sunnuntai 21. helmikuuta 2016

Riekkumisen hinta

Ei taittunut flunssan selkä täysin, mutta eipä se silti estänyt pientä iloittelua kotikaupungin talviyössä. Naistenilloilla on ollut tapana toimia virkistävänä ja voimauttavana elementtinä, niin myös tällä kertaa. En muista, koska viimeksi olisin saanut nauraa niin tolkuttoman paljon, kuin eilisen illan aikana. Toki kuohuviini antoi siihen pientä lisäboostia, mutta juuri sopivasti, jotta se hersyvä ilo tarttui ja levisi myös tuntemattomiin kanssajuhlijoihin. Ja voi, miten hauskaa meillä olikaan! Rakastin koko illan taas kaikkia, ja sain häkellyttäviä kommentteja sekä miehiltä että naisilta, siis positiivisella tavalla. Hyvä olo ja rakkaus ihmisiä kohtaan saa aikaiseksi ihan hassuja reaktioita! XD

Tänään onkin sitten ollut hiukan hiljaisempi päivä. Jonkinlainen hinta siitä on aina maksettava, että illaksi verhoutuu kaksikymppisen energiaan ja aamulla herää omissa vaatteissaan nelikymppisenä! Hih-hih :))) Saldo jäi kuitenkin vahvasti plussalle, kun itsevarma ja vahva nainen minussa ei tällä kertaa työntänyt energiallaan miehiä sivuun.

Rakkaudellista uuden viikon alkua ystävät!


1 kommentti:

  1. Nuo voimauttavat nauruillat ystävien kanssa ovat aina parhautta. Ja kuohuva sopii tällaisiin tilaisuuksiin aina!

    Kaksikymppisen energiaan verhoutuminen, ihana idea! Pitääpä kokeilla, jos joskus vielä eksyn yöelämään. Luulen, että haukkuu hintansa kyllä :)

    VastaaPoista