Tilinpäätöslauantai

Kummallista aikaa... Tuntuu kuin olisin räjähtämäisilläni sisäisesti. Jotakin on tulossa, kytee, mutta en saa siitä kiinni. En ymmärrä, mistä on kysymys. Tai ymmärrän tavallaan. Levottomuus minussa on läsnä. Se tuntuu koko kropassa. Pää työstää, mutta päivätajunnan puolelle ei sekään sieltä livahda. Onneksi on viikonloppu, lapset isänsä hellässä huomassa ja minulla aikaa vain itselleni. Monet saamani viestit ovat muistuttaneet oman ajan merkityksestä ja keskittymisestä omaan hyvinvointiin. Tänään on sen aika. Ulkonakin paistaa aurinko, linnutkin kuulemma laulavat, kevät on tulossa.

Pitäisi olla varovainen siinä, millaisia toiveita sitä ilmaan heittää. Viikko sitten kirjoitin  miehisyyttä uhkuvasta nuorukaisesta, ja pohdin, "mihin miehistä katoaa tuo itsevarmuus, puoleensavetävä, testosteronia uhkuva päättäväisyys ja tahto, johtajauroksen olemus, käsivarret, joiden syleilyyn voisi nainen vajota luottavaisin mielin...". Ja kas kuinka sattuikaan, kuvioon astui ikäiseni mies, sellainen Jumalan lahja naisille -tyyppinen komistus, joka tiesi, mitä tahtoi: Minut. Tutustuimme, ihastuimme (Niin! Taas! Kyllä! Näin nopeasti! Kerroin jo aikaisemmin taipumuksestani ihastua nopeasti...) ja tunsimme molemmat ihollamme virtuaalisen kosketuksen, toisen läheisyyden ja halun jakaa yhteistä. Vaan eipä edennyt käytännön toiminnaksi tuokaan haaveilu. Johtajauros säikähti nimittäin omia tunteitaan ja pelkäsi haavoittuvansa niitä kokiessaan. Päätimme jäädä ystäviksi, sillä Tindermiehestä oppineena vaihdoimme tosi nopeasti joitakin tarkempia tietoja itsestämme.

Ja sitten siihen tilinpäätöskohtaan. Oivalsin jälleen jotakin itsestäni. Kohtasin lyhyen ajan sisällä
kaksi minulle sopivaa miestä. Jotakin yhteistä heissä oli, nimittäin vapaus omaan ajatteluun. Tämä teki poikkeuksen kaikkiin aikaisempiin miehiin nähden, palapelini puttuvat palat? En löytänyt heistä enää negatiivista oppia, vaan tällä kertaa heidän tehtävänään oli vahvistaa minussa sitä, mitä olen. Ymmärsin viimeinkin olevani riittävän rohkea ja valmis hyppäämään tunteen mukaan. Ymmärsin myös, että pelkoni kyvyttömyydestä hyväksyä ihmisiä sellaisena kuin he ovat, on katoamassa, kyky siis vahvistumassa, olen valmis viimein siihenkin. Se tulee poistamaan uudelle parisuhteelle asettamiani vaatimuksia, sen nämä miehet opettivat. Minussa on taito rakastaa ihmisistä itsessään, myös omassa henkilökohtaisessa  elämässäni, miesten kanssa. Kolmanneksi nämä miehet opettivat, että olen rakastettava ihminen, että kelpaan kelle vaan. Voin siis viimeinkin luopua pelostani, tulenko hyväksytyksi sellaisena kuin olen. Voin antaa menneisyyden arpien häipyä hiljalleen muistoista. Vai mitä sanotte tuon johtajauroksen viimeisestä, sydämin täytetystä viestistä: "Olet aito nainen, jolla on sydän puhdasta kultaa."

Hyvää viikonloppua siskot ja veljet! <3