Syytä iloon

Sanoilla sanotaan olevan parantava vaikutus. Luin tänään kirjoituksen, mikä käsitteli aihetta myös vähän toisesta kulmasta käsin. Siinä puhuttiin sanojen parantavasta merkityksestä, mutta siten, että kaikki se hyvä, mitä puhutaan, muuttuu todeksi. Ja tietenkin myös päinvastoin: Valittaminen ja sen ruikuttaminen, miten huonosti asiat ovat, ruokkii myös tilannetta huonompaan suuntaa. Jostain menneiltä kouluvuosilta palautuu mieleen ajatus itseään toteuttavasta ennusteesta.

Eron jälkeen vaikeimpina aikoina opettelin aluksi olemaan onnellinen, iloinen ja tyytyväinen kaikesta siitä, mitä minulla oli jäljellä sen jälkeen, kun perhe parisuhteen hajottua ja alkuperäisessä muodossaan lakkasi olemasta. Ensin osasin olla onnellinen vain lapsista. Seuraavaksi tunsin hyvää mieltä ystävistäni ja kantaperheestäni. Sen jälkeen pysyvästä työpaikasta ja niistä asioista, mitkä olivat vielä vakaita. Ajan vanhetessa noita ilon aiheita ja onnen tunteita ovat nostaneet pintaan lukemattomat eri asiat, pienet ja suuret, konkreettiset ja abstraktimmat. Joskus se on hiljaisuus ja toisinaan kaupungin valot ja melu, tänään sen tunteen synnytti valkea höyhen pensaan yhdessä oksassa. Piti jäädä oikein kuvaamaan sitä.

Elämä tuntuu mukavammalta ja helpommalta, kun siitä löytää enemmän syitä iloon kuin suruun, masennukseen tai epätoivoon. Toki niitä valittamisen ja surkuttelun aiheita ja syitä löytyy meidän kaikkien keski-ikäisten arjesta, mutta kuten sanoin, mukavampaa on kulkea sen kadun aurinkoista puolta. Ja hyvä tuntuu ruokkivan hyvää. Juuri kun teimme lasten isän kanssa periaatteellisia päätöksiä joidenkin roikkuneiden ja joidenkin välttämättömien asioiden suhteen, tilanne kääntyikin päälaelleen ja avautui uusi ovi uusiin mahdollisuuksiin. Huikeata, miten monet asiat ovatkaan mahdollisia, mutta siis nimenomaan mahdollisia eivät mahdottomia!

Ihana, upea, mahtava elämäni ja kaikki sen koettelemukset ja kolikoiden kääntöpuolet!

Tarina vailla loppua

"Tarinat eivät aina tarvitse loppua", totesi eräs viisas mies minulle tänään. Voi, miten suuri totuus tuohon sisältyikään. Kun on matkalle lähtenyt, miksi se pitäisikään päättää johonkin tiettyyn tilanteeseen tai tapahtumaan, miksei matka voisi jatkua tästä "ikuisuuteen"? Tietenkin voi, ja miten se tapahtuu? Elämällä hetkessä kiinni, ei tulevaisuudessa eikä menneisyydessä. Taito, mitä täytyykin vielä harjoittaa lisää.

Olen niin iloinen tuosta oivalluksesta! Näin tämä kuva alkaa hiljalleen rakentua. :))))) Ei se kuva vielä valmis ole, mutta mitä sitten. Tässähän on loppu elämä aikaa. Juuri nyt tuntuu siltä, etten enää (tai ainakaan toistaiseksi - hih-hih!) tarvitse deittiappseja elämää rakentaakseni, en ole tarvinut hetkeen, enkä ole niitä kaivannut. Toinen toistaan hienompia ihmisiä tulee vastaan kaikkialla minne kuljen. Nautin siitä suunnattomasti, sydän auki kulkemisesta, ihmisten läsnäolosta sekä ajasta itseni kanssa. Jossain heidän joukossaan on myös "se oikea", minulle tarkoitettu...

Nyt kuitenkin hetki kerrallaan ja sitä, mitä vastaan tulee - joku suunnitelma minunkin varalleni on tehty! Sen tiedän. Ihanaa!

Hyvä tässä hetkessä

Aina välillä yllätyn siitä, miten vahva on yhteyteni hörhöilyn maailmaan. Ja toisaalta, miten luontevasti arjen järki ja viisaus kulkevat sen kaiken kanssa käsikädessä. Huuhaa on osin oma salainen maailmani, mistä tietävät vain lähimmät ystäväni. Muut pitävät minua varmasti tai ainakin jossakin määrin jonkinlaisena järjen lähettiläänä, inhorealistisena ajattelijana ja rakenteiden rakastajana, mitä toki olenkin. Paljastumatta vaan jää, että kaiken sen takana on syvä usko intuitioon ja tahto kuunnella sen ohjausta. Toistaiseksi on ollut vain hyviä ja erittäin hyviä syitä toimia niin. Toistaiseksi kokemukset ovat olleet rohkaisevia, enkä koe syytä kritisoida tai muuttaa intuitiolähtöistä toimintatapaani. Niin olen toiminut jo pitkään. Oikeasti pitkään.

Eilinen ihana vierailu Ilon ja valon markkinoilla oli hyvin antoisa. Se rohkaisi edelleen kuuntelemaan itseä ja tekemään ratkaisuja oman hyvinvoinnin tunteeseen nojaten. Lisäksi iltapäivä vahvisti omia kokemuksiani prosessista, mikä käynnistyi pari vuotta sitten ja mikä on edelleen kesken. Ei kuitenkaan huonosti kesken, vaan vain matkalla kohti "sitä jotakin", mikä lopulta päättää tämän vaiheen elämässäni. Nyt myös tiedän, että se päätepiste siintää jo tulevaisuudessa, käsiteltävällä etäisyydellä nykyhetkestä. Suuria muutoksia oman pään sisällä joudun vielä läpikäymään, mutta harvoin niistä haittaakaan on.

"Kummallinen", vielä entistäkin syvempi rauha laskeutui eilen illalla sydämeeni. Tiesin, että voin lopettaa etsimisen, ja jatkaa elämistä. Elämä tuo lopulta eteeni kaiken sen, mitä tarkoitus on.

Ja nyt kukkien kevätmullan vaihtoon. Raasut ovat yrittäneet imeä elinvoimaa itseensä jo aikaa sitten ravintonsa luovuttaneista mullista. Syytä korjata tilanne!

Uusi, parempi aika

Upea auringonpimennys, superkuu, uusi kuu, uusi aika. Astrologisesti tätä ajankohtaa kuvataan monin eri sanankääntein, intensiiviseksi ja merkittäväksi. Olen ajan suhteen kovin utelias ja niin kovin valmis ottamaan vastaan sen, mitä se tuo tullessaan. Tärkein tuossa kaikessa kulminoituu oman hyvinvoinnin ympärille, siihen, että antaa aikaa itselleen, rauhoittumiselle ja tasapainolle, monin eri tavoin. Hyvä ruokkii hyvää, niin uskon, ja myös siksi haluan panostaa siihen enemmän kuin koskaan ennen.

Huominen vie minut ystäväni kanssa Ilon ja Valon messuille Wanhaan Satamaan. Messut tarjoavat kävijöilleen paljon ja kaikenlaista. Menen sinne sydän ja sielu avoinna, kukapa tietää, mitä päivä tuo tullessaan. Vatsan pohjassa on sellainen mukava kutina... :)

Niin ja muuten, kiitos teille kaikille, jotka olette jakaneet tämän blogin kanssani. Kiitos <3

Fat Burn

"Fat burn" - todistus siitä, että reilun tunnin mittainen urakointi saattoi sittenkin kannattaa, ja ikuisuusprojektini "kesäksi kuntoon" saattaa olla taas askeleen lähempänä maalia. Kiitos vajaa vuoden vanhan hankintani, Polar Loop -hyvinvointirannekkeen, että edes joku antaa palautetta siitä, mitä kuvittelen saavani aikaiseksi. Joskus tietysti olisi "ihan mukavaa", että kotona odottaisi mies syli avoinna kertoen, että miten hyvältä näytän, vaikka suoritus olisikin jäänyt vain yritykseksi.

Hyvinvointiranneke ei takaa ihmisen hyvinvointia. Eilen, kun painelin asuinalueen raittia pitkin kuin myrskynmerkki, ei ulkopuolisille takuulla jäänyt epäselväksi, miksi tuo nainen lenkkeilee raivopäisesti hikeä etsien. Jos se heitä olisi sattunut kiinnostamaan. Kaikki se, mikä aikaisemmin teki kodista kodin, lehmän paskan haju, tyhjät kylätiet, iloisesti tervehtivät kanssaeläjät, pellonlaidat ja neljä joutsenta siellä kevään merkkinä sekä pienen kylän iloinen yhteisyys ahdisti nyt enemmän kuin vielä koskaan aikaisemmin. Yritys päästä maalta kaupunkiin ei muuttunut haaveista todeksi, vaikka sen eteen oli tehty töitä jo kolmatta vuotta. Toisaalta, tuo läpikäyty tunneskaala muistutti taas siitä tosiasiasta, että kyllä, olen valmis jatkamaan elämääni, heti, kun elämä päästää irti siitä viimeisestä oljenkorresta. Voi, kun elämä olisikin hallittavaa ja asiat tapahtuisivat siihen tahtiin, kuin itse haluaa.

Oma pää rakentaa maailmasta aina välillä kummallisen. Se käsittelee, surraa ja käyttää energiaani kuin varkain, ja toteaa jonakin päivänä taas, miten hyvä ihmisen on olla. Ei järki tunteiden perässä pysy, eikä aina osaa selittää tapahtunutta, kun se jo purkautuu itkuna ulos. Niin myös eilen. Ja vielä vähän tänä aamunakin. Kunnes tunnistin itseni tuosta suosta; lapsia minä ikävöin, sitä kodintunteen jatkuvaa läsnäoloa. Ei nelikymppinen nainen tarvitse niin paljon omaa aikaa ja itsenäisyyttä, kuin sitä nyt on tarjolla. Ei kroppa jaksa kaksikymppisen elämää enää kuten silloin joskus ennen. Nelikymppinen nainen kaipaa unta, liikuntaa, ystäviä ja perheen - sopivassa suhteessa toisiinsa nähden. Nyt yksi tuosta nelikosta jää vähemmälle kuin muut, ja aiheuttaa siten epätasapainontunteen mieleeni. Pahuksen itsestäänselvä totuus. Toivottavasti näin ei jatku hautaan saakka.