Pelkuri

Ajelin kokoukseen aamupäivällä. Radiossa joku mies lauloi: "...Mä en haluu tietää, onko meillä yhteistä elämää. Miten paljon vaivaa ja aikaa se vie, mutta silti huomaan vain sinut. Vain sinut.
Tunnustan, ahdistun..."

MITÄ se lauloi???

"...Yksin on mun sänky, yksin on mun pyykit. Yksin myöskin matkustan. Kahden raskas lasti uppoo nopeasti. Yksin myöskin vastustan. Mä haluun juosta pakoon ja takaisin yksinkertaiseen elämääni..." Mies paljastui Jore Marjarannaksi - ei minun makuuni, mutta osuvat sanathan tuo oli osannut kirjoittaa. Tai joku sen kavereista.

Whatsupp kilkattaa viestin merkiksi. Kerrot ajattelevasi minua, haaveilevasi jostakin mukavasta yhteisestä. Nyt tiedän, mistä tässä on kyse. Minähän olen pelkuri! Uskallan ihastua ja tykätä, mutta en uskalla antaa ihastua itseeni, saati pitää minusta "sillä tavalla". Voin leikitellä, flirttailla ja nauttia saamastani huomiosta, mutta en voi antaa toisen ihastua minuun. Siinä kulkee raja. Riskin raja. Liekö osa tarvittavaa matkaa sitten vielä tämäkin?

Hassu kontrasti muodostui tuon postauksessa olevan kuvan ja tämän tekstin välille. Facebookissa kiertää tällä hetkellä sellainen sovellus, mikä generoi nimen merkityksen "japaniksi". Sain tuloksena, että nimeni merkitsisi itsevarmaa, ja eihän se nyt aivan väärässäkään ole - kuten tästäkin tekstistä voi huomata! XDXDXD 

Iloista viikonloppua!

Kuussa tuulee

Haloo Helsinki: Kuussa tuulee

Olen linkittänyt tämän biisin ainakin jo kahdesti tänne, mutta teen sen vielä kerran. Kuunnelkaa ystävät sanoitusta; uskaltakaa nousta siivillenne ja lentää - uskokaa tulevaan ja siihen, että huominen tuo tullessaan jotakin uutta ja hyvää. Sulkeutuva ovi on aina myös mahdollisuus. Uskaltakaa sulkea ovia takananne.

~~~~~~~~~

"Jos lähden rakkautta etsimään,
olen varma se ei vastaan tuu.
Mut jos lähden vaan elämään
niin saatan joskus rakastuu,
ja uskon et asiat tapahtuu.
Ja sen huomaa kun jokin suuri eteen astuu.
[---]
Ei pitäis liikaa yrittää,
et saisin jonkun itsestäni pitämään.
Tiedän mitä oon ja mitä teen,
jos sä sen näät et pysty ohi menemään
ja kaikki voi joskus rikkoutuu.
Mutta ainakin olin hetken ehjempi kuin moni muu.
[---]
Mä heitin turhan pelon kauas pois,
et sydän vihdoin jotain tuntea vois.
Nyt seison reunalla,
mä olen valmiina.
[---]
Tartu kädestä käteen,
laula sielusta sieluun.
Kasta varpaat kylmään veteen.
Hyppää täysillä joutsenlauluun.
Sillä sinä ja minä,
niin elävinä.
Pystymme kuulemaan,
jos kuussa alkaa tuulemaan."

Etsimättä paras

Kuva: www.hidastaelamaa.fi

Luonnon herääminen kevääseen on aina yhtä henkeäsalpaavan kaunis tapahtuma ja ajankohta ihmisen elämässä. Vuosi toisensa jälkeen vihreä työntyy ulos maan uumenista, syvältä mullan seasta tai talveen virittäytyneen habituksensa lävitse valmiina taas täyteen loistoonsa. Yhä uudelleen kevät kerää itsensä, unohtaa menneen vuoden koettelemukset ja kasvaa ylpeänä kohti valoa. Se leikittelee auringonsäteillä, imee sen luovuttamaa energiaa sisäänsä ja heittäytyy lempeän tuulen vietäväksi - kesä on kohta täällä!

Tuosta kevään raukeasta terhakkuudesta meidän jokaisen pitäisi oppia jotakin... Parhaani olen tehnyt, vaan en kovin kummoisin tuloksin. Paljon tekeminen on ollut viime päivien, tai pitäisikö sanoa viikkojen, koodi kaiken sen keväisen sijaan. Ja niin nopeasti on aika rientänyt, että todella nopea on se, joka ehtii työntää sormensa väliin. Niin kuitenkin tapahtui. Mies menneisyydestä yllätti, shokeerasi ja jätti ilmaan sarjan kysymyksiä vailla vastauksia. Sanoi ohi juostessaan, että ehkä aika oli nyt vaan sopivampi. En osannut vastata siihen mitään. Mikä aika? Sopivampi? Ja kenelle? Kertoi ajattelevansa, pitävänsä ja haluavansa. Itse en pystynyt moiseen. En ollut ajatellut koko asiaa oikeastaan vuoteen. Enkä ole ihan varma, haluanko ajatella vieläkään. Moni asia puhuu vastaan, ja vain jokunen puolesta, mutta painavatko puolestaolevat sittenkin enemmän. Se toinen olkapäällä vaatii heittäytymään ja se toinen taas painaa jarrua kaksin koivin. Mitä tahdon ja tahdonko?

Taidan jättää asiat sattuman varaan; tulee mitä tilaa, haluaa tai toivoo tai sitten jotain ihan muuta. Oleellista lienee se, että on mukavaa elää hetkessä roikkuen, siitä nauttien ja sen suurempia suunnitelmia tekemättä. Jarkko Hakola lainasi blogissaan Rakkauden pohjasakkaa  Gangajia varsin osuvasti: "Niin yksinkertaista se on. Etsintä päättyy, kun oivallat, että etsimäsi aito ja kestävä täyttymys voi löytyä vain siitä, missä olet juuri nyt."

Pulled pork ja läsnäolemisen taito

 

Aamun uutiskierros kiinnitti huomioni iltapäivälehden artikkeliin, jossa parisuhdeterapeutti Justice Schanfarber selventää sitä, miksi naiset jättävät rakastamansa miehen. Olen sen verran vaikutteille altis, että lukemani aiheutti flashbackin menneisyyteen. Taas.

Tottahan tuo puhuu: "Nainen lähtee, koska mies ei ole henkisesti läsnä." Tai pettää. Reagoi tavalla tai toisella, koska ei sitä sanoiksi osaa pukea, miltä tuntuu, kun jää henkisesti yksin. Tai ei tule ymmärretyksi. Kenties mies pitää sitä turhana huomion hakemisena, tai toteaa, kuten exäni aikanaan: "meillähän on kaikki hyvin". Kaikki oli hyvin, kunnes ei enää ollut. Lakkasin haluamasta, kavahdin, en ollut kiinnostunut, tunsin vastenmielisyyttä, jopa inhoa, mutta rakastin, omalla tavallani. Vaadin, odotin, moitin, tuomitsin, epäilin, kyseenalaistin, hairahdin, mutta rakastin. Ja lopulta tulin jätetyksi, vaikka rakastin. En saanut yhteyttä häneen, hän ei ollut läsnä vaikka olikin paikalla. Läsnäoloa verotti milloin mikäkin, työ, uutiset, puhelin, netti, väsymys, kiinnostuksen puute tai sitten ei mikään erityinen. Hän ei vain ollut läsnä, en saanut sitä, mitä eniten tarvitsin, läsnäoloa. Välillä tuntui, kuin huutaisin tyhjyyteen, itkisin kuin yksin jäänyt pieni lapsi, "miksi et huomaa". Ääneen sanoin sen vain harvoin, puhuimme siitä silloin tällöin, muutosta ei kuitenkaan tapahtunut. Enää en kuitenkaan syytä, sillä molemmilla meistä oli peiliin katsomisen paikka. Ja niin on totta vieköön tapahtunut. Onneksi.

Ennen eroa minäni täyttyi yksinäisyyden ja vaille jäämisen tunteesta parisuhteessa. Sellaiseen en enää halua palata. Kokonaisena se ei ehkä olisi edes mahdollista. Ihmisen tulee olla kokonainen voidakseen rakentaa ehjää, onnellista ja tasapainoista parisuhdetta. Ihmisen tulee olla onnellinen itsessään, olla tarvitsematta toista sen täytäntöönpanoon. Se toinen voi vain täydentää jo täynnä olevaa. Siksi tiedän, että myös minun on vielä kuljettava ja odotettava sen oikean kohtaamista, joka on samaan aikaan yhtä valmis, yhtä ehjä ja yhtä vahva.

Ja loppukaneettina Pulled Porkin osuus, onhan pääsiäinen. Ekaa kertaa ikinä. Ja ihan isseksein. Käyhän sekin?!

(Kuvassa repimistä ja viimeistä silausta vaille valmis. Nam!)

Tautinen sivutie

Poikkean totutusta sivuraiteelle, ja oma pää - oma mieli -päivitys jää nyt varsin ohkaiseksi, sillä...

Pahainen flunssa yllättää juuri silloin, kun sen ei tarvitsisi. Tällaisenä päivänä en keksi mitään muuta parempaa, kuin että olisi joku, joka peittelisi minut sänkyyni ja tulisi viereen köllöttämään päätäni ja selkääni silitellen. Toisi kuumaa mehua, pakottaisi juomaan sitä ja täyttäisi tyhjentyneen mukin. Sammuttaisi valot, antaisi nukahtaa kainaloonsa ja tyytyisi kohtaloonsa saada kiitokseksi samanlainen kohtelu tartunnan jälkeen.

Sen sijaan...

Keitin itse kuumaa vettä, ystävä muistutti mehun juomisesta eikä kylmä sänky houkuttele. Söin levyllisen salmiakkisuklaata vain poteakseni morkkista muutamaa minuuttia myöhemmin. Seuraavaksi kaivan esiin sarvikuonon, merisuolahiutaleita ja valutan kannun täyteen lämmintä vettä. Keuhkoja sekään poppakonsti ei paranna, mutta helpottaa oloa, tiedän sen. Ja olosuhteiden positiiviset ovat: Ystävä. Suklaa. Sarvikuono. Etäpäivä. Pitkä viikonloppu. Suklaa. Lämmin koti. Oma sänky. Suklaa. Kuuma vesi. Suklaa.