Kaksi erilaista maailmaa

En ymmärrä, miksi mieli tahtoo ulostaa asiansa aina juuri ennen nukkumaanmenoa, ja sitten on avattava kone ja ryhdyttävä kirjoittamaan. Niin kuitenkin käy, niin kuitenkin kävi myös tänä iltana. Ihana, pitkän työpäivän jälkeinen, tekemätön raukeus muuttui vilkkaaksi aivopieruksi ja tässä sitä nyt ollaan.

Kesken illan elokuvan ja lähestyvän uniajan oivalsin, että miten hirvittävän erilaisia sinkun ja parisuhteessa elävän maailmat ovat. Vastakohtaisia, kuten yö ja päivä, valo ja varjo, mies ja nainen. Välillä joudun oikein pysähtymään ja keskittymään siihen aikaan, mitä oli joskus ennen. Katselen sitä kuin ulkopuolisena, minäkö sitä elin. Tänään myös kerran tai oikeastaan kahdesti huomasin selittäväni suu vaahdossa oman maailmani käänteitä, kesken kaiken ymmärtäen, että ei se toinen, se kuulija tavoita lainkaan sitä, mistä puhun ja miksi tunnen tai ajattelen, kuten tunnen tai ajattelen. Vertailukohta tai tulokulma siihen on ulkopuolinen, kuten minullakin parillisen elämään. Ajoittain parisuhteessa elävän elämä tuntuu jopa tylsältä omaani verrattuna. Keskustelu, ajatukset ja tekemiset ovat lähes vastakkaisia, eivät samasta maailmasta.

Ja silti samaan aikaan kaipaan takaisin sinne, tai vain sinne, missä elämä on jaettua ja yhteistä ja jopa tylsää. Aktiivisuus, eläminen ja tolkuton määrä aikaa käytettävissä vain itseen alkaa riittää. Se kyllästyttää, väsyttää ja jättää motivoimatta. Se ei kuitenkaan tarjoa vaihtoehtoja. Jos haluaa joskus päästä sille toiselle tasolle, on pakko lähteä ulos ovesta, tavata ihmisiä, olla siellä, missä muutkin ovat. Väittävät, että ovelta ei ketään ole tultu hakemaan. Ja silti en viitsisi tai jaksaisi ryhtyä. Olisi vaan niin kiva puuhailla kotona, tehdä ruokaa yhdessä, makailla sohvalla tai sängyssä ja antaa ajan kulua. Yksin se kuitenkin on äärettömän tylsää näin pidemmän päälle.

Vietin tämänvuotisen nettideittielämäni viimeisen illan (tai niin ainakin toivon!) sellaisen ihanan miehen kanssa, jonka kasvottomat viestit saivat minut kyyneliin. Hän kirjoitti, minua sen enempää tuntematta, miten upea, ihana, fiksu ja mukava olen. Hän kertoi, että jos monikin asia olisi toisin, hän tahtoisi jakaa elämänsä kanssani. En toki niin naiivi ole, ettäkö en ymmärtäisi feikin mahdollisuutta tässä, mutta jos se kaikki, mitä hän kirjoitti olisi totta, olisin kuullut jotakin käsittämättömän kaunista, jotakin sellaista, mitä toivoisin kuulevani jonakin päivänä omalta puolisoltani. Se vahvisti joitakin aikoja sitten virinneen uuden ajan tunnelman omassa mielessäni, ei minuakaan ole tehty yksineläjäksi.

Josko Universumi olisi nyt hereillä...