Havuja, perkele!

Juuri, kun pääsin sanomasta, ettei treffeille ole kiirettä, niin eikös niitä pitänyt lähteä sopimaan. Ensimmäinen mies, joka ei palauttanut kysymystä kysymyksen muodossa takaisin, vaan ehdotti suoraan ajankohtaa. Mikäs siinä, helppohan siihen oli vastata, kun ei tarvinut arpoa, että minuutti ennen vai jälkeen ajankohdan.

Puh! Ja kaikkien näiden yritysten jälkeen kun luulin olevani valmis aikuisten ihmisten treffeihin, niin paskanmarjat. Niin se mieli lähti taas tekemään työtänsä: Mitä jos hän ei olekaan se ja kaikki häneen käytetty aika on mennyt hukkaan? Mitä jos hän ei olekaan sellainen, kuin olen pienessä mielessäni  kuvitellut? Entä jos hän on? Mitä jos hän onkin se, mitä minä sitten teen? Eihän aikani riitä säännölliseen tapailuun, saatikka seurusteluun? Mitä lapset sitten ajattelevat? Kuinka paljon kiukuttelut lisääntyvät, saanko osakseni jatko-osan isänsä nopean etenemisen aiheuttamasta murheesta? Entä jos kaikki menisikin hyvin? Mitä, jos en osaakaan rakastaa? Mitä, jos en olekaan muuttunut, mitä jos vertaan, ärsyynnyn, dissaan, kiukuttelen? Mitä, jos vaan kuvittelen päässeeni elämässäni uudelle tasolle? MITÄ JOS?

Tai toisaalta, mitä jos minä en olekaan se? Mitä, jos hän ei pidäkään minusta? Mitä jos hän onkin peluri, laastarin etsijä, seksin metsästäjä? Mitä jos se, mitä me kumpikin tunnemme, onkin totta vain minun puoleltani? Mitä jos hän onkin valehtelija, narsisti tai patologinen hullu? Pitääkö yksikään kerrottu asia paikkansa? Voinko ylipäätään luottaa tuohon mieheen? Mitä jos profiili onkin valetta ja tulen hyväuskoisena huijauksi jo kolmannen kerran? Apua! MITÄ JOS?

"Haluatko varmasti tavata minut edelleen, pidänkö päivän varattuna sinulle", kysyn peloissani, jo lähes täysin raiteiltani pudonneena. Vastausta ei kuulu. Hetken päästä puhelin kilahtaa viestin merkiksi: "Tietty!". Jatkan Jaakobinpainiani: "...olen hivenen ronkeli...!" Hän kertoo potevansa jo rimakauhua, minkä jälkeen peruutan varovaisin askelin: "...oikeasti ihan tavallinen...!" OIKEASTI!

Tai aikuisten oikeasti, mutta Tindermies, hän on nyt tapaamassa kertakaikkisen pelokkaan aikuisen naisen, joka ei yksinkertaisesti uskalla liikahtaa ulos poterostaan haavoittumisen pelossa, kun kyseessä on todella potentiaalinen mies. Miten pöhköä, haluta, mutta pelätä samaan aikaan niin luvattoman paljon. Miten helppoa onkaan ollut lähteä treffeille niiden ihankiva-miesten kanssa; pelata, leikkiä ja juosta pois, mutta nyt... Sen verran se ero taisi verottaa. Kuuletteko itsevarman naisen hädän hetkellä, naisen paniikin?

Pitäkäähän peukkuja, etten hädissäni juokse vielä karkuun ja jätä treffejä väliin - nyt näyttää vakavasti siltä, että ihan kaikki on mahdollista. Havuja, perkele!

Tautinen kutina

Onneksi nälällä kuin nälällä on taipumus hiipua, joko tyydytettynä tai tyydyttämättä, mutta hiipua yhtä kaikki. Niin jatkui elämäni tuon jokseen mielenrauhaa heilauttaneen hetken jälkeen normaalisti. Paitsi että: Tauti kaatoi kaatoi minut, nälkäisenä sekin, ruumistani hamuten petiin. Minua pelastamaan (Kyllä! oli ihanaa olla heikko ja potea näennäistä miesflunssaa) riensi eräs mystinen Tindermies, joka lähetti viestin jos toisenkin, mukanansa teetä ja sympatiaa. Teetä kerroin löytyvän omasta takaa, mutta sympatiaa hän lupasi työpöytänsä ja tylsän aamupäivän ääreltä. Vastaanotettu. Kelpaa. On tyhjää parempi.

Mitä tuohon Tindermieheen tulee, hän on se samainen, joka matchasi jo ennen joulua. Etäisyyttä mittari osoittaa vain kahden kilometrin verran, mutta tapaamaan emme vielä ole ryhtyneet. Nyt ei tunnu olevan kiirettä kummallakaan. Ja silti, voi miten paljon olemmekaan jo ehtineet tutustua. Mies vaikuttaa tässä palapelissäni enemmän kuin potentiaaliselta: koulutettu, (hyvässä) työssä käyvä, kehittyvä, liikkuva, oikealla tavalla juureva sekä käytökseltään herrasmiesmäinen, sanavalmis, hauska, kohtelias, arvoituksellinen, suora... mitä näitä nyt on. Edes ulkonäkö ei pettänyt pelätyllä tavalla. Jokohan hänestä olisi johonkin enempään - edes uudelleen tavattavaksi? ;P No, jotta asia ei olisi näin suorasti tulkittava, on matkassa vielä mutka jos toinenkin. Silti mukavaa, että joku kertoo ajattelevansa, olevansa kiinnostunut, etsivänsä kaltaistani, joku, jolle voin vastata samoin.

Kuten Palapeli-kirjoituksissani (osa 1 ja 2) olen todennut, eron jälkeen Universumi on lähettänyt vierelleni sarjan miehiä, joille se on antanut tehtäväksi opettaa minulle jotakin itsestäni. Osa heistä on paljastanut tehtävänsä hyvin nopeasti, joidenkin kanssa sen kryptisen oivalluksen selvittämiseen on kulunut pidempi aika. Tämän Tindermiehen kohdalla arvoitus ei ole alkanut vielä edes ratketa, ei merkkiäkään siitä, mikä opetus repussaan hän on elämääni tullut piristämään. Mielenkiinnolla heittäydyn hetken vietäväksi - mitä se tuo tullessaan, johtaako potentiaalinen tutustuminen tapaamiseen ja mitä sen jälkeen? Millainen olenkaan, mitä uutta oppineena jatkankaan kulkuani, kun tämä ihminen siirtyy omassaan askeleen eteenpäin?

Erään ajanjakson kliimaksi

Nälkäinen nainen on myös minun mielestäni melkein pahinta, mitä tiedän. Se suuri V hiipii salakavalasti verensokerin laskiessa uhkaavalla nopeudella kohti nollapistettä. Viisaimmat ymmärtävät kaikota tai tarjota jotakin tilannetta nopeasti korjaavaa. Toiset elävät myötätuntoisena vieressä. Tänään pelastusta tarjoavia oli ulottuvilla kovin vähän, ja nälän kaksinkertaistuessa voi pienikin vastoinkäyminen muuttua nopeasti kohtalokkaaksi.

Tänään ilmassa oli kaikenlaista tarpeetonta, ja hyvin alkanut päivä vaihtoi nopeasti sävyään, kun aamiaisen energia oli kulutettu parituntiseen lenkkiin järven jäällä, ja sen rippeet ystävän kanssa kahvitteluun. Ruumiin omalla varannolla, mitä sitäkin toki on enemmän kuin tarpeeksi, mentiin sitten loppupäivä aina näihin hetkiin saakka. Osansa siinä pyörremyrskyssä saivat kaikki kohdalleosuneet läheiset, joilta hetkeä myöhemmin pyytelin nöyrästi anteeksi äkkipikaista reagointiani hoitamattomiin asioihin. No, lopulta sain ruokaa syödäkseni, mikä siis täysin omaa saamattomuuttani oli jäänyt vaille hoitoa. Valitettavasti tänään ei ollut kyse vain ruualla tyydytettävästä nälästä. Tarvetta olisi ollut muuhunkin. Ronkelina sinkkunaisena elämäni näyttää aina välillä varjopuolensa. Pitäisiköhän muuttaa strategiaa?

Aarteiden perässä

Ensimmäisessä tekemässäni uuden elämän ja vuoden aarrekartassa tärkeimpänä asiana näkyi itsensä vahvistaminen ja se, että siipeni kestäisivät jälleen vuoden 2014 käytyä loppuun. Seuraavana vuonna ydinasiaksi nousi oman kodin onni. Vuoden 2016 aarrekarttani täyttyi intuitiivisesti kuudesta eri ulottuvuudesta; rakkaus ja parisuhde, kotielämä, liikunta ja hyvinvointi, työ, matkailu sekä ystävyys. Ei liene yllätys, että kartan keskiöön asettui rakkaus ja parisuhde, sitä kohti tässä kai on oltu matkalla erosta lähtien.

Lähdin päivällä jäälle lasten kanssa. Ja voi, mikä maanpäällinen taivas se paikka olikaan (kts. kuva)! Niin rauhallista ja ajatonta, täynnä mielenrauhan elementtejä. Siellä kävellessäni minut täytti se saman hyvän olon aalto, minkä kohtasin lukuisia kertoja jo viime vuoden aikana. Tiesin olevani oikealla tiellä. Jostain syystä tunsin, että tämä vuosi olisi kohdallani myös se odotettu rakkauden vuosi. Hurjan mielenkiintoista, ihanaa ja vähän jännittävääkin on nyt lähteä alkaneeseen vuoteen, pitääkö karttaani nostamani asiat jälleen paikkansa edellisvuosien tapaan?! 

Ilmassa olevien merkkejä tulkitakseni... Tinder on ollut viime päivinä yllättävänkin aktiivinen viime syksyiseen nollatilaan verrattuna. Yksi mielenkiintoinen matchi siellä viestittelee säännöllisesti, saas nähdä eteneekö juttu sitä pidemmälle... Ostin myös kuukauden ilo- ja itsetunnonkohotuspaketin eräältä deittipalstalta ja olen käynyt jo yksillä treffeillä. Yrityksen puutteesta minua ei siis voi syyttää, joskaan en ole sieltä helpoimmasta päästä lähtemään treffeille, antamaan avainta kuvakansioon tai edes vastailemaan viesteihin. Kuten sanottu yrityksen puutteesta! XD Mutta mahdollisuudelle olen nyt avannut oven.

Hyvällä mielellä, rentoutuneena, tulevaisuuteen uskoen ja pientä kutinaa vatsan pohjassa potien palaan arkeen huomenaamulla. Kevät, täältä tullaan!

Kevyttä lumisadetta

Uuden vuoden ensimmäinen päivä valkenee utuisena. "Kevyttä lumisadetta", lupasi säätiedote, melkein kuin minun elämäni juuri nyt. Kevyttä lumisadetta, kaunista, herkkää, ajatonta.Uuden vuoden ensimmäisen päivän aamu. Seesteinen, rehellinen ja täyteläinen keski-ikä - nytkö se on täällä?

Katson juuri alkaneeseen vuoteen luottavaisena. Menneet ajat ovat kasvattaneet minua, oikaisseet jotakin, mitä oikaistavissa on ollut, vahvistaneet juuriani ja levittäneet siipiäni. Vahvana, vapaana ja sopivasti itsenäisenä on hyvä olla, hyvä elää. Menneisyys astuu esiin juuria vahvistavana, sellaisena, mitä minun elämäni käsikirjoitukseen oli kai jo aikojen alussa kirjattu. Näin asioiden on kuulunut mennä, näin ne ovat saaneet mennä.

Saagani ei kuitenkaan ole vielä valmis. On sellainen tunne, että tarvitaan tämä vuosi, eron jälkeen jo neljäs, jotta piste löytää paikallensa. Mitä se tarkoittaa, jää nähtäväksi.

Hyvää ja onnellista alkanutta vuotta 2016!