähän olisin kyllä kaivannut sitä miehen läheisyyttä juuri nyt, ihan vähän vaan...