Levoton

Levoton mieli levottomassa vartalossa. Väsynyt ja vaillejäänyt mieli autiossa avaruudessa. Yksinoloon kietoutunut elokuun viimeinen lauantaipäivä. Sellainen vähän alakuloinen, mutta melkein aurinkoinen.

Yksinoleminen kyllästyttää ja tuskastuttaa tänään. Ystävät ovat kaikki varattuja perheillensä tai parisuhteillensa. Sinkutkin. Eronneet ja epätoivoiset, kaikki jossakin. Istun sohvalla, kuuntelen "lazy afternoon" -musiikkia, se kun sopii tunnetilaan jotenkin vailla vertaa. Kaikki mahdollinen tekeminen on jo tehty, en jaksa keksiä ylimääräisiä aktiviteetteja. Olisi vaan mukava makailla jonkun kainalossa, höpöttää pehmoisia, nauttia läheisyydestä ja yhdessäolosta, olla laiska yhdessä. Sitä tunnetta kun ei voi korvata millään. Ei sitten millään. Kun on saanut pienen ensikosketuksen tuohon tunteeseen sen syvän ja pimeän jälkeen, ei se tahdo enää päästää irti. Missä on se hyvä ja tyytyväinen olemassaolevaan juuri nyt? Miksi ihoni huutaa kosketusta, sieluni hellyyttä, sydämeni rakkautta? Miksi en vain voi asettua tähän mikä on, ja olla tyytyväinen?

Yksinolo todella jo riittäisi. Viimekesäinen sinkkujengi jätti jälkeensä minut, muut löysivät parinsa, vanhan tai uuden, itse en siihen ollut valmis vielä silloin. Ja nyt, kun olisin valmis, mutta en halukas etsimään, niin tuskastun. Miksi "se oikea" ei vaan voi kävellä vastaan, kuin varkain livahtaa elämääni?

Tiedän, tiedän. Mutta silti tuntuu nyt tältä.