Kesä!

Melkein en tiedä parempaa, kuin hitaasti heräävä sunnuntaiaamu, Grooven jazzilla sävytetty, pitkään ja rauhassa nautittu runsas aamiainen ja päivä vailla suunnitelmia. Tänään se tuntui kesältä, sellaiselta sopivasti kutkuttavalta ja lämpöiseltä. Pientä hienosäätöä toki aamuun olisi voinut vielä tehdä, mutta sen aika on toivottavasti jossain tulevaisuudessa (hi-hi)! Seuraavina neljänätoista vuorokautena kaikki on mahdollista: äidin oma loma oli käynnistynyt! Äidistä kuoriutuisi jälleen sellainen itsenäinen ja elämästään suuresti nauttiva nainen.

Ennen sitä oli vielä suoritettava yksi velvollisuus. Pikainen "ensivierailu" entisessä kodissa ei herättänyt pelättyä ikävää; olin siis päässyt siitä helpotuksekseni irti myös tunnetasolla. Suurin silmin katselin X:n elämää, ja sain jälleen yhden varmistuksen siitä, että oikealla tiellä ollaan, monessa mielessä. Pirulainen toisella olkapäällä toivoi kuitenkin salaa, että lapset oppisivat ennemmän äidiltä kuin isältään kodinhuollollisissa asioissa...

Aurinkoinen ilta ystävän kanssa vietetyn iltapäivän jälkeen omalla sohvalla tuntuu mukavalta. Juuri nyt en kaipaa tähän sen enempää. Ajoittain kainalo, johon käpertyä, olisi paikallaan, mutta juuri nyt edes sille ei ole akuuttia tarvetta. Toisaalta tämä eräänlainen itseriittoisuus tuntuu hivenen pelottavalta, voiko se jatkua ikuisuuteen? Tarvitsenko enää ketään rinnalleni, kun itsekseenkin on niin mukavaa... Lausuipa eräs ystäväni myös sen kuuluisan suuren viisauden tässä menneellä viikolla: Tuon samaisen ajatuksen ääneen sanottuaan hän löysi itselleen etsimänsä miehen... No, kuten sanottu; eläen, ei etsien kaikki on mahdollista!

Pääasia, että tuntuu

Kaikkeen ei voi varautua. Jotkut asiat tulevat hetkeen pyytämättä, yllättäen ja odottamatta, vaikka niihin olisi kaiken järjen mukaan pitänyt osata varautua. Niin vaan olisi, mutta ei nyt eikä tähän.

Toiseksi viimeinen irtirepäisy entisestä elämästä lähestyy luvattoman nopealla vauhdilla. Luulen olevani siihen valmis, mutta yllättäen lapset eivät olleetkaan vielä samassa tilanteessa; oltiinhan irtautumassa heidän lapsuudenkodistaan, siitä, minkä jaoimme aikanaan ehjänä perheenä, perheenä, jonka elämä oli täynnä rakkautta.

Tänään on itketty ja surtu, etsitty keinoja päästää irti ja tarttua kiinni. Onneksi niitä on myös löydetty. Tiukat viikot ovat vielä kuitenkin edessä ennen varsinaista H-hetkeä. Ja senkin jälkeen koittaa vielä se viimeinen irtirepäisy, minkä kuvittelen kuitenkin olevan tätä pienempi, se hetki, kun koti myydään seuraavalle. Se hetki ei kuitenkaan ole nyt.

Äitinä täytyy taipua moneen. Ei riitä, että selvittää oman päänsä, kun on sarja pienempiä päitä tuettavana. Silti näen valoa tunnelissa, en pelkästään tunnelin päässä. Tämä on nyt SE, odotettu hetki, viimeinkin! Fenix lentää!

Sen kaiken (ja euroviisuillan) kunniaksi: Kippis (Rise Like A Phoenix)!