Ikävä

Tänään tuli syvä ikävä, kun ymmärsin, että tämä loppuu oikeasti. Ikävä elämää kanssasi, kaikkea sitä meidän yhteistä. En ehkä koskaan enää nuku kainalossasi, herää läheltäsi, itke perääsi tietoisena siitä, että palaat. Ei koskaan enää pitkiä keskusteluja, telepatiaa ja ymmärrystä välillämme, sitä, mikä meidät yhdisti. Kohta olen yksin, ilman sinua, ja se on pelottavaa ja ahdistavaa. Mulla on sua ikävä jo nyt.

Jollakin tavalla tunnen kuitenkin suurta kiitollisuutta kaikesta siitä, mitä mulla on: lapsista, ystävistä, läheisistä ja rakkaista, jopa siitä, mistä joudun luopumaan. Hassua kyllä, olen yhtäkkiä onnellinen.

Se päivä lähestyy

Eron päivä lähestyy. Siitä huolimatta tai ehkä juuri sen vuoksi kummalliset vapauden ja vapaaksi laskemisen, tietoisuuden ja hyväksymisen tunteet ovat olleet tänään kovin läsnä. Pidän miehestä, jonka kanssa olen jakanut elämäni, mutta en enää ole hänelle se oikea, eikä hän minulle.

Ymmärrän tai ajattelen ja tunnen niin, että lopulta vain himoitsit, et enää rakastanut. Minä rakastin loppuun saakka. Ja lopulta vielä halusinkin.

Kaksin rannalla yksinäiset

Yksinäistä, kun ei ole ketään kenen kanssa puhuisi, nauraisi ja jakaisi aikaansa, ei ketään ketä ajatella, odottaa, rakastaa - paitsi lapset, eikä ketään, kuka soittaisi, ikävöisi tai ajattelisi... Hiljaisuus on petollista ja pelottavaa, kun jää kaksin ajatustensa kanssa.

Kaikessa kaoottisuudessaan, rakastan elämääni - lomalla!

Jatkuu

Kummallista, että niitä kaikkia, surua, vihaa ja katkeruutta, voi tuntea samaan aikaan. Sen vuoksi pää varmaan tuntuukin ajoittain niin täydeltä. Väsyttää.

Ja silti, Se sama, kummallisen hyvä jatkaa asumistaan minussa. Pieniä onnen hippusia minusta itsestäni ilmassa. Melkein hyppelyttää. Olenko vahvistumassa?

Tuulen suuntia

Suru minussa. Leviää ja valtaa alaa. Painaa rintaa. Miten muutos tehdään?

Ja kohta kumma positiivinen tuli vihan jälkiaallokossa. Yllätti. Hyvällä. Hyvästi.