Romahdus

Mä taidan romahtaa?

Enää ei tule edes itku. Rintaan sattuu. Siihen Sinun paikkaan. Olen ulkopuolinen minussa. En kukaan. Vain tyhjä raato, muisto jotakin.

Hengissä

Heräsin tyhjyyteen. Ahdistaa valtavasti. Olen kuitenkin hengissä. Huomaan.

Uusi alku

Ahdistaa kantakodin tiivistyvä yhteys. Mulla on oma elämä. Antakaa mun myös elää sitä.

Niin, kyllä se sattui. Toinen nainen. Ja loukkasi. Ehkä kuitenkin vähemmän kuin odotin. Samalla se antoi mulle vapauteni. En vaan tiedä haluanko käyttää sitä. Ehkä en.

Tänä iltana uni ei tule. Menetin molemmat kerralla. Rakastamani ja sen toisen. Jos koskaan, niin nyt tunnen oloni tyhjääkin tyhjemmäksi. On uuden alun aika.

Taidot-on

Vedenjakajalla.

Jäädä ja tyytyä vähempään vai lähteä ja ottaa riski tuntemattomasta?

Miten sitä malttaisikaan kuunnella niitä merkkejä, mitä elämä eteeni lähettää. Miten osaisin tulkita niiden merkityksiä ja vastaanottaa niiden antama lahja. Kauhean monimutkaista tämä kaikki. Ehkä lähetit hänet herättämään minut unestani, jotta löytäisin taas itseni ja tarpeeni?

Mutta miksi tulit ja sekoitit mun pään? Mikä oli tehtäväsi? Kertoa, että mun on mentävä eteenpäin? Löydettävä rakkauteni jostakin muualta?

Kaikkien aikojen kesä?

Pääni on sekaisin.

Kaipaan yhtä aikaa sekä uutta että vanhaa, vaikka vain hetken hurmasta oli kyse. Tiedän, etten voi kuin asettua tähän tilanteeseen ja odottaa. Niin paljon kuin toivonkin perheen säilymistä, vaisto sanoo tuossa toisessa olevan jotakin tavoittelemisen arvoista. Hetken hurma. Vain. Ja silti.

Oikeasti juuri nyt tuntuu totaalisen yksinäiseltä. En saa rakastaa miestäni, enkä sitä toista, joka tahtoisi elämääni. Taas koetellaan naista prkl.

Vittu tätä elämän mahdottomuutta.