Kävin tänään kirkossa. Tuntui sopivalta piipahtaa siellä, missä rakkauteni ex-mieheeni aikoinaan sinetöitiin. Päivä oli vierailuun erityisen sopiva, sillä tänään tuli täyteen myös täsmälleen kaksi vuotta siitä, kun hän vapautti minut avioliiton kultaisista kahleista. Sellaista jännää haikeutta oli ilmassa, kun sieltä takapenkistä katselin ja muistelin päivää, minkä piti olla alkusoittoa jollekin ikuiselle. Ajatustenvirta kulki ohitseni. Muistin, miltä se tuntui seistä isän kainalossa pitkän käytävän päässä, kun kaukana edessä odotteli komea tuleva aviomieheni. Muistan sen hersyvän onnen, kuplat vatsassa ja säihkeen silmissä. Päivässä oli taikaa. Sellaista 'once in a lifetime" -henkistä. Kukapa sitä silloin olisi arvannut, että joitakin vuosia myöhemmin se onni sitten päättyisi kyyneliin.
Kaksi virallista, kaksi ja puoli epävirallista vuotta itsenäisen naisen elämää on nyt takana. Huomenna, kun aurinko nousee, alkaa uuden elämäni kolmas vuosi. Vähän jo jännittää, mitä se mahtaa tuoda tullessaan. Nyt juuri tuntuu kuitenkin siltä, että viimeinenkin ympyrä on sulkeutunut *13-13-koodilla (13 aviovuotta päättyi 13. päivä), eikä ollenkaan hassummissa merkeissä. Sain nimittäin siellä kirkonpenkissä yhden pitkän merkitsevän katseen eräältä varsin komealta mieheltä, joka hänkin siellä itseksensä kökötti. Mistäs sitä koskaan voi tietää, milloin hän seisoo edessäni silmät kirkkaina rakastamaan taas hautaan saakka! ;)
JK/ *13-13-13-koodilla: 13 vuotta, 13. päivä, vuonna 2013. Joku saattaisi pitää sitä jo epäonnenlukuna, mutta mitä jos... se onkin onnenlukuni?!
Se hetki kun hahmottaa sulkeutuneen ympyrän. Kun jokin menneestä saa hahmon ja raamit ylleen. Toivottavasti matkasi jatkui tästä pisteestä valoa kohti. Mitä kuuluu?
VastaaPoista