He, jotka jäivät tai lähtivät

Viime päivinä olen pohtinut eroja erityisesti naisten näkökulmasta, sitä, miksi joku eroaa ja miksi joku onnistuu kuromaan umpeen parisuhteessa olevan valtaisan kuilun, johon joku toinen putoaa. Yhä useampi meistä joutuu käymään lävitse tuon myllyn, pohtimaan, millaisista palikoista parisuhde on rakennettu, ja onko se tehty kestämään, onko sen määräpäivä kauempana kuin 20 vuotta sen alusta.

Osalle meistä ero on mahdollisuus, joillekin jotakin muuta. Omien kokemusteni perusteella meidät eronneet voi karkeasti luokitella (ainakin) kolmeen eri ihmistyyppiin.

1. Ne, jotka jäivät ja katkeroituivat
Tämän ihmisjoukon edustajia ei mahdu tämänhetkiseen elämääni, tai ainakaan välittömään lähipiiriini. Joitakin kokemuksia tunnen, he ovat niitä, jotka vihasivat, jättivät antamatta anteeksi ja jotka eivät koskaan hyväksyneet eteensä tullutta tilannetta. He eivät jatkaneet elämäänsä eron jälkeen. Muuta en heistä osaa sanoa, se mitä luulen tietäväni, on pelkkää arvailua.

2. Ne, jotka jatkoivat jo ennen kuin edellinen päättyi
Seurailtuani ympärillä tapahtuvia eroja, niiden syitä ja  seurauksia, huomaan, että tähän joukkoon lukeutuu huomattava määrä miehiä. Niitä, jotka jättivät entisen elämän taakseen ja löysivät, jo ennen viimeistä leimaa paperissa, uuden sulostuttajan oloansa  kirkastamaan. Usein kolmikymppisen entisen nelikymppisen sijaan. Sellaisen, joka ei näyttänyt kotiäidiltä, elämän kyllästyttämältä, väsyneeltä ja vähän liikaa pyöristyneeltä. Sellaisen, jonka kanssa oli taas ihana kulkea käsi kädessä, hullutella teini-vuosien tapaan, tehdä sellaista, mihin vanhan parisuhteen entinen rouva ei enää kyennyt. Näitä tämän tyypin edustajia, lähinnä miehiä minun tuttavapiirissäni, on useampia. He ovat niitä, jotka tallentavat Facebookin virtaan yhteisselfieitä, kuvia romanttisista hetkistä ja kadonneen rakkauden löytymisestä. Oikeasti on ihanaa, että ihmiset tulevat onnellisiksi, vaikka sitten uudessa suhteessaan, mutta muuttuivatko he koskaan, oppivatko he mitään menneestä, ja olisiko pitänyt? Entä mitä jos eivät oppineet?

3. He, jotka jäivät tai lähtivät, ottivat tilaa ja aikaa, löysivät itsensä uudelleen
Tähän joukkoon luen myös itseni, mutta en ole ainoa joukossamme. Me olimme jätettyjä tai jättäjiä, mutta meitä yhdistäviä asioita löytyy muidenkin tyyppien tapaan useampia. Koska kokemus on myös omakohtainen, riittää tästä kirjoitettavaa edelleen melko paljon.

Kun eropäätöksestä alkaa olla reilut kaksi ja puoli vuotta, ihminen on etääntynyt kokemastaan sen verran, että kykenee tarkastelemaan sitä jossakin määrin objektiivisesti. Tähän kummalliseen aikaan sitä itsensä tarkastelua näyttää taas mahtuneen. Aloitin tämän blogin kirjoittamisen keskellä elämäni kaaosta. Ikuiseksi tarkoitettu kuvittelemani parisuhde oli päättymässä ja olin tyhjän päällä vailla tulevaisuutta. Jälkikäteen ajatellen päätös pääni selvittämisestä oli ehkä yksi parhaimmista päätöksistä varsinaisen eropäätöksen jälkeen.

Voisin verrata tuota päätöstä siivouspäivään. Tarkoitan sillä sellaista siivouspäivää, kun mitta oikein täyttyy vallitsevasta kaaoksesta, ja tilanteen ratkaisee nopea kädenliike, minkä seurauksena kaikki se, mikä hetki sitten oli näennäisessä järjestyksessä, makaa nyt lattialla kekomaisessa muodossaan. Järjestyksen löytäminen pitää aloittaa alusta. On käytävä vaatehuoneen sisältö vaate kerrallaan lävitse, mitä tarvitsen ja kuinka pitkään. Jostakin sellaisesta oli myös kyse, kun eroani lähdin puimaan. Niin tiedän myös joidenkin muiden tehneen tai tekevän. En voi kuin iloita kuulumisesta heidän joukkoonsa, jotka saivat uuden mahdollisuuden.