Lennossa taas!

Sain muutama aika sitten maailman parhaan arvion nykyisestä elämäntilanteestani sekä perheeni voinnista. Esikoiseni kertoi voivansa vuosi eropäätöksen jälkeen hyvin. Syiksi tai perusteluiksi hän mainitsi neljä asiaa: 1) urheilu, 2) musiikki, 3) ystävät sekä se, että 4) me olemme hänen isänsä kanssa niin hyvissä väleissä. Lasten suurimpia pelkoja erotilanteessa oli se, että perhe hajoaa. Tällä hetkellä elämme kuitenkin sellaista onnellista tilannetta, että lapsilla on edelleen äiti ja isä, jotka erillisyydestään huolimatta pitävät toisiinsa yhteyttä, tapaavat lapsia myös yhdessä ja mahtuvat saman pöydän ääreen silloin tällöin. Olisinko enää parempaa voinut toivoa. Nyt tiedän, että ero oli meidän kaikkien kannalta paras mahdollinen ratkaisu ja pisteen I:n päälle se sai nykyisestä tilanteesta. Lapset ovat jälleen onnellisia. Heillä on kaksi kotia, joista molemmista he puhuvat koteina.

Ja miten tähän tilanteeseen tultiin?

Vuoden se vei, tai hiukan vaille. Se vaatii tiukkaa itsetutkiskelua, anteeksi antamista, vastaan tulemista, toisen kunnioittamista ja lasten rakastamista. Vuosi sitten en voinut kuvitella, että jonakin päivänä voisin tavata X:n uuden ystävättären. Nyt olen kuitenkin jo siihen valmis. Huomenna se tapahtuu. Tapaan hänet yhdessä lasteni kanssa, jotta heillä olisi helpompaa jatkossa viettää myös aikaa hänen kanssaan, pitää hänestä ja hyväksyä hänet isänsä kumppaniksi ilman pelkoa siitä, että he loukkaavat äitiä tai että äiti suuttuisi. Tiedän, että en voi kuin nousta omien tunteideni yläpuolelle. Ja itse asiassa, enää se ei ole työ eikä mikään. Olen vapaa katkeruudesta, vihasta, surusta ja ikävästä. Olen valmis nousemaan lentoon, olemaan lennossa taas. Siipeni kantavat ja elämä odottaa. Se on ihanaa!

Toinen asia, mistä haluan kertoa, mikä kertoo edelleen lasteni hyvinvoinnista ja sen kautta erotyöskentelyn onnistumisesta, on eräs keskustelu, jonka kävimme lasten kanssa tässä taannoin. Se meni jotakuinkin näin:
- äiti, sun pitäis mennä tonne!
- ai minne?
- no tonne sinkkutreffiohjelmaan, joka alkaa telkkarissa
- what?? Pidättekö mua jotenkin epätoivoisena?
- No ei.....
- Pitäiskö mun löytää poikaystävä itselleni vai...?
- (hymyilyä ja tirskuntaa - ei vastausta)

Tuntui hassulta käydä tällainen keskustelu omien lastensa kanssa. Sitten ymmärsin, he ovat myös valmiita jatkamaan elämää. Luottamus ilmeisesti meihin vanhempiin on palautunut sellaiselle tasolle, että uudet ihmiset eivät enää ole tunnistamaton uhka tai merkki vanhemman etääntymisestä tai hylkäämisestä. En kyllin voi kuvata sitä onnen tunnetta, minkä nämä kaksi episodia muodostavat. Sanottakoon nyt vain, että tässä se on, elämäni, ihana ja rakas sellainen.

Tuhkat on siis puristeltu siivistä, siivet on kiillotettu ja tulevaisuus odottaa täynnä valoa, toivoa ja uskoa. Sen myötä saattaa olla, että tämän blogin tarve on täyttynyt ja kirjoittaminen päättyy tähän.

Tai kukapa tästä elämästä tietää... :)

Löytö - ei sen enempää, eikä vähempää

No siinä se nyt seisoi. Silmieni edessä. Etsitty, kadonnut totuus. Se, mitä polun tässä vaiheessa pitikin kai löytää.

Lueskelin ystävältäni saatua kirjaa "Johdatuksessa", jossa Niina-Matilda Kuusisto kirjoittaa seuraavasti (s.38):

"Siinä se tuli, niin monien kompastuskivi ihmissuhteessa oikein järkäleenä. Aivan kuin suhteessa toisen tehtävä olisi auttaa toista olemaan jotenkin parempi. Pyh! Aivan täysin typerä ajatus. Ihan suututti oma tyhmyys. Naisen ja miehen oli tarkoitus puhaltaa tuli toisiinsa ja ylistää pelkällä olemassaolollaan sitä, mikä toinen oli. Tarkoitus ei suinkaan ollut hönkiä toisen tuleen asioita, joita hän ei omakseen kokenut ja sitten vielä kummastella, miksei toisen tuli palanut. Pyyteetön puhdas rakkaus sellaisenaan oli todella tärkeä. Oli tähdellistä rakastaa toista aivan juuri ja jetsulleen sellaisena kuin hän oli."

Kuten sanottu, ei tähän paljoa lisättävää ole. Aika pitkälle tai syvälle olen jo ehtinyt tässä vuoden aikana peruuttaa, mutta vielä näköjään löytyi ulottuvuus, joka kosketti. Osui ja upposi, sanotaan.

Nöyräksi tämä erosta eroon -prosessi todella opettaa. Odotan mielenkiinnolla sitä päivää, kun koko soppa on puitu ja pinottu siihen vaiheeseen, että on valmis jatkamaan elämäänsä - hiukan uudenlaisen eväspaketin kanssa. Mitähän siitä mahtaa tulla?