Voiko vitutukseen kuolla?

Kiitos, Paavo Väyrynen, tästä monimerkityksisestä lausahduksesta, jos se sinun suustasi lähti liikkeelle; Niin muistelen ainakin. Sillä tarpeeseen tuo tuli. Teen yleensä parhaani välttääkseni rahvaanomaista kiroilua, mutta nyt on myönnettävä, että pinnani on viritetty sellaiselle taajuudelle, että olisi vain viisainta teipata suu kiinni ja kaivautua peiton alle odottamaan parempia aikoja.

Vaikuttaa siltä, että entinen mieheni, lasteni isä rikkoo hyvät välimme, kenties tahtomattaan, mutta melkoisella todennäköisyydellä. Mies on kyvytön rahankäsittelijä ja näyttää nyt tekevänsä kaikkensa selityksineen, että minä joutuisin hänen ahdinkonsa maksumieheksi. On täysi työ pitää itsensä selväjärkisenä ja vältellä sitä suurempaa V:sta, kun toinen hakee perusteluja perustelemasta päästyään sille, ettei hänen tarvitsisi vuoroviikkovanhempana osallistua lastemme kustannuksiin millään muotoa.

Vietä tässä nyt sitten ansaittua kesälomaa ja nauti lasten seurasta, kun tilanne isänsä kanssa on tolalla, jollaista ei hetkeen ole koettu.

Perkele. Ei muuta.

Kolmas päivä

Kolmas päivä juhannusta horjuttaneen uutisen jälkeen alkoi hiukan, jos voisin sanoa, hämmentyneissä merkeissä. Heräsin lähes 11-tuntisilta yöunilta tokkuraisena: Uni, joka herätti minut uuteen päivään oli todellinen osoitus alitajunnan mahtavasta voimasta käsitellä sitä, mihin päivätajunta ei kykene.

Uni johdatti minut takaisin sinne, mistä vielä puolikas kuuluu minulle. X ja hänen uusi puolisonsa olivat asettuneet sinne asumaan, ja talossa järjestettiin jonkinlaiset juhlat. Olin paikalla joko kutsuttuna tai kutsumattomana vieraana. Juhlien ollessa ylimmillään talossa syttyi kuitenkin useampi tulipalo. X ja hänen nuorikkonsa olivat jo vetäytyneet untenmailla, eivätkä heränneet tulipaloon. Ilonpitoa jatkanut juhlaväki ei sekään reagoinut vaaraan, jolloin minun tehtäväkseni jäi toimia tilanteen vaatimattomana sankarina. Sain huolehtia alkusammutuksesta sekä talonhaltijoiden herättämisestä talossa. Kaiken tohinan keskellä tein myös havainnon, ettei talon ylläpidosta ilmiselvästi oltu huolehdittu "tilanteen vaatimalla" tavalla lähtöni jälkeen...

Vuoden pisimmän päivän aamu valkeni tuon vivahteikkaan yöseikkailun jälkeen aurinkoisena ja edellispäiviä lämpimämpänä. Oloni oli kevyt ja hyvä, melkein hämmästyttävän hyvä, edellisiin postauksiini verrattuna. Paha mieli, "ahdistus" ja epätoivo oli jälleen selätetty, nyt unen avustuksella. Mokomat tunteet kuvittelivat taas kaatavansa minut, mutta ähäkutti, eivätpä onnistunut tälläkään kertaa, sillä mä olen niiiii-iän vahva! (Hih-hih!)

Häilyviä oloja

Ihmisen mieli on kummallinen. Hetki sitten, kesken raukean ja hyväntuulisen juhannuspäivän, sain itseni kiinni ajatuksesta, mitä jos en enää kelpaakaan kellekään. Ja mitähän lapsetkin minusta ajattelevat... Isänsä on edennyt uudessa elämässään jo pitkälle, ja lapset selkeästi nauttivat siitä, vaikka sitä välillä hieman vieraana pitävätkin. Sen sijaan äitinsä, elää nelikymppisen naisen suhteellisen tasapainoista elämää ja sinkkunaisen arkea aina silloin, kun lapset ovat vuoroviikkoansa toisessa kotona, pääsemättä siinä kuitenkaan seuraavalle levelille, osin omasta tahdostaan. Näyttäydynkö siis lapsilleni epätoivoisena tai ei-haluttavana naisena, josta kukaan mies ei ole kiinnostunut riittävästi? Ja mitä jos oikeasti olen kaikkea sitä? Apua...

Johanna Kurkelan rakkauslaulu sen kaipuun taas nosti pintaan, toisen ihmisen ikävän ja kosketuksen tarpeen, joista sinkkunainen jää paitsi. Kesälomaakin kun olisi niin mukava viettää yhdessä jonkun erityisen kanssa, tehdä kaikkea sitä, mitä Facebook-päivitykset tähän aikaan vuodesta pullistelevat... No, kesä on onneksi vasta aluillaan, ja kesähoroskooppinikin lupasi kaikenlaista piristävää ihan syksyyn saakka. Yksinolemiseen juuri nyt tympääntyneen sinkkunaisen viimeiset toivonrippeet: Voisiko ennustus pitää paikkansa?

Juhannus on meillä herttainen

Olen aiemminkin kirjoittanut vahvasta intuitiostani, niin myös tämä kirjoitus perustuu osin siihen, sillä jälleen kerran sen kuunteleminen osui oikeaan.

Touko-kesäkuun viikot ovat olleet yhtä hullunmyllyä, mistä johtuen koen itseni myös kovin väsyneeksi ja uupuneeksi juuri nyt. Sarja viimeisiä irtirepäisyjä menneistä vuosista kävi toteen, ja viimein olen myös fyysisesti lähes vapaa: Nyt saan elää lasteni kanssa uudessa kodissa, minkä energia on historiastani puhdas ja sen ilma helppoa hengittää. Se tuntuu hyvältä ja nimenomaan kodilta. Mutta muuten pää onkin vielä varsin sekaisin kaikesta myllytyksestä. Onneksi aikataulut osuivat mainiosti yhteen eri asioiden kanssa: aloitin juhannukselta myös piiiit-kän lomani. Ja loma, se on ihmisen parasta aikaa.

Ja sitten siihen intuition kohtaan: Kuten usein, niin myös tällä kerralla yksi irtipäästäminen johti väistämättä myös toiseen. Uuden kodin lisäksi menneisyys (täsmällisesti X) onnistui sekoittamaan päivän tunnelman: Lasteni isä nimittäin otti suuren askeleen uudessa elämässään ja rengasti naisensa, mihin hänellä tietenkin on oikeus. Silti en jaksa olla ihmettelemättä miehen kykyä, halua ja tarvetta juosta suhteesta toiseen, etsiä elämänkumppania rinnallensa ja perustaa yhteistä kotia pian entisen pitkän suhteensa jälkeen (tai no pian ja pian, onhan avioliitostamme jo toki aikaa vajaa kaksi vuotta). Liikkuvasta junasta toiseen hyppääminen osoittaa ihmisessä tietynlaista kyvyttömyyttä olla yksin itsensä kanssa, selvitä ilman toisen välitöntä tukea. Minulle tuo taito merkitsee hyvin paljon, ja on onnistuneen parisuhteen ehdoton edellytys. Riippumattomuus, itsenäisyys ja kyky olla takertumatta luovat edellytykset paremman rakentamiseen, kuin kyvyttömyys itsenäiseen elämään. Ja miten tämä kaikki liittyy intuitioon, niin tulin kysyneeksi asiaa sattumalta X:ltä tässä muutama päivä sitten. En saanut häneltä kysymykseeni vastausta, jolloin tiesin, mitä tuleman pitää.

Kaikessa herttaudessaan tämä Juhannusuutinen hämmensi ja nosti kyyneleet silmiini. Hetkeä aiemmin olin ehtinyt miettiä ja surra sitä, miten vähän menneisyytemme, kaikki lähes 20 vuotta, merkitsi entiselle puolisolleni: Niin paljon, ettei hän edes vihkisormustaan halunnut lapsille säästää. Paha tunne koversi sisintäni, mutta nyt, muutamaa tuntia myöhemmin oloni alkaa helpottaa. Tämä, jos mikä, on todellinen irtipäästäminen, uuden elämän alku ja sen ensimmäinen askel. Tai yksi niistä. En tiedä, mitä minun nyt tulisi tuntea, hyvää vai pahaa, iloa vai surua. Silmäni ovat kuitenkin auki ja sydän avoin tulevaisuudelle. Menneisyys ei enää ole taakka selässäni.

Aika nostaa jalat kohti kattoa - iloista ja kepeää Juhannusta!

Kissa nostaa itse häntänsä

Jos olisin kirjoittanut tämän päivityksen neljän tuntia sitten, otsikko olisi voinut olla jotakin muuta, kuten "Paha sinut perikööt" tai "Nautitko todella tuosta, mitä teet..." Onneksi yksi kokous pukkasi väliin, niin ajatukset ja tunteet ehtivät tuulettua ja tuuli kääntyä toiseksi. Onneksi.

Monesti olen maininnut jotakin menneestä elämästäni ja suhteestani X:ään sekä asiasta, mistä emme ikinä kykene sopuisasti neuvottelemaan tai edes keskustelemaan, rahasta. Niin oli myös tänään ja on kai edelleenkin. Pahoitin mieleni, melkein loukkaannuin. Ehdin jo katua, miksi ikinä ihastuinkaan ja rakastuinkaan tuohon mieheen, jota sittemmin kutsuin aviomiehekseni ja lasteni isäksi. Viha pyörähti hetken verran kylässä, muistutti elämän realiteeteista ja tilapäisestä halustani katkaista kaikki hyvä ja olemassaoleva tuohon ihmiseen. Onneksi sentään en ehtinyt sitä tekemään. Silti toivoisin, että minun ei tarvitsisi olla hänen kanssaan tekemisissä lainkaan, ja samaan aikaan tiedän, että joudun tekemään niin siihen saakka kunnes "kuolema meidät erottaa". Toisaalta, onhan hän myös hyvä ystäväni.

Onneksi on aika, ja onneksi se kulkee eteenpäin ja tuo tullessaan aina jotakin parempaa, niin lyhyellä kuin pitkälläkin aikajänteellä. Ihana Valovuosi tunki eetteristä suoraan korvieni kautta sydämeeni, ja muistutti siitä, että en minä kaikkea sitä ole, millaiseksi X saa oloni välillä tuntumaan omaa pahaa oloaan ja ahdistustaan purkaessaan tutulle ja turvalliselle taisteluparille.

Aurinkokuningatar

"Sussa on voimaa! ja sä olet kaunis! ja sä olet vapaa! kuin Metsäkauris! tää hetki on ikuisuus ja sussa kaikuu avaruus sä olet kaikki! sä olet kaikki! sä olet kaikki, joka mut nostattaa ylös, ja vaikken sua ehkä koskaan saa niin muistan luunapin otsassani ja taakan niskassani jotka sä poistatit sä oot aurinkokuningatar! luomisen jumalatar! etkä pyydä edes kumartamaan mun makuun huomisen Jumalatar! Ja ku astut huoneeseen kiitän niitä jotka on luoneet sut ja kun liuvut mun luokseni tiiän ettei kaamosta vuoteen tuu ei tuu, ei tuu, ei tuu, ei tuu EI!

Sussa on voimaa! ja sä olet kaunis! ja sä olet vapaa! kuin Metsäkauris! tää hetki on ikuisuus ja sussa kaikuu avaruus sä olet kaikki! sä olet kaikki! Sä olet kaikki, yksinkertasesti mulla sekoaa pää jos sua en saa messii sä oot yhtäku elämän ilo ja sun suudelma deevitamiinia kilo! sä oot aurinkokuningatar! luomisen Jumalatar! jos saan hetken ees olla sun kaa saat vuodeksi murheeni unohtamaan et oo sunnuntaiaamulle laastari en eti rauhaa rikkaut en onneakaan! sillon ku saan olla kanssasi ja vielä kysyt että tulisinko morjestamaan joo tuun! Joo tuun! JOO TUUN! Morjesta vaan! 

Sussa on voimaa! ja sä olet kaunis! ja sä olet vapaa! kuin Metsäkauris! tää hetki on ikuisuus ja sussa kaikuu avaruus sä olet kaikki! sä olet kaikki! Oot aurinkokuningatar, lämpö myrskyn silmässä Oot aurinkokuningatar, valonsäteitä pilvessä Aurinkokuningatar mun makuun! Aurinkokuningatar! Kunpa aina sä voisit olla mun! Sussa on voimaa! ja sä olet kaunis! ja sä olet vapaa! kuin Metsäkauris! tää hetki on ikuisuus ja sussa kaikuu avaruus sä olet kaikki! sä olet kaikki! iijeeijeeea!!"