Vuosipäivän kynnyksellä

"Ne sydämesi särkivät mut siipesi ehjät on,
vielä voit valita itselles toisenlaisen kohtalon.
Ja tulee sekin päivä kun lähdet lentämään,
saat vapaudessa laulaa ja illan tullen käydä lepäämään."
Kukkurukuu - Mariska

Vuosi sitten sain vastauksen pitkään mieltäni kaihertaneeseen ja usein esittämääni kysymykseen: Rakastatko minua vielä vai et. 

Varsin pitkältä tuntuneen, vuoden kierron läpikäyneen, prosessin aikana olen tutustunut itseeni uudelleen, nähnyt oman elämäni toisenlaisessa valossa, pelkoineen, syövereineen ja tunnemylläköineen. Olen myös päässyt kokemaan, miltä tuntuu nostaa pää esiin tuhkan seasta ja valmistautua uuteen lentoon. Matka on sitten lopulta ollutkin hyvä kokemus, vaikka aika ajoin olin valmis heittämään hanskat tiskiin, ja toteamaan, että kaatukoot, kun kerran kaatumaan on lähtenyt. 

Matka on ollut myös hyvin opettavainen. Viime päivinä olen käynyt läpi tunteita tilanteessa, jos X "ajaa ystävä- ja sukulaispiiriin sisään" uutta nuorikkoansa. Mietteliääksi ei siis enää ole pistänyt se, että hän on nyt uuden onnensa löytänyt, vaan se, millaisena minut nähdään ko. porukoissa sen jälkeen? Mikä on minun asemani? Putoanko pois jostakin? Lakkaanko olemasta? Onneksi myös vastauksia alkoi löytyä lähes yhtä nopeasti kuin kysymyksiä syntyä. Tuttu joukko miehiä ja naisia tervehti minua kuten ennenkin tavatessamme eräässä lähtötilanteessa - jokainen heistä halasi, joka, myönnettäköön, yllätti positiivisesti. En enää määrittynytkään entisen puolisoni kautta, vaan olin jotakin ihan itsenäni.

Tämä oli herättävä kokemus: miksi ajattelin, etten olisi enää merkityksellinen joillekin sellaisille ihmisille, joille sitä olin aiemmin ollut, eromme jälkeen?! Päädyin siihen, että ilmeisesti sitä särkyy niin syvältä sirpaleiksi, että myös suhde toisiin ihmisiin on käsiteltävä uudelleen - mitä sellaista minussa on, että olen tärkeä tai merkityksellinen joillekin myös ilman puolisoani. Eikö olekin kummallista? Naimisissa ollessaan sitä kuvittelee olevansa kaikenlaista huomaamatta, että itsetunnossa tai minäkuvassa on särö, joka pitää korjata, vaikka sitten eron kautta.

Tulevaisuus ei enää ole jotakin, mitä ei ole olemassa. Tulevaisuus on, ja teen sitä itse aktiivisesti kaiken aikaa. Olen oman tulevaisuuteni tekijä. Ja se tuntuu järjettömän hyvältä. Pudonneet narut ovat jälleen käsissäni ja tiedän, en pelkästään usko, että pärjään elämässäni vastedeskin. Tämä koettelemus ei minua kaatanut ja tuskin enää kaataakaan. Kolhii se mokoma jatkossakin, mutta eikös se ole normaalia meille kaikille!

@ThePlaceIlove - BecauseI'mHappy

Niiiiiiniiiiiin

Hieno mies se Fischer - lukee ajatuksiani, silloin kun en siihen itse kykene.

Lauantai-iltana, kieltäydyttyäni ystävien kutsusta illanviettoon räkätautiini vedoten, sain ajatukseni melkoiseen umpisolmuun. Pelko, ahdistus ja paniikinomainen tunne yksinkulkemisen loputtomuudesta kamppasi minut, jos ei yllättäen, mutta ainakin vähän salaa. Miljoonia ajatuksia virtasi kaoottimaisesti sisään ja ulos päästäni, ja ainoa vaihtoehto oli käydä nukkumaan toivoen, että levoton mieli rauhoittuisi aamun valjetessa.

Fischer kirjoittaa: "Kun alat kiinnostua ympärilläsi olevista ihmisistä tutustuaksesi heihin, alat saada ystäviä. Joistakin noista ystävistä saattaa tulla rakastajia, mutta rakastajien etsiminen pitää sekä ystävät että rakastajat poissa! (---) Päämääräsi (toistaiseksi) on tutustua ympärilläsi oleviin ihmisiin ja  solmia ystävyyssuhteita heidän kanssaan. Älä kiinnitä mitään huomiota siihen, ovatko he "sopivia kumppaniehdokkaita"; tarkkaile vain, ovatko he kiinnostavia ihmisiä, joihin haluaisit tutustua. Kehitä niin monia positiivisia suhteita molempaa sukupuolta olevien ihmisten kanssa kuin voit. Voit tutustua näihin mahdollisiin ystäviin missä tahansa oletkin. Kun menet ruokakauppaan ja lähetät positiivisia värähtelyjä ja osoitat kiinnostusta muihin ihmisiin, vedät ihmisiä puoleensa kuin hunaja mehiläisiä. (---) Jos olet löytänyt onnellisuutta sisältäsi ja lähetät siitä värähtelyjä ulospäin, ihmiset nauttivat seurastasi."

AI niin. Miten se jo näin nopeasti livahti käsistäni tuo ajatus. Oma tarvitsevuus oli kammeta ajatuksista tärkeimmän seljälleen. Ehjäksihän olin ryhtymässä, itseäni kokoamassa, mutta mitä tässä oli päästä tapahtumaan?  Oma erooni osaltaan vaikuttanut tarverykelmä yllätti selän takaa. Täytyypä olla tarkempana ja valppaampana jatkossa.

Tasapaino ja onnellisuus itsensä kanssa - niitä kohti sateisena sunnuntaina! Glee Cast antakoon tahdin: Singing In The Rain/Umbrella

Surkeaa...

...sairastaa yksin.

Tauti yllätti yön jälkeen. Ei kaatanut täysin, mutta hiljensi vauhtia merkittävästi. Olo on surkea, ja yksin sairastaminen vielä surkeampaa. On sellainen "miesflunssa"-olo. (Hih-hih-hiiiiiii....!)

Kummallista aikaa on tämä. Kirjauduin kahdesti, ensin eliittikumppaniin ja sitten match.comiin, ja poistin profiilin samantien. En pysty enkä kykene sellaiseen, en. Mutta että ihmisen kaipuu alkaa näemmä olla sitä luokkaa, että mieli halajaa jotakin, keinolla millä hyvänsä. Olen siis parantunut jostakin. Mmmmmmmm. Mukavaa. Silti en tiedä, ryhtyisinkö vielä mihinkään. Ehkä, jos joku veisi jalat alta. Jännittävää.

Onneksi kevät on vasta aluillaan, eikä minulla ole kiire, Näin on oikein hyvä, mutta paremminkin voisi ehkä olla. Se antaa myös mahdollisuuden raakaan valintaan. Ei tarvitse tyytyä mihin tahansa, vaan voi odottaa sitä oikeaa. Ja se on mahtavaa se.

Talvilomalle siirtymisen tunnelmissa (no, siis, mitäpä muutakaan ajankohtaa sairastamiselle? Viime vuoden puolella eräs viisas sanoi, että stressitasoni oli niin korkea, etten edes voisi sairastua, joten myönteinen puolensa tässäkin on - jee!)... Hyvää viikonloppua!

Periaatteen nainen?

Kun eropäätös vuosi sitten, tai kaksi vuotta sitten ensimmäistä kertaa, tehtiin, päätin, että käsittelen asiat juurta jaksaen läpi enkä lähde paikkaamaan kurjaa oloani laastarisuhteilla. Tämä päätös on pitänyt, mutta tänään kun sain taas tuta X:n siirtoja, jouduin pysähtymään: Kuinka pitkälle tätä prosessia voi jatkaa? Miten kauan asioita pitää käsitellä? Koska olen lopussa, aloittaakseni "uuden elämäni"? Loppuuko tämä koskaan? Vai olenko jo valmis ottamaan sen seuraavan askeleen? Ja jos, niin mikä se mahtaa olla?

En ole kovin innoissani tästä elämäni murroskohdasta. Edellisestä vapaasta elämänvaiheesta on lähes 20 vuotta aikaa. Baareissa en jaksa enää juosta ja eivätkä prinssit ovelle ratsasta. Seuraa kaipaisi, joskus enemmän, joskus vähemmän, kuten ennenkin. Toisaalta en millään "jaksaisi" aloittaa sitä sellaista tutustumisen ja mittailun vaihetta, mikä on täynnä riskejä tämän ikäisenä. Olisi niin mukava elää vaan sellaista tasaista, vakaata ja pysyvää elämänvaihetta, vaikka samaan aikaan tiedän, että se ei nyt ole mahdollista. Saadakseen jotain, pitäisi aktivoitua muunkin kuin urheilun suhteen, mutta olen onnettoman huono siinä. Jos kuitenkin on passiivinen eikä katsele ympärilleen, voi takuuvarmasti nauttia omasta itseriittoisesta elämäntyylistään ihan hamaan loppuun saakka. Voi pah, että on monimutkaista. Sitä on niin jumissa näissä omissa periaatteissaan, että pitäisi kai oikeasti ryhdistäytyä ja rohkaistua. Ehkä sitä onkin jo valmis. Johonkin. Ehkä. Tai ainakin keväällä. Tai viimeistään kesällä...

Ystävyydestä

Jos asuisin Amerikassa, huominen voisi tuntua raskaalta, autiolta tai tyhjältä. Päivä, joka siellä on täynnä romantiikkaa ja rakkautta... Onneksi asun kuitenkin Suomessa, voin keskittyä ystävyyden ylistämiseen ja sen tunnustamiseen, miten ystävät pitivät minua pystyssä, kun oikein horjuin ja olin heikko. Ystävät ympäröivät minut läsnäolollaan, henkisellä ja fyysisellä, he olivat saatavilla, pyytämättä, tutut ja tuntemattomat. Ystävyys osoitti vahvuutensa elämän hauraassa kohdassa, ja parasta siinä oli, ettei kukaan osoittautunut ei-ystäväksi, mutta sitäkin useampi osoittautui ystäväksi. Olen siitä ikuisesti kiitollinen. Toivon, että myös minusta löytyy joskus sellaista viisautta ja osaamista, että kun aika on, olen läsnä ja ojennan käteni ystävälle, läheiselle, tutulle tai tuntemattomalle, olen saatavilla ja kykeneväinen painamaan omat sen hetkiset tarpeeni taka-alalle antaakseni läheiselle sen, mitä hän sillä hetkellä tarvitsee. Hyvän on saatava kiertää.

Hyvää Ystävänpäivää!