Kaikkien aikojen kesä, vol 3

Tapahtumaköyhä kevät on viimeinkin kääntymässä kesään. Ihana lämpö hivelee vartaloa sen, minkä se työssäkäyvän kiireiltä ehtii. Kolmas kaikkien aikojen kesä on käynnistymässä. Jo pariutuneet entiset sinkkukaverit ilmaisevat kateuttaan seitinohuesti ja salaa puolisoiltaan iloiten samalla kuitenkin nykyisestä elämäntilanteestaan. Tietenkin. Miksi eivät niin tekisi, sillä onhan riekkumisellakin se kääntöpuolensa, mitä meistä vain harva rakastaa oikeasti.

Miesten osalta hiljainen kevät sammutti vähitellen etsimisen tarpeen ja vapautti siten enemmän aikaa muulle tärkeälle. Kevättalven kipuilut saivat jäädä. Edellinen treffikerta vuoden vaihteessa oli siirtynyt muistojen maahan, eikä yksikään edes lähes hyvä yritys johtanut viestittelyä pidemmälle. Intuitiivinen itsensä kuuntelu ja egon päällepainavan ja vaativan äänen ohittaminen on ollut parhaita välineitä silläkin uhalla, että kohdalle ei kuuna päivänä osu sellaista miestä, jonka pauloihin voisin kuvitella lankeavani. Vaan pitkän tien sitä on saanut kulkea tällaisen tilan saavuttaakseen. Siitä kertonee myös hiljentynyt päivitystahti täällä blogini sydämessä.

Sillä hetkellä, kun sitä vähiten odottaa ja siihen vähiten kiinnittää huomiota, elämä ottaa kuitenkin ohjakset käsiinsä, kannattelee, valaa uskoa ja antaa toivoa. Siihen samaan kuplaan sukelsi myös eräs mies, joka ojensi pitkän ja punaisen ruusun tullessaan, ei halunnut ensimmäisenä seksiä, kiitti keskusteluista kanssaan ja oli kiinnostunut minusta, ei siitä, mitä minulta saisi tai jäisi saamatta. Vaihtoi Tinderistä muihin viestimiin, kertoi itsestään, luotti ja rohkeni avautua. Hän kysyi kohteliaasti ja varoen, odottamatta vastausta, ja toivotti hauskaa tai hyvää aamun, päivän, iltapäivän tai illan jatkoa sulkematta keskustelua kuitenkaan. Tuon miehen tapasin viikko sitten ensimmäistä kertaa. Silloin kuulin kaikenlaista kohteliasta ja kaunista, tulin huomioiduksi ja tunsin itseni naiseksi. Kaksi päivää myöhemmin hän tapasi minut uudelleen. Istuimme laiturin nokassa, me hyvän aikaa jo nelikymppiset, ja heiluttelimme jalkojamme elämästä ja sen käänteistä keskustellen. Kolmansista treffeistä on jo puhuttu.

En tiedä, syntyykö tästä mitään sen enempää. Se mikä nyt on, on kuitenkin hyvä. Jos ei muuta, niin jää tästä ainakin yksi kokemus lisää elämäni suureen palapeliin. Ja jos... Niin se onkin sitten jo tarina erikseen. Jännittää, kummastuttaa ja tuntuu toisenlaiselta kuin kertaakaan aikaisemmin. Vihdoin vastaan tuli sellainen mies, joka kiinnostui ennen minua, vaikka keskeneräisenä vielä hänkin.