Vieras

Vieraana omassa kodissaan. Työhuoneen asukas vailla sänkyä, vailla omaa elämää. Pakotettu luopumaan. Vastoin tahtoaan.

Kyllä taas sattuu niin perkeleesti päästää irti ja pysyä erossa.

Ja nyt ympyrä sulkeutuu. Sinä siellä, mistä tarinamme alkoi, ja minne se myös päättyy. Outo tunne siitä, että tiedän vain osatotuuden. Ehkä sinulla on sittenkin jo joku toinen, jota peittelet vielä. Miksi mä en kelvannut ja riittänyt?

Minä muistan!

"Lähtökohtaisesti ei", vastasit eilen, kun kysyin, onko meillä mielestäsi mitään toivoa yhteisestä tulevaisuudesta. LÄHTÖKOHTAISESTI EI. Et siis enää yritä. Niin sen ymmärsin.

Jännää, miten ihmismieli on ohjailtavissa. Voin uskotella kaikkea soopaa itselleni ja väistellä totuutta. Nyt tein rajanvedon. Ans kattoo sen vaikutuksia.

Äitienpäivä

Äitienpäivä. Ystävyys ja hyväsydämisyys muuntuvat mielessäni  ja sydämessäni rakkaudeksi. Ne eivät erota kahta toisistaan. Fyysisesti olo vaihtelee kylmästä kuumaan ja suuresta kivusta lievään. Stressi tekee tehtäväänsä.

Mutkia

Menneet muistot kummittelevat mielessä, eivätkä jätä rauhaan. Itku tulee helposti, ja ikävä ja suru ovat läsnä. Oman pään sisäiset mekanismit sekoittavat pakkaa, ja yritys katsoa itseä muuttuu ulostuessaan syytöksiksi toista kohtaan. Menneisyyden kahleista vapautumista vaikeuttaa toisen eriaikaisuus ja kyvyttömyys lukea ja ymmärtää minua. Toivottomuus on päivän sana.

Sanoit, että jotain kuoli väliltämme. Sitä jotakin ei enää pysty palauttamaan. Silti kunnioitat, arvostat ja ikävöit. Miksi en pysy ymmärtämään? Miksi en osaa päästää irti? Miksi mun on niin paha olla kaiken aikaa?

Pala uutta

Kahdeksan viikkoa eropäätöksestä. Kaksi viikkoa sitten makuuhuoneeni lakkasi olemasta minun., kun siirsin sänkyni työhuoneeseen. Itse muutin sinne lopullisesti kolme viikkoa sitten. Pala palalta elämäni rakentuu uudelleen, toisen näköiseksi kuin suunnittelin, kuitenkin.

Sitten elämä näyttää kaikista kummallisimman ja oudoimman puolensa: yhteys välillämme toimii ensimmäistä kertaa ikuisuuteen. Huu-haa?