Vahva itsessään

Päässäni risteilee kahdenlaisia ajatuksia. Omalta kannaltani katsoen pelkästään hyviä ja itseni ulkopuolelta, toisten ihmisten näkökulmasta vuosi ei taas ole alkanut lainkaan parhaimmalla mahdollisella tavalla...

Oloni on siis hyvä ja tasapainoinen, sellaisella hassulla tavalla. Ihan kuin olisi rakastunut, vaikka en sitä olekaan. Oikeasti en ole. En ole tavannut elämäni miestä, vaikka se pienesti toiveissani onkin ollut (ja samaan aikaan intuitioni, jota vakamuksella kuuntelen, on sanonut, ettei vielä ole sen aika. Se on kehottanut minua maltillisuuteen, mitä vastaan olen yrittänyt myös kapinoida lopulta alistuen...) Sisälläni silti kuplii ja pirskahtelee, ja oloni tuntuu vakaalta, vahvalta, tyyneltä ja levolliselta. Olen täynnä elämäniloa, sillä tavalla maltillisesti. Ja samaan aikaan jännittää, ihan kuin jotakin suurta olisi tapahtumassa... Viime vuosi eteni tunteiden tasolla räjähdyksenomaisesti kohti vuoden loppua, ikäänkuin kohti "suurta kliimaksia" vain purkautuakseen tuona mystisenä vuodenvaihdeyönä. Voimakkaat, negatiivissävytteiset tunteet, väsymys, kiukku, katkeruus, suru, epätoivo ja ne monet muut kärjistyivät, ja sitten yhtäkkiä, yhdessä yössä, tuli hiljaisuus ja rauha. Sellaiselta tuntuu nyt. Poissa ovat kiire ja ahdistus, tilalla tyyneys ja ajattomuus. En kuitenkaan ole tullut hulluksi, vaikka tällaisia kirjoittelenkin. Paremmin tuntevat taitavat tietää, että lähestyn todellista minääni melkoisella rytinällä.

Ja onneksi näin, sillä viimeisen kuukauden sisällä olen saanut kuulla uutisen kahden eri ystäväni ja yhden vähän etäisemmän kaverini lähestyvästä, vireillä olevasta tai tulevasta erosta. Tuollaisen uutisen kuuleminen on jokaisella kerralla yhtä pysäyttävää, ehkä juuri sen vuoksi, että tällä kertaa tiedän, mistä siinä on kyse. Nyt myös ymmärrän miten ystäväni uutisen kokivat, kun itse siitä heille aikanaan kerroin. Ovat syyt mitä tahansa, kyseessä on vaikea ja surullinen prosessi, joka ottaa oman aikansa. Jollakin vähän enemmän kuin toisella. Olen luvannut mielessäni, ja ääneenkin, olla tukena tarvittaessa, ja käynyt heidän kaikkien kanssa keskusteluja aiheesta, pitkälti kuitenkin kuunnellen ja parhaani mukaan tukien. Sanat ovat kovin vähissä, sillä jokainen kokee eron puolisostaan niin eri tavoin. Olisi paljon sanottavaa, mutta samaan aikaan tiedän, että lopulta meistä kaikkien tulee oivaltaa ja läpikäydä eroon liittyvät asiat itse, kukaan niitä ei voi lieventää tai poisottaa. Valitettavasti ja toisaalta onneksi, sillä niin kasvattava ja myös antoisa tuo prosessi on. Oman kokemukseni pohjalta nouseva tärkein ohje onkin tehdä valinta kahden asian välillä - jäädäkö paikalleen ja katkeroitua surussaan vai päättääkö selvitä ja mennä eteenpäin. Sen mukaan on muut valinnat tehtävä. Kumpikaan ei ole helppo ratkaisu, mutta tiedän, että eteenpäin on kannattanut mennä. Kaksi vuotta, ja elämä näyttää jälleen sen aurinkoisemman puolen kasvoistaan. Silloin se tuntui kovin pitkältä ajalta, näin jälkikäteen ajatellen, hämmästyttävän nopeasti tuo aika on kulunut.

Arki alkaa huomenna. Elämäni kevät täyttyy monenlaisista tapahtumista, tilanteista ja sattumista... Niistä kaikista ehkä jossakin vaiheessa lisää - matkaani pyrin taittamaan kuitenkin hivenen aikaisempaa hitaammin!

Onnellista uutta vuotta 2015!

Viimeinkin 2015!

 Vuosi 2013 oli synkkääkin synkempi vuosi - sitä sen enempää enää kertaamatta. Vuotta 2014 taas leimasi monivaiheinen selviytyminen edellisvuoden kolhuista. Tälle juuri alkaneelle 12-kuukautisjaksolle olen ladannut oletusarvoksi jotakin ihan muuta. Koen nimittäin heränneeni tänä aamuna sellaiseen vuoteen, josta kaikki menneisyyden kahleet, murheet ja surut on karistettu pois, ja nyt olen oikeasti vapaa, valmis elämään täysin puhtaalta pohjalta, takki ja silmät auki, halukkaana ja valmiina katsomaan, mitä elämällä on minulle vielä tarjottavaa; sillä nyt tuntuu siltä, että sillä todellakin on laskettu  jotakin myös minun varalleni.

Facebookissa kiersi vuoden vaihtuessa monenlaisia elämänohjeita, joista yhden varastin tässä julkaistavaksi tuon kuvan muodossa. Siihen oli mielestäni kirjattu sellaisia ajatuksia, jotka voi helposti ostaa omakseen. Erityisen vahvasti nojaan tuohon ensimmäiseen: "Anna kaikkesi, mutta älä koskaan periksi". Kirjoitin myös aikaisemmin siitä, miten yhä paremmin kykenen näkemään asioissa niiden myönteiset puolet pelkkien negatiivisten sijaan. Kuinka ollakaan, samanlaisiin ajatuksiin törmäsin eilen "Hidasta elämää" -sivustolla: 6 syytä, miksi kiitolliset elävät parempaa elämää kuin jurnuttajat. Ei siinäkään ole kyse kovin kummallisista ajatuksista, mutta hyvin varteenotettavista kuitenkin:

1. Aina voi valita
Kokemus siitä, että on valinnan mahdollisuus, on helpottava. Kiitollinen ihminen tietää, että hän voi valita suuntaako huomionsa kurjaan keliin vai lämpimään kotiin ja kauniisiin kynttilöihin. Uhrikokemuksen sijaan kiitollinen tuntee pystyvänsä vaikuttamaan omaan kokemukseen.

2. Stressiä on vähemmän
Kun ajattelee asioita, jotka ovat hyvin, eri aivoalueet aktivoituvat kuin stressaantuneena. Kun keho saa viestiä, että ”ei ole havaittavissa uhkia, asiat on hyvin”, stressireaktioon osallistuva pelkokeskus hiljenee.

3. Epäonnistumisia ei ole
Kiitollinen ihminen löytää ns. epäonnistumisista aina myös hyvän puolen: vastoinkäymiset ovat tuomassa jotain oppia, joka on vain nähtävä. Kurjien fiilisten jälkeen kiitollinen ihminen katsoo taaksepäin ja löytää opin ja on kiitollinen siitä. Näin ihminen kehittyy suhteessa itseensä ja oppii itsestään koko ajan uutta.

4. Tämä hetki on merkityksellinen
Kun alkaa nähdä tässä hetkessä hyviä asioita, se alkaa muuttua merkitykselliseksi. Sitku-ajattelu väistyy ja sitoutuminen tähän hetkeen – eli ainoaan todelliseen elämään – lisääntyy.

5. Läsnäolo rauhoittaa
Kun kokee sitoutumista ja mielenkiintoa tätä hetkeä kohtaa, eikä se tunnu pelkältä välineeltä saavuttaa jotain parempaa, läsnäolon kokemus syvenee. Läsnäolon kokemus rauhoittaa ihmistä ja saa aikaan tyytyväisen ja onnellisen olotilan.

6. Kiitollinen vetää puoleensa lisää kiitollisuuden aiheita
Kiitollisen, läsnäolevan ja onnellisen ihmisen seura toimiii magneetin lailla, vaikka emme ymmärtäisikään tietoisesti, miksi jonkun ihmisen seurassa on niin hyvä olla. Varsinkin samoin kokevat ihmiset hakeutuvat toisen kiitollisen ihmisen seuraan, ja hyvä lisääntyy. Mitä enemmän oppii näkemään kiitollisuuden aiheita elämässä, sitä enemmän niitä myös kutsuu puoleensa.

Niinpä toteankin olevani hyvin kiitollinen kokemuksistani, joiden avulla olen päässyt tähän päivään saakka. Iloitsen alkavan vuoden ja vielä salaisuuksien verhon peittämistä mahdollisuuksista, jotka ovat vasta edessäpäin. Vuodesta 2015 tulee huikea, miten maltankaan elää sen vain päivä kerrallaan!

Miltä sinun vuotesi näyttää, käyhän katsomassa menovinkit osoitteesta www.astro.fi. Minulle eiliseen horoskooppimerkintään oli ladattu ehkä vuoden oleellisin ohje: "Tee vuodesta 2015 elämäsi paras ja tärkein vuosi ikinä" - no TODELLAKIN, niin aion tehdä!

Herrasmiehet ovat.

"Herrasmiehiä on vaikea nykypäivänä löytää, toivoani en kuitenkaan ole menettänyt", vastasin sille yhdelle, joka kohteliaisuuttaan, kuulemma, sai sydämeni kiivailemaan hetken verran.

Vuoden vaihtuminen on merkityksellistä myös muutaman päivän päästä. Vuosi sitten kirjoitin, miten liikkuminen piti minut hengissä, ei oikeastaan mikään muu, paitsi lapset totta kai. Nyt tilanne on toinen. Terveys on rajoittanut liikkumistani, tuota hengenravintoani, jo jonkin aikaa ja mielekkyys joka-aamuiseen heräämiseen on löydettävä jostain muualta. Ja se on totta vieköön löytynytkin. Hyvin monin eri tavoin.

Kirjallisuus on vakiinnuttanut paikkansa elämässäni. Optimismikaan ei ole koskaan kadonnut, edes vaikeimmalla hetkellä, ja itse asiassa olen siitä kovin ylpeä. Taipumuksenani on ollut löytää asioista se kääntöpuoli, joka puhaltaa kuihtuneeseenkin ilmaa. Sen avulla olen selvinnyt tähän saakka. Nojapuihini lukeutuvat myös myös monesti todetut ystäväni, uudet (hetkelliset) tuttavani, jotka ovat vakuuttaneet itsetuntoni aina oikeassa kohdassa... Ja ne monet, erikseen mainitsemattomat ihmiset, asiat ja seikat. Oikeastaan kaikki on ihan kamalan hyvin. Fenix on noussut tuhkasta, pudottanut ne loputkin siipiensä väleistä ja lentänyt jo hyvän matkaa kohti tulevaisuutta. En voi kuin olla onnellinen siitä kaikesta.

Siipeni siis kantavat, ja huomaan vaativani lisää. Ei enää riitä, että selviää, pitää myös nauttia, ja nauttia lisää, saada enemmän... Mistä tämä kyltymättömyys elämään johtuu? Miksi mikään ei tunnu riittävän, vaan tahdon aina jotakin lisää? Onko se hyvästä vai pahasta? Mistä löytäisin vastauksen. Ja jos jotakin lisää, niin mitä se olisi? Ja jos ei, niin mitä se sitten olisi?

Jossakin vaiheessa tätä vuotta kuvittelin, että seuraavaa vuodenvaihdetta, tätä tulevaa, en viettäisi yksin, vaan nostaisin maljan rakkaani kanssa, katsoisin silmiin ja tuntisin, miten nousen arjen yläpuolelle tuossa tunteessani. Pukeutuisin kauniisti, ottaisin vastaan rakkaudentunnustuksia, pieniä suloisia yllätyksiä, tanssisin aamuun saakka tuon ihanan rintaa vasten nojautuen, ajattelisin, miten kaikki olisi ikuista...

Sen sijaan... No, kukapa tuosta tietää. Onhan tässä aikaa vuoden vaihtumiseen vielä muutama hetki... :)

Hyvää Joulua!

Jouluaatonaattoyö. Valvon sian kanssa. Se lämmittelee uunissa, minä yritän pysyä hereillä ja vakuuttaa seuranaisen taidoillani. Huonosti. Silti aatonaattoyö on aina ollut minulle merkityksellinen jouluun valmistautuessa. En halua luopua siitä, vaikka nyt yksin sitä vietänkin. Lapset vein isällensä jo aiemmin muutaman kyyneleen tirauttaen. Useammassa kohdassa tänään. Silti näyttää siltä, että selviän hengissä. Haluan uskoa siihen, vaikka tiedän sen olevan vaikeata. Ensimmäinen joulu ilman lapsia.

Tuntuu hyvältä taputella tämä vuosi hiljalleen, ja siirtyä kohti uutta, entistä parempaa. Sitä odotellessa vaivun kuitenkin Joulun syvään rauhaan läheisten ja rakkaiden ihmisten ympäröimänä.

Hyvää ja rauhallista Joulua!

Rakas Joulupukki

Tässä päivänä muutamana olen antanut ajatusteni kulkea ja niputtaa yhteen kuluneen vuoden kokemuksia, voidakseni tiivistää muutamalla sanalla sen, mitä uutta reppuuni on kertynyt, ja nimenomaan uusien ihmisten kohtaamisen tai keskustelun sekä lyhyeen tai hyvin lyhyeen päättyneiden tilanteiden ansioista.

Alkuun tilinpäätös muodostui listaksi piirteitä, mitä en ainakaan tulevaisuudeltani halua. Sittemmin lista muuttui jonoksi ominaisuuksia, mitä elämäni miehestä haluaisin löytää, jotta hän olisi sitä, mitä etsin. Erään ystäväni silmät pyörähtivät ympäri ainakin sen 360 astetta tuossa eilen illansuussa, kun kerroin, että voin jälleen lisätä yhden ominaisuuden tuohon vaateiden listaan. Kiitos siitä katseesta, tunnistat varmasti itsesi, jos tätä kirjoitusta luet. Katseesi ansiosta huomasin ymmärtää, että ei sellaista miestä olekaan, joka vaatimukseni täyttäisi, paitsi ehkä unelmissani, jotka nekään eivät aina kestä päivänvaloa. Ha-ha!

Tuolla ystävälläni on hämmentävä taito kysyä sopivassa kohdassa juuri oikeita kysymyksiä, jotka yleensä auttavat minua pääsemään elämässäni eteenpäin - ennemmin tai myöhemmin. Tällä kertaa otin sen askeleen yllättävänkin nopeasti, sillä joskus aikaisemmin olen vastustanut hänen lausumaansa suuren hämmennyksen vallassa, jopa usean kuukauden ajan, vain voidakseni myöhemmin myöntää hänen osuneen jälleen kerran oikeaan.

Yön jälkeen siis, tänä aamuna ymmärsin tuon katseen merkityksen, ja oivalsin, että enhän minä sentään voi listata vaatimuksia toiselle - silloinhan palaisin johonkin menneeseen, enkä ottaisi mitään opikseni olleesta ja särkyneestä. Niinpä yritin löytää käänteisesti, itseäni ja omaa "etuani" kuitenkaan väheksymättä, vastauksia kysymykseen, miten haluan voida tulevaisuudessa, ja miten toinen ihminen voisi tuoda siihen jonkinlaisen lisäarvon, mitään minulta pois ottamatta. Listan pituudesta en ole aivan varma, että tuleeko siinä mainituksi kaikki oleellinen, mutta tässä vaiheessa tuntuu mukavalta osata sanoa "ääneen" joitakin asioita. Melkein voisin hieman röyhistää rintaani, taidan sittenkin olla edes pienesti kehityskelpoinen, ainakin teoriassa!

Mutta siihen yhteenvetoon: Nyt ja tulevaisuudessa haluan voida vähintäänkin näin hyvin, kuin nyt voin, toivottavasti vielä himpan verran paremmin. Toivon, että ihminen, jonka kanssa elämäni jaan, saa minusta esiin sen kaiken hyvän, mitä tiedän minussa asuvan: valoisuuden, elämänilon, kyvyn hullutella ja pitää hauskaa, taidon käyttäytyä hyvin ja kohteliaasti, halun tehdä hyvää pyyteettömästi, innon käydä keskusteluja yhteiskunnallisesti ajankohtaisista aiheista sekä tarpeen rakastaa ja tulla rakastetuksi, helliä ja tulla hellityksi, arvostaa ja tulla arvostetuksi, kunnioittaa ja tulla kunnioitetuksi ja lisäksi antaa ja ottaa vastaan. Toivon myös, että uusi parisuhde vahvistaa entisestään minussa rehellisyyttä, suoraselkäisyyttä ja suvaitsevaisuutta, mutta myös armollisuutta sekä itseä että toisia kohtaan. Parhaimmillaan uudessa parisuhteessa ei tarvitsisi vaatia, odottaa tai pelätä, vaan se syntyisi kahdesta ihmisestä ikäänkuin itsestään, ja saisi voimansa heidän välisestä energiastaan, siitä intensiivisestä kahden välisestä hyvinvoinnista, mitä ihmissuhde kauneimmillaan on.

JK: Jos mä olisin mun mies <3 (Suvi Teräsniska)