Mitä minä sanoin

Odotan kovasti sitä valkenevaa aamua ja päivää, kun X:n tempaukset eivät enää hetkauta, suututa, loukkaa, raivostuta, itketä, hämmästytä, okseta, ahdista tai kun ne eivät enää myös hymyilytä, miellytä, ilahduta tai mitään muutakaan. Alan olla varsin kyllästynyt reagoimaan yhtään millään tavalla. Kerrankin neutraali kuulostaisi varsin varteenotettavalta vaihtoehdolta.

En tiedä, pitäisikö tässä hämmästellä omaa kyvyttömyyttään irtautua lopullisesti tai päästää irti. Vai pitäisikö sittenkin ihmetellä tunteiden määrää, niiden variaatioita ja vaihtelutiheyttä. Miksi ihmeessä hyvin alkanut uusivuosi teki taas laadussaan notkahduksen. No, juu. Onhan siihen selvä syy, joka ei toivottavasti toistu montaa kertaa. Sovitusta kun on pidettävä kiinni tällaisessa eropelissä, eikä mitkään selitykset, mielenliikahdukset tai tunteiden palokaan voi tehdä sitä mitättömäksi. Jotta tiedät. Minun selkäni kyllä kestää!

Irrottautumisia

Bruce Fisherin mukaan erosta eroon pääseminen ja uuden elämän jälleenrakennus on 19 askeleen prosessi. Hänen mukaansa jokainen näistä vaiheista muodostaa ns. jälleenrakennuskuution, minkä käsiteltyään on askeleen lähempänä "vuoren huippua", paikkaa tai tilannetta, jossa sopeutumisprosessi uuteen on käyty vaihe vaiheelta onnistuneesti läpi. Prosessin tueksi hän on kirjoittanut kirjan "Jälleenrakentaminen".

Olen lueskellut tuota kirjaa jo jonkin aikaa (muutaman kuukauden) ja käynyt vähitellen läpi kutakin kuutiota. Tänään törmäsin kuutioon, jonka parissa luulen työskenteleväni parasta aikaa. Kysymys on "irrottautuminen" -nimisestä kuutioista. En vielä tiedä, miten pitkällä siinä olen, mutta luulen päässeeni hyvään vauhtiin.

Olen koonnut Spotify:in, jo eroprosessin alusta alkaen, soittolistaa biiseistä, jotka ovat auttaneet minua yhtäältä eteenpäin ja toisaalta käsittelemään kulloinkin pinnalla olevia tunteita. Musiikki on ollut minulle merkityksellinen tunteiden ilmaisun muoto oikeastaan aina. Sanoitukset, joskus myös sävel auttavat purkamaan tunteita, rypemään niissä ja luopumaan niistä kun aika on, menemään eteenpäin. Jotenkin myös mystisellä tavalla "oikeat" kappaleet ovat osuneet tarjolle. Ehkä myös korvat etsivät sellaisia, ken tietää.

Yhtä kaikki, tänään siirsin tuolta soittolistalta (N=193) yhteensä 84 biisiä uudelle soittolistalle "entinen elämä". Olin kuunnellut ne satoja kertoja läpi. Sieltä löytyi viimeisen avioliittoviikon biisit kullekin päivälle jne. Nyt biisit oli loppuun kuunneltu. En tuota toimenpidettä suunnitellut, vaan tein sen kesken jonkin muun toimen. Välittömästi sen jälkeen olo tuntui taas vähän paremmalta. "Meidän biisit" yhteisen elämän, sen hyvän ja sen huonomman ajan osalta, oli nyt siirretty syrjään. Jatkossa listalla olisi vain tulevaisuuteen suuntaavia, ei menneisyyttä märehtiviä tai menetettyä rakkautta vaikertavat balladeja. Viimeiseksi tai ensimmäiseksi tallenteeksi, miten sitä nyt haluaa katsoa, imaisin sinne Ainoat oikeat leffan tunnussävelen "Kun aika on". Kannattaa kuunnella. :)

Löytö - ei sen enempää, eikä vähempää

No siinä se nyt seisoi. Silmieni edessä. Etsitty, kadonnut totuus. Se, mitä polun tässä vaiheessa pitikin kai löytää.

Lueskelin ystävältäni saatua kirjaa "Johdatuksessa", jossa Niina-Matilda Kuusisto kirjoittaa seuraavasti (s.38):

"Siinä se tuli, niin monien kompastuskivi ihmissuhteessa oikein järkäleenä. Aivan kuin suhteessa toisen tehtävä olisi auttaa toista olemaan jotenkin parempi. Pyh! Aivan täysin typerä ajatus. Ihan suututti oma tyhmyys. Naisen ja miehen oli tarkoitus puhaltaa tuli toisiinsa ja ylistää pelkällä olemassaolollaan sitä, mikä toinen oli. Tarkoitus ei suinkaan ollut hönkiä toisen tuleen asioita, joita hän ei omakseen kokenut ja sitten vielä kummastella, miksei toisen tuli palanut. Pyyteetön puhdas rakkaus sellaisenaan oli todella tärkeä. Oli tähdellistä rakastaa toista aivan juuri ja jetsulleen sellaisena kuin hän oli."

Kuten sanottu, ei tähän paljoa lisättävää ole. Aika pitkälle tai syvälle olen jo ehtinyt tässä vuoden aikana peruuttaa, mutta vielä näköjään löytyi ulottuvuus, joka kosketti. Osui ja upposi, sanotaan.

Nöyräksi tämä erosta eroon -prosessi todella opettaa. Odotan mielenkiinnolla sitä päivää, kun koko soppa on puitu ja pinottu siihen vaiheeseen, että on valmis jatkamaan elämäänsä - hiukan uudenlaisen eväspaketin kanssa. Mitähän siitä mahtaa tulla?

Valon pisaroita

Vuoden vaihtumisella oli käsittämättömän suuri psykologinen merkitys: sai "luvan" jättää murheet menneeseen vuoteen ja tämä vuosi alkoi ikään kuin puhtaana. Se tuntuu hyvältä. Olo on kevyempi ja vapaampi.

*** Siskonpeti! Mikä oivallus naisen maailmasta - ooooh! Sotki mun ajatukset täysin - yritys itsensä ymmärtämiseen kariutuu kovaa vauhtia...***

Tänään olen nähnyt valon pisaroita siellä täällä, liikunnasta saatu ilo ja olo, salaa vilkaistu komea mies, kahvitteluhetki ystävän kanssa, loppuun saatettu rakkausromaani, välitöntä vuorovaikutusta ihmisten kanssa. Jos tämä päivä kertoisi jotakin tulevasta vuodesta, siitä olisi tulossa mitä mainioin... Millään en malttaisi enää odottaa vuoden loppuun, mitähän kaikkea sitä ehtiikään vielä tapahtua.

Eronneen naisen elämän kääntöpuoli - ei se hullummalta vaikuta näin äkkiseltään!

2014

Hyvää ja onnellista vuotta 2014! Juha Tapion sanoin: "...paremmat päivät alkaneet on...!"