Eat, pray, love

 "...Etsintäfysiikan laki kuuluu näin: Jos olet tarpeeksi rohkea jättämään taaksesi kaiken tutun eli kaiken talosta vanhoihin kaunoihin asti ja lähdet etsimään joko ulkoista tai sisäistä totuutta ja jos olet valmis pitämään kaikkea matkalla kohtaamaasi vihjeenä ja pidät kaikkia tapaamiasi ihmisiä opettajina ja pystyt antamaan anteeksi vaikeita tosiseikkoja itsestäsi, silloin löydät totuuden..." 




Pitkillä lenkeillä on minuun maadottava vaikutus: Asiat asettuvat uomiinsa, saavat oikeanlaiset mittasuhteet, pää tyhjenee tarpeettomista ajatuksista ja minuun alkaa virrata elinvoimaa kunnes olen taas täydessä tikissä. Tänään oli sellainen päivä, oli aika(a) kuunnella itseä. Ja kaikkea sitä kuulikin. Tein myös oivalluksia menneisyydestä ja tulevaisuudesta - niistä ehkä lisää joskus myöhemmin.

Illan mittaan katselin elokuvan Eat, pray, love - en ollut nähnyt sitä koskaan aikaisemmin. Ehkä silläkin, näkemättömyydellä, oli tarkoituksensa, se piti katsoa vasta nyt. Kokosin screenshoteista kuvan tähän muistuttamaan kokemuksesta. Kuten usein, niin myös tänään, kesken elokuvanautinnon, ajatukseni lähti laukalle etsimään vastaavia sisältöjä omalta polultani. Ja löytyihin niitä. Useampikin. Tunnistin ainakin seuraavat 12 virstanpylvästä näiltä kahdelta vuodelta, joiden kautta olen päätynyt tähän hetkeen. Matkahan ei suinkaan ole vielä päätöksessään, ja eniten jännittää, pelottaa ja kauhistuttaa uuden parisuhteen rakentaminen sitten, kun sen aika on. Olenko muuttunut yhtään, olenko valmis, onko minusta siihen. Yhtä kaikki, nuo virstanpylväät ovat: Anna anteeksi, Päästä irti, Uskalla surra, Älä katkeroidu, Hikoile, Nauti, Naura, Tunne, Usko, Luota, Rakasta ja tule rakastetuksi... Onko niitä vielä enemmänkin, en tiedä, koska sitten ajatus jo karkasi.

Millaisia sinä löydät matkaltasi?


Kyselee, eräs "Antevasi" (= välissä oleva, rajalla elävä, one who lives at the boarder: Eat, pray, love)

Etsimättä paras

Kuva: www.hidastaelamaa.fi

Luonnon herääminen kevääseen on aina yhtä henkeäsalpaavan kaunis tapahtuma ja ajankohta ihmisen elämässä. Vuosi toisensa jälkeen vihreä työntyy ulos maan uumenista, syvältä mullan seasta tai talveen virittäytyneen habituksensa lävitse valmiina taas täyteen loistoonsa. Yhä uudelleen kevät kerää itsensä, unohtaa menneen vuoden koettelemukset ja kasvaa ylpeänä kohti valoa. Se leikittelee auringonsäteillä, imee sen luovuttamaa energiaa sisäänsä ja heittäytyy lempeän tuulen vietäväksi - kesä on kohta täällä!

Tuosta kevään raukeasta terhakkuudesta meidän jokaisen pitäisi oppia jotakin... Parhaani olen tehnyt, vaan en kovin kummoisin tuloksin. Paljon tekeminen on ollut viime päivien, tai pitäisikö sanoa viikkojen, koodi kaiken sen keväisen sijaan. Ja niin nopeasti on aika rientänyt, että todella nopea on se, joka ehtii työntää sormensa väliin. Niin kuitenkin tapahtui. Mies menneisyydestä yllätti, shokeerasi ja jätti ilmaan sarjan kysymyksiä vailla vastauksia. Sanoi ohi juostessaan, että ehkä aika oli nyt vaan sopivampi. En osannut vastata siihen mitään. Mikä aika? Sopivampi? Ja kenelle? Kertoi ajattelevansa, pitävänsä ja haluavansa. Itse en pystynyt moiseen. En ollut ajatellut koko asiaa oikeastaan vuoteen. Enkä ole ihan varma, haluanko ajatella vieläkään. Moni asia puhuu vastaan, ja vain jokunen puolesta, mutta painavatko puolestaolevat sittenkin enemmän. Se toinen olkapäällä vaatii heittäytymään ja se toinen taas painaa jarrua kaksin koivin. Mitä tahdon ja tahdonko?

Taidan jättää asiat sattuman varaan; tulee mitä tilaa, haluaa tai toivoo tai sitten jotain ihan muuta. Oleellista lienee se, että on mukavaa elää hetkessä roikkuen, siitä nauttien ja sen suurempia suunnitelmia tekemättä. Jarkko Hakola lainasi blogissaan Rakkauden pohjasakkaa  Gangajia varsin osuvasti: "Niin yksinkertaista se on. Etsintä päättyy, kun oivallat, että etsimäsi aito ja kestävä täyttymys voi löytyä vain siitä, missä olet juuri nyt."