Siivouspäivä

Mikä onkaan se imu, mikä pakottaa ihmisen aina takaisin siivoamaan menneisyytensä jälkiä tulevaisuuden tieltä. Tänäänkin, kun myös syysauringolla olisi ollut jotakin tarjottavaa, valitsin tunteista sen voimakkaamman ja antauduin vanhan päiväkirjan kertoman valtaan.

Ja sieltä se taas tuli, mistä olen kirjoittanut mm. Pulled pork ja läsnäolemisen taito ja Äitienpäivänaaton tunnelmissa -postauksissani: Tein aikanani valinnan vastoin itseäni, sitä, mitä todella olen, mutta korostan, kyseessä oli siis täysin oma valintani. Menin naimisiin miehen kanssa, josta halusin eroon jo ennen suhteen virallistamista ja pitkään sen jälkeen. Mieleni syövereihin painunut tunnemuistolöytö järkytti, sai melkein pois tolaltani: Olinko oikeasti jättänyt kuuntelematta sitä, mitä sydämeni päiväkirjamerkintöjen muodossa halusi kertoa välinpitämättömyydestä, itsekkyydestä, epäluottamuksesta, yhteydettömyydestä, rakkaudettomuudesta...

"30.1.2000: "Ero on lähempänä kuin kertaakaan aikaisemmin. Nyt mun pitäis uskaltaa lähteä, ottaa tuulta siipien alle ja ponnistaa taas. Siitä tulee kyllä todella työlästä. Pitäis perua häät ja suunnitella koko elämä uusiks. Minne suuntaan sitä lähtis, nyt ja sitten? Jos mä jättäisin tän elämän, mä menettäisin samalla maailman parhaimman miehen. Ihmisen, jota mä rakastan eniten tässä maailmassa. Mutta mä en ole nyt onnellinen. Löytäisinkö mä onnen jos lähtisin eri suuntaan? Vai en? Mitä mä teen? Auttakaa joku, mä luhistun."

Ja näitä merkintöjä löytyy useita. En yhdessäkään niistä syytä entistä puolisoani, vaan katson asioita omasta, oman vointini ja oloni näkökulmasta. Ja silti jäin siihen vuosien ajaksi ollen paikoitellen kai myös onnellinen omalla tavallani, hiljaa sisältä kuitenkin hajoten. Merkintöjäni tulkiten näytin uskoneeni vahvasti siihen, että tilanne muuttuu ja suhteemme paranee, etenkin jos tulen itse enemmän kuin puoliväliin vastaan. Se taisi olla se kohtalokas virhe, mikä lopulta minut rikkoi.

"16.1.2001: Se lähti meneen kesken ystävien häiden. En tiedä kenen kanssa ja minne. Annoin sille rahapussin ja laitoin perään tekstiviestin: Jätän sut. En halua enää nähdä koko ihmistä. Riisuin jo sormuksetkin pois."

"17.6.2001: En tiedä mikä meidän suhdetta oikeasti riivaa. Ei ole hyvä olla yhdessä, mutta ei myöskään erikseen. En halua olla enkä viihdy hänen lähellään, mutta silti kaipaan kainaloon [---] On kuin kävelisi labyrintissa, jossa ulospääsyn löytäminen tuntuu ajoittain lähes mahdottomalta 
tehtävältä. Ja mitä mahdottomammaksi se käy, sitä tuskaisemmaksi olo muuttuu. Pitäisi tulla jonkin välineen / kouran, joka ottaisi kiinni ja nostaisi pois..."

Ei vastaan pidä tulla puolta väliä kauemmaksi, sillä silloin siinä on jokin pielessä. Enää en ihmettele, miksi tarinamme päättyi, kuten se päättyi. Niin olisi vaan pitänyt käydä jo vuosia aikaisemmin.

"14.1.2003: Tänään jätin somukset pöydälle. Tarttee miettiä."
"1.9.2003: X:n kanssa menee huonosti. Musta tuntuu, etten rakasta sitä enää sillä tavalla kuin pitäis. [---] en tiedä mitä teen. En tiedä, mitä pitäis tehdä."
"22.12.2004: Yhdessäolo tympii edelleen. [---] Tekisi niin mieli ajoittain lähteä, nostaa kytkintä ja kadota. En enää tiedä, haluanko jakaa loppuelämääni tuon miehen kanssa..." 

Ahdistaa, mutta vain vähän, edelleen, näitä lukiessa.

Tämä syyskuu on vielä nyt merkityksellinen ajankohta, sillä näinä päivinä tulee täyteen kaksi vuotta siitä, kun avioeromme vahvistettiin ja minä sain uuden, toisen mahdollisuuden onnellisuuteen. Historiankirjat paljastavat biisilistan, joka saatteli minut vapauteeni pelonsekaisin tuntein, silloin vielä kaiholla mennyttä muistellen:

14 päivää eroon: Vapaus käteen jää (Haloo Helsinki)
13 päivää eroon: Vahva (Irina)
12 päivää eroon: Lainaksi ystäviltäni (Teleks)
11 päivää eroon: If you love somebody (Sting)
10 päivää eroon: Mitä kesken jäi (Irina)
9 päivää eroon: Viimeinen laulu (Maija Vilkkumaa)
8 päivää eroon: Every breath you take (The police)
1 päivä eroon: Viimeinen aamu (Laura Närhi)

Nyt en enää kaipaa siitä parisuhteesta tai sen aikaisesta elämästä mitään. Uusi elämäni on jotakin paljon enemmän, tulevaisuus toivottavasti täyttä kaikin puolin. Hieman vielä suren valintaani, miksi jäin, miksen uskaltanut luottaa elämään ja lähteä?

"Häädä meistä pelko. Anna meille uskallus sanoa: Joka solulla elän." (Tabermann)