sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Piste

Ajattelin jo lopettaa tämän blogin kirjoittamisen, mutta Euroviisujen voittajabiisi synnytti tarpeen päivittää tänne (ainakin kerran) vielä jotakin...

X:n uusi ystävätär oli mukava ja fiksu, ja sopi mainiosti puolisoksi lasteni isälle. Oli luonnollista ja helppoa halata häntä ja toivottaa onnea yhteiselle tulevaisuudelle. Tuntematon uhka oli kaikonnut, ja sen takaa oli paljastunut ihminen, josta myös lapset pitivät. Se tuntui hyvältä. Ja mikä parasta, koin itseni entistä vapaammaksi tuon tapaamisen jälkeen. Eikä tapaaminen suinkaan jäänyt viimeiseksi. Vappuna mahduimme samoihin juhliin vailla minkäänlaista kitkaa tai erimielisyyttä. Sen sijaan vietimme muutaman hetken mukavia turisten, X exänsä ja nyxänsä kanssa. Oli siinä tuttaville puheenaihetta! :D

Kaiken tuon jälkeen on tapahtunut jo taas vaikka ja mitä. Nettideittielämäni on aktivoitunut, ja se vaikuttaa varsin mukavalta, kätevältä ja helpolta tavalta tavata uusia ihmisiä kaikessa rauhassa (tai rauhattomuudessa). Aika näyttää, onko niiden tuttavuuksien joukossa "hän" vai ei, mutta piristää se tällaista pienesti "erakoitunutta" mieltä. Että sellaista se nyt on. Ja kesä on vasta edessä!

Rise Like A Phoenix - tunnemaailmani tulkki - Conchita Wurst. 

"Waking in the rubble
Walking over glass
Neighbors say we’re trouble
Well that time has passed

Peering from the mirror
No, that isn’t me

Stranger getting nearer
Who can this person be

You wouldnt know me at all today
From the fading light I fly

Rise like a phoenix
Out of the ashes
Seeking rather than vengeance
Retribution
You were warned
Once I'm transformed
Once I’m reborn

You know I will rise like a phoenix
But you're my flame

Go about your business
Act as if you’re free
Noone could have witnessed
What you did to me

Cause you wouldn’t know me today
And you have got to see
To believe
From the fading light I fly

Rise like a phoenix

Out of the ashes
Seeking rather than vengeance
Retribution
You were warned
Once I'm transformed
Once I’m reborn

I rise up to the sky
You threw me down but
I'm gonna fly

And rise like a phoenix
Out of the ashes
Seeking rather than vengeance

Retribution
You were warned
Once I'm transformed
Once I’m reborn
You know I will rise like a phoenix
But you’re my flame

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti