Kasvaa vuosien paino, meidät pian alleen musertaa
käy jalkoihin tyly asfaltti, unet ohuiksi kuluttaa
Jengi pelaa vaan aikaa, niil on liikaa mistä valittaa
ei kukaan huomaa, et kaikki on selvää, jos vain osaa katsoa
Anna tuulen puhdistaa, nostaa helmoja, heittää hiukset sekaisin
kevätmyrskyn kastella, mekko liimata kiinni vartaloosi
olet kaunis, kaunis ja maailma on sun
Nosta kasvot ylös sateeseen, katso lintujen lentoa
ne ei kylvä, ei ne satoa korjaa, mut niil on tarpeeks kaikkea
Kiivetään kukkulalle, sieltä näkee ohi kaupungin
silloin muistat mistä tullut oot ja minne palaat takaisin
Joskus tuntuu että ajan pyörteet kiskoo meidät mukanaan
avaa sylisi mulle, niin maailma saa ohi virrata
Sun aika kukkaan on puhjeta, kohti taivasta kurkottaa
juuret viimein kylmän kiven murtaa, jos ymmärtää odottaa
Anna tuulen puhdistaa, nostaa helmoja, heittää hiukset sekaisin
kevätmyrskyn kastella, mekko liimata kiinni vartaloosi
olet kaunis, kaunis ja maailma on sun
Jengi pelaa vaan aikaa, niil on liikaa mistä valittaa
ei kukaan huomaa, et kaikki on selvää, jos vain osaa katsoa
Anna tuulen puhdistaa, nostaa helmoja, heittää hiukset sekaisin
kevätmyrskyn kastella, mekko liimata kiinni vartaloosi
olet kaunis, kaunis ja maailma on sun
Nosta kasvot ylös sateeseen, katso lintujen lentoa
ne ei kylvä, ei ne satoa korjaa, mut niil on tarpeeks kaikkea
Kiivetään kukkulalle, sieltä näkee ohi kaupungin
silloin muistat mistä tullut oot ja minne palaat takaisin
Joskus tuntuu että ajan pyörteet kiskoo meidät mukanaan
avaa sylisi mulle, niin maailma saa ohi virrata
Sun aika kukkaan on puhjeta, kohti taivasta kurkottaa
juuret viimein kylmän kiven murtaa, jos ymmärtää odottaa
Anna tuulen puhdistaa, nostaa helmoja, heittää hiukset sekaisin
kevätmyrskyn kastella, mekko liimata kiinni vartaloosi
olet kaunis, kaunis ja maailma on sun
Tehosekotin: Maailma on sun
Runsaan puoli vuotta kestänyt rytinä on viimeinkin laantumassa. Kaikki sai alkunsa joskus viime syksynä, elo-syyskuulla. Kirjoitin silloin järkyttävistä yhteenotoista exäni kanssa sekä myös syvältä menneisyydestä nousseista ja sittemmin tunnistetuista kaltoinkohtelun tunnusmerkeistä. Lokakuussa huomasin olevani väsynyt, ja työn ilo alkoi hiipua, mitä sitäkään ei minulle hevin tapahdu. Yritin riittää moneen, olla tukena ja apuna yhdelle jos toiselle sitä tarvitsevalle sekä suodattaa kaiken muun, mitä osakseni sain. Juoksin salilla, hengitin ja yritin tyhjentää päätäni sitä mukaa, kun se täyttyi. Sitten petti kroppa. Se vuoti ylä- ja alapäästä, nosti kuumeen, hajotti pään, pakotti lepäämään. Kokosin itseni vuodelevon jälkeen vain kohdatakseni jotakin vielä rankempaa. Exä iski yhdeltä laidalta ja ystävät toiselta. Niin kovasti se rytisi, että jos kolme ihmissuhdetta oli yhtä aikaa tapetilla, niin ainut heistä jäljelle jäänyt oli exäni. Perverssiä jollakin tavalla, eikö totta?
Menetin siis kaksi ystävää, tai toinen heistä oli enemmän kaveri ja hyvää seuraa, mutta tämä toinen oli paljon enemmän. Eivät he olemassaolemasta lakanneet, mutta ystävyys heidän kanssaan paloi karrelle, molempien tapauksessa heidän tahdostaan, mutta minun valintani johdosta. Kaikkea paskaa ei vaan tarvitse kantaa enää tässä iässä mukanaan, eikä mitä tahansa kohtelua sietää. Ja tosiaan, exäni, jonka kanssa olemme olleet nokakkain 20 vuotta, hänen kanssaan saimme jälleen välimme korjattua "sopivalle" tasolle - käytännössä varsin etäälle toisistamme, ilman ystävyys-meriittiä, mutta hyvissä väleissä silti.
Eilen iltapäivällä alkoi helpottaa. Sellainen sisällä tuntuva, merkillinen, mutta merkittävä, kuukausia jatkunut ja yöunissanikin tilaa vallannut ahdistus tai paine antoi periksi. Tänään eräs ystäväni lähetti, kuin tilattuna, minulle linkkinä biisin, minkä itsekin tänne joskus kirjasin. Yhä edelleen sen sanat pysäyttävät, sisältö sai nyt kuitekin uuden merkityksen: "ei kukaan huomaa, et kaikki on selvää, jos vain osaa katsoa", "silloin muistat mistä tullut oot ja minne palaat takaisin", "juuret viimein kylmän kiven murtaa, jos ymmärtää odottaa"... Tänään iltapäivällä, tuon biisin soidessa kovaa kaiuttimista, löysin valkoisen höyhenen kananmunien joukosta. Joillekin se merkitsee jotakin kanasta irronnutta, kun taas joillekin muille, merkkiä odottaneille, jotakin paljon enemmän.
Kiitos kirjoituksestasi, olen välillä miettinyt, mitä sinulle kuuluu, jaksatko kirjoittaa tänne enää. Saan kirjoituksistasi niin paljon lohtua ja voimaa, itselläkin eron jälkeen toistuvia taisteluja exän kanssa ja monesta rakkaasta ystävästä olen myös joutunut luopumaan, osasta itse "päättäen", osasta voimatta vaikuttaa. Välillä olen ollut niin väsynyt kaikkiin ihmissuhdesotkuihin, että on tehnyt mieli katkaista välit kaikkiin ja erakoitua ihan vallan. Lasten takia vaan ei voi. Kaikkea hyvää elämääsi!
VastaaPoistaKiitos L Ann viestistäsi. Lukijamäärät blogissani ovat heilahdelleet niin paljon ja moni tutuksikäyneistä kanssakulkijoista on jo lopettanut kirjoittelun, että olen sitä itsekin harkinnut. Välillä tuntuu, että omaksi iloksi tällainen julkinen kirjoittelu on vähän niin ja näin, miksei ajatuksiaan sulkisi vain päiväkirjan kansien väliin.
VastaaPoistaViestisi ilahduttaa kovasti, vaikka sen sisällössä ei sinällään olekaan omalta kohdaltasi mitään hurrattavaa. Voin jakaa nuo tuntemukset kanssasi ja toisaalta sanoa myös ääneen, että jokin sisäinen voima tässä elämässä aina tyrkkää eteenpäin vaikka synkimpinä hetkinä sitä sukeltaakin jos jonkinmoisiin ajatuksiin. Ja siitä kaikesta ei tännekään jaksa oksentaa.
No, kuten sanottu, valonsäde paistaa edelleen ikkunaverhojen välistä vaikka ulkona rätkyttää räntää. Ehkä tämä kaikki on sittenkin kannattanut?! Mukavaa kuulla, että tekstin muotoon väännetyt ajatukseni toimivat vertaistukena - se, jos mikä tässä elämässä on vertaansa vailla!
Kaikkea hyvää myös sinulle <3