Niin päättyi loma ja jäivät kesän riennot, joita aikaisempiin nähden oli kuin olikin harvemmassa. Syystuuli toi tullessaan varmuuden siitä, että tämä jatkuvien muutosten kierre ei pysähtyisi kesään. Erot koettelivat ystäväpiirissä, pitkiä parisuhteita hyvinkin läheltä joutui puntariin, ja kuten ennenkin, vain harvat niistä selvisivät kuiville vaurioitta. Toisaalta, yhä useampi heistä myös koki saavansa eron myötä uuden mahdollisuuden tehdä jotakin toisin, vastoin suunnitelmia ja erityisesti itsensä kanssa, oman eloonheräämisen ja kasvun näkökulmasta. Olen entistä varmempi siitä, että Universumi käy tällä hetkellä läpi suurta murrosta, mikä lopulta johtaa johonkin parempaan. Ehkä johonkin sellaiseen, missä materiaalinen hyvinvointi jää henkisen hyvinvoinnin varjoon. Zeniläinen ajatus siitä, että se mikä on on hyvä, vahvistuu sydämessäni. Jatkuva muutos ei sittenkään ole hyvää tai pahaa, se vain on, ja se on hyvä. Rauhoittava ja myös vapaaksi laskeva tulokulma elämään.
Ja mitä miehiin tulee, niin Ruusuinen jäi, kuten kerroinkin. Ei tosin kokonaan, pidimme yhteyttä vielä tovin lähes päivittäin. Sitten viestittely alkoi köyhtyä sisällöltään ja hiipui lopulta olemattomiin. Olimme molemmat valmiita jatkamaan matkaamme, päästämään irti siitä, mikä ei tässä ajassa ollut mahdollista. Mielenkiintoista tietenkin oli myös se, että kohdalleni on sen jälkeen osunut jokunen varsin mielenkiintoinen tyyppi, sellainen ei-niin-perusjamppa, jotka ovat katselleet elämää tältä samalta laidalta kanssani. Niistä tuskin sen enempää kerrottavaa syntyy, mutta keskeneräisen palapelin paloja hekin, ja hyvä niin.
Koen elämäni hyvin tasapainoiseksi juuri nyt. Töitä, paljon liikuntaa, aikaa lapsille ja ystäville sekä sitten se joku sinä päivänä, kun hän vastaan sattuu tulemaan. Kukapa sitä tietää, vaikka se olisi jo huomenna. Olen siihenkin nyt valmis, olen kokonainen ja riitän itselleni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti