Nyt vuotta myöhemmin olen kuiviin imetty ja tyhjä. Tulevaisuus siintää jossakin horisontin tavoittamattomissa. Oma elämä on täynnä kysymysmerkkejä, ja suorittaminen vie eteenpäin vain hetki kerrallaan. Olen kykenemätön suunnittelemaan elämääni huomista pidemmälle, minä, joka olen aina tiennyt ainakin suuntaa-antavasti, mihin tarttua seuraavaksi, mihin suunnata ja miksi.
Toisaalta se optimisti minussa nostaa aina ajoittain päätään... Tämähän on mahdollisuus tehdä toisin, muuttaa suuntaa, löytää jotakin uutta. Ehkä tämän kaiken tarkoituksena onkin opettaa minulle jotakin elämästä, kyvystä heittäytyä, olla kontrolloimatta, unohtaa järjen ääni ja tehdä asioita jollakin muulla perusteella. No, pitkästä koulusta taitaa olla kyse - niin hitaasti kykenen muuttumaan, näemmä. Joitakin asioita olen kuitenkin jo aloittanut - olemalla hivenen itsekkäämpi, kuuntelemalla omia tarpeitani ja miellyttämällä muita vähän vähemmän. Lähtisikö se siitä?
Yhtä kaikki, lomasta on vaikea nauttia juuri nyt. Aikaa on liikaa ja tekemistä liian vähän. Kirjastosta lainatut kirjat eivät houkuttelekaan, pohkeet vaikertavat edellisen lenkin jäljiltä eikä kipu kannusta juoksemaan, ulkoilu ei huvita ja sisällä olo kyllästyttää, rahatilanne ei salli shoppailua (joka auttaa muuten aina!) - olen siis kaksin ajatusteni kanssa. Kurjia tunteita ei pääse karkuun, vaikka välillä haluaisinkin. Silti katson huomenna vaihtuvaan vuoteen toiveikkaana, jälleen kerran, josko se toisi jotain hyvää tullessaan?
JK: Niin siis elättelen toiveita jostain sellaisesta omasta, henkilökohtaisesta kivasta tai ihanasta - toki moni asia on hyvin ja tämä vuodatussiivu on vain yksi osa kokonaisuutta... Ymmärrän, ymmärrän ja tiedän sen... En vai halua kuormittaa ystäviä ja läheisiä ihan kaikella tunnemyrskyllä, he ovat jo muutenkin hoitaneet asiansa enemmän kuin kiitettävästi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti