Tänään tuli syvä ikävä, kun ymmärsin, että tämä loppuu oikeasti. Ikävä elämää kanssasi, kaikkea sitä meidän yhteistä. En ehkä koskaan enää nuku kainalossasi, herää läheltäsi, itke perääsi tietoisena siitä, että palaat. Ei koskaan enää pitkiä keskusteluja, telepatiaa ja ymmärrystä välillämme, sitä, mikä meidät yhdisti. Kohta olen yksin, ilman sinua, ja se on pelottavaa ja ahdistavaa. Mulla on sua ikävä jo nyt.
Jollakin tavalla tunnen kuitenkin suurta kiitollisuutta kaikesta siitä, mitä mulla on: lapsista, ystävistä, läheisistä ja rakkaista, jopa siitä, mistä joudun luopumaan. Hassua kyllä, olen yhtäkkiä onnellinen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti