torstai 3. maaliskuuta 2016

Kaukana menneestä

On taas se aika vuodesta, kun elämässäni kääntyy uusi lehti. Eropäätöksestä on nyt aikaa kolme vuotta, ja on aika aloittaa neljäs vuosi sen päätöksen jäljiltä. Puolen vuoden kuluttua, ensi syksynä, alkaa sitten se neljäs vuosi sinkkuna. Olen ottanut näemmä tavakseni kirjoitella aina tähän aikaan vuodesta sen hetkisiä fiiliksiä, niin taidan tehdä myös tällä kertaa.

Vuonna 2013 maailmani horjahti pahasti, selkärankani tuntui katkeavan ja pohja koko elämältäni katoavan. Nuoruuden rakkauteni, lasteni isä oli päättänyt lähteä ja kääntää selkänsä minulle. En ollut enää sitä, mitä hän elämältään tahtoi. Vuotta myöhemmin pystyin jo hengittämään, ja otin ensiaskeleeni nettideittimaailmassa: Itsetunnon uudelleenrakentamisprojekti oli alkanut, ja näin jälkikäteen ajatellen varsin onnistunesti. Olin valintani tehnyt, ja päättänyt elää kuihtumisen sijaan. Vuosi sitten, vuonna 2015, tähän samaan aikaan olin jo syvemmällä itsetutkistelun ja henkisyyden maailmassa, koin voivani hyvin ja hengittäväni vapaasti vailla menneiden vuosien painolastia. Selkeästi olin kuitenkin vielä matkalla kohti valoa tai syvyyttä, kuinka vaan. Miten se aika kuluukin näin nopeasti!

Nyt, vuonna 2016 elämäni tuntuu tasapainoiselta, kiirettömältä ja jokseenkin stressittömältä, vaikka ympärillä tuuleekin ajoittain varsin voimakkaasti. Jossain leffassa joskus sanottiin, että "pysy tuulen yläpuolella", sen koen viimeinkin oppineeni. Voin siis todella hyvin: Olen sekä fyysisesti että henkisesti paremmassa kunnossa kuin ehkä ikinä. Miestä ei elämääni ole yrityksistä huolimatta ilmestynyt, mutta rakkauden sen sijaan olen löytänyt itsestäni. Se tuntuu riittävältä juuri tällä hetkellä, vaikka toisen ihmisen läheisyyttä ja parisuhteen monia ulottuvuuksia aika ajoin kaipaankin. Eräs ystäväni sanoi tänään, että ero teki hyvää itsetunnolleni. Siinä hän oli kovin oikeassa.

Olen tällä viikolla ehtinyt pohtimaan asioita, pääasiassa itseäni ja suhdettani muihin ihmisiin, myös lasteni isään. Olen myös ollut pohtimatta, BTW. Vaikka hän (lasteni isä) jollakin tapaa on hyvin läheinen edelleen, tunnen toisaalta olevani hyvin kaukana hänestä ja kaikesta menneestä. Hänen tapansa olla ja elää eivät enää ole sitä, mitä itse allekirjoitan. Sen johdosta tunnen olevani myös vapaampi kuin koskaan. Menneiden vuosien tavat ja tottumukset, jotka jo silloin sotivat monia arvojani ja periaatteitani vastaan, mutta joihin taivuin "rakkauden" vuoksi, tuntuvat etäisiltä, pinnallisilta ja jopa korneilta paikkapaikoin. Tuntuu hassulta, että miten annoinkin itseni valua sellaiseen muottiin, missä en tuntenut oloani hyväksi ja kotoisaksi. Viimeinkin nyt saan ja voin elää sellaista elämää, millaista toivoinkin sen olevan. Paras palaute onnistumisesta, siitä  kaikesta, tulee lapsilta, jotka jo ikänsä puolesta kykenevät asian sanallisesti ilmaisemaan. Tällä viikolla olen kuullut sitä hyvänolonpalautetta paljon. Olen kertakaikkisen onnellinen kaikesta kokemastani, ja siitä mahdollisuudesta, minkä entinen puolisoni minulle antoi jättäessään minut silloin maaliskuussa 2013.


8 kommenttia:

  1. Hienoa kuulla, että ajattelet noin. Kirjoituksesi antaa minulle paljon lohtua, itse elän vielä suuressa surussa eroni vuoksi, vaikka siitä on aikaa yli vuosi. Nämä blogien lukemiset ovat auttaneet minua saamaan uskoa siihen, että elämä voittaa vielä joskus..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi L Ann. Tiedän, ettei neuvoja pitäisi koskaan antaa, mutta anteeksiantaminen, irtipäästäminen, omaan hyvinvointiin keskittyminen ja huomiseen uskominen ovat olleet omalla kohdallani tärkeitä tekoja ja oivalluksia. Toivon Sinulle kaikkea hyvää. Etsi elämääsi sellaisia asioita, mitkä tekevät Sinut onnelliseksi ja saavat voimaan hyvin. Olet tärkeä.

      Poista
  2. Tämä kuulostaa varman seesteiseltä. Tästä on hyvä jatkaa ensi vuoden katsaukseen, olkoon sen suunta yhtä nousujohteinen! :)

    VastaaPoista
  3. Kuulostaa hyvältä. Ja tavallaan niin tutulta.
    Oikein mukavaa kevään odotusta ja kaikkea ihanaa tuleviin vuosiin :)

    VastaaPoista
  4. Vaikka omasta erostani tai eropäätöksestä on vielä vajaa vuosi, niin olen silti kiitollinen ex-miehelle siitä, että hän lopulta otti sen ratkaisevan askeleen kohti eroa. Itselläni ei ehkä olisi siihen rohkeus koskaan riittänyt, vaan olisin kitunut pystyyn kuolleessa liitossa, ties kuinka kauan. Ihanaa kevättä sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin - ei minustakaan siihen olisi ollut, koskaan. Olisin jäänyt, kuihtunut ja kuollut onnettomana. Nyt sen sijaan... :))

      Kiitos samoin, ihanaa, aurinkoista ja energistä kevättä <3

      Poista