Neljä vuotta siihen kuitenkin tarvittiin, että oivalsin riittäväni tällaisena kuin olen, ja että en tarvitse elämääni oikeastaan mitään enempää; Olen saanut kaiken sen, mistä olen uskaltanut luopua. No, toki miehen läheisyyttä ja lämpöä kaipaan säännöllisesti, mutta jollakin kummallisella tavalla oikeat sanat ja teot tavoittavat minut aina juuri ajallaan ja tulen ladatuksi ja kylläiseksi jatkaakseni jälleen matkaani. Palapelini on saavuttanut vaiheen, jossa tapaamani miehet ovat valmiita antamaan, eivät enää vain ottamaan tai saamaan. Olen kohdannut kerrassaan mainioita ihmisiä, joiden vilpittömät reaktiot saavat sydämeni heittämään volttia - ihanaa olla nainen, ihanaa olla minä!
Kävin tänään erään ystäväni kanssa keskustelun siitä, että riittääkö elämä sellaisena, kuin se on. Totesin hänelle, että aina tahtovan egon äänen vaimennuttua jäljelle jää jollakin tapaa hämmentäväkin tyytyväisyys, enkö tosiaankaan rimpuile pois tästä elämäni vaiheesta? Oikeastiko se riittää, mitä on ja se on hyvä? Välillä hämmästyn itsekin mielenrauhaa, minkä olen saavuttanut ja mihin onnistun aina palaamaan takaisin, jopa viime syksynkin jäljiltä. Irtilaskeminen menneisyydestä on ollut todella kasvattava, puhdistava ja uutta rakentava kokemus. On ollut mielenkiintoinen matka tutustua itseensä uudelleen ja löytää myös sellaisia puolia tai piirteitä, mitkä ovat olleet piilossa turhan pitkään.
Niin että, tervetuloa elämä. Viides vuosi eropäätöksestä on alkanut.
"Sinä riität, sinä riität
olet täydellinen noin
Aurinko nousee, aurinko laskee
mut hymys aina loistaa voi
---
Vain elämää, ei todellakaan,
tää on niin paljon suurempaa!"
- Mikko Harju -
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti